Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Kotiseudun muistelma: ERÄS MYLLYREISSU
julk. 4.1.2013

Raukkaan myllyreissu oli edessä ja sinne menijää ei oikein ollut talossa, eikä naapurissakaan, koska oli sota-aika. Myllyreissussa olisi tarvittu vahvaa miestä kantamassa viljasäkkejä. Raukkaan mylly oli ns. valssimylly, josta saatiin monipuolisempia tuotteita kuin Raimelan Kivikosken myllystä. Jälkimmäisestä saatiin kaikki eläimille tarvittavat jauhot. Kauraryynejäkin litistettiin, ne eivät kuitenkaan oikein säilyneet kauan ja olivat kovin kaunaisia (kuoria paljon mukana).

Isoisä, joka oli vähän kuuro, kävi kyllä Kivikosken myllyssä, joka oli lähempänä, jauhamassa eläimille jauhoja useita kertoja vuodessa. Valssimyllyssä ei käyty kuin kerran vuodessa. Siellä tehtiin kaikki leipäjauhot ja myös höyrytetyt kauraryynit.

Miehiä ei sota-aikana ollut, joten isoisä alkoi puhua, että kyllä Annikki siellä pärjää kun täytetään säkit vain puolilleen. En oikein olisi mennyt, kun olin vähän ujo ja arka ja kun myllyreissuista puhuttiin aika paljon miehisiä tarinoita. Asia järjestyi, kun naapurin Nurmisen Helli lähti mukaan. Heilläkään ei ollut miestä kotona. Hän oli aika pienikokoinen ja laiha nainen, mutta aikuinen, minä olin rippikoulu-ikäinen. Päätimme, että jaksamme yhdessä kantaa säkit myllyyn hevosen kuormasta.

Kuokkiosta matkaa kirkolle oli n.17 km, ja Raukkaan myllyyn runsas 20 km. Myllykuorma tehtiin jo illalla molemmissa taloissa ja viljat punnittiin säkkeihin. Koska oli säännöstelyn aika, sai vain määrätyn määrän jauhaa jyviä leipäviljaksi. Minun säkissäni oli kuitenkin 15 kiloa ylimääräistä mukana. Myös Hellillä oli vähän ylimääräistä vehnää. Mylläri punnitessaan otti ylimääräiset pois, toiseen säkkiin. Kaurasta tehtiin höyrytettyjä kauraryynejä. Siinä oli meidän myllykuorma.

Nurmisen vanhalla Pokulla (nuori hevonen oli sodassa) ja kovapyöräisillä rehukärryillä (ei ollut vielä kumipyöriä) lähdimme marraskuun aamuna kello neljän aikaan matkaan. Oli pimeä ja valoa vähän. Ainoastaan kärryn etupäässä vasemman aisan kohdalla oli reikä, johon voitiin laittaa puuvartinen kynttilälyhty näyttämään valoa. Se ei oikein näyttänyt paljon mitään, mutta kyllä vanha hevonen pysyisi tiellä. Minä pelkäsin tosi paljon, varsinkin kun tie oli härmäisen liukas, hevonen huonossa kengässä. Se kompuroi vähän jo Suomisen mäessä kuten pitkässä Pahanpaijun mäessäkin. Siinä kynttilä sammui emmekä tahtoneet saada sitä uudelleen palamaan. Sen verran oli jo tuulen virettä aamuyöllä.

Kuokkiontien loppupäässä Aavikon mäkeä alaspäin mentäessä hevonen meni polvilleen, kun kengät eivät pitäneet ja taas valokin sammui. Minä pelkäsin ja vapisin oikein kovin siinä pimeässä, kun luulin hevosen kuolleen siihen. Helli pyysi aisoista nostamaan, niin että hevonen pääsi ylös ja taas kynttilä palamaan. Loppumatkalla olikin jo sitten parempi ja leveämpi tie, ja Pokukin näki ehkä paremmin, kun vähitellen aamu alkoi sarastaa. Minä en ollut tottunut hevoseen kuten Helli, joka hoiti kotiasiansa Mynämäen kirkolla lähes aina hevosella. Ei ollut muuta kulkuneuvoa kuin puuvanteinen polkupyörä, mutta ei sillä tavaraa kuskattu.

Siihen aikaan myllyissä oli jonoa joka päivä. Kun me saavuimme aamuhämärissä Raukkaaseen, siellä jo muutama pappa oli paikalla ja mylly kävi. Kuka aamulla ensin ehti paikalle, sai myös viljansa suppiloon ensin. Kotiin päästiin samassa järjestyksessä, kuin oli tultukin. Yhden asiakkaan viljojen jauhatus kesti monta tuntia vähän määrästä riippuen. Kun meidän vuoro tuli tyhjentää kuorma myllyn puolelle, miehet tulivat avuksi vähän huomauttaen, että ”oli lähetetty vähän heiveröisiä myllymatkalle”. Niin he kantoivat säkkimme.

Meillä oli aikaa odotella siellä, söimme eväitämme, voileipiä, mehua ja korviketta. Olimme vähän nokkaunillakin hevossuojan heinäpilttuussa loimen alla. Miehet pitivät seuraa toisilleen myllyssä myllärin valvoessa jauhatusta ylhäällä ja alhaalla.

Aamupäivällä, kun meidän viljojemme vuoro tuli, mylläri kaasi myllyn suppiloon ne jotka hän oli punninnut. Ylimääräiset vehnät jäivät säkkiin. Siinä oli vähän hiljaista ja eräs isäntä kaatoi, myllärin ollessa ylhäällä, ne sinne myllyn suppiloon toisten jatkoksi. Hän sanoi tulevansa palkaksi syömään pannukakkuja, joita paistetaan niistä jauhoista. Olimme tietysti kiitollisia. Ne vehnät menivät Hellin jauhoihin, kun olivat samassa säkissä, mutta kyllä ne sovinnossa jaettiin molemmille. Isoäiti lupasi paistaa sunnuntaina plättyjä, minkä tekikin. Ne maistuivat erittäin hyviltä. Helli oli myös niitä syömässä isoäidin hyvän mansikkahillon kanssa.

Siitä vehnästä myllyssä tuli kolmenlaisia jauhoja, karkeita, puolikarkeita ja hienoja jauhoja sekä vielä mannaryynejä ja kahdenlaisia leseitä.

Kotona oltiin illan suussa. Kotimatka meni paremmin, kun oli päivänvaloa, hevonenkaan ei kompuroinut takaisin tullessa.

Muistelimme Hellin kanssa tätä myllyreissua monen monta kertaa. Hellikin tunnusti jälkeenpäin, että pelkäsi sitä pimeää yötä, kun ei kunnon valoa ollut. Tuolloin ei saanut taskulampun pattereita ja öljylyhty tarvittiin kotona eikä ollut varalyhtyjä. Myllyyn piti kuitenkin mennä aikaisin aamulla että sai samana päivänä jauhot kotiin. Meillä oli silti monta iloista naurun aihetta koko jännittävästä myllyreissusta. Siitäkin kun kotimatkalla tuli ison tien matkalla jo ”hätä” ja paikkaa ei meinannut löytyä, mutta löytyihän se kun oli pakko. Vielä sekin asia muistui mieleen.

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky