Kirjoitus on julkaistu Metsäpirtti meille rakas III 1 osa -teoksessa (1989).

Ylimääräisten harjoitusten alkaessa olin Haminassa päin. En muista päivämäärää, milloin tulin kotiin Koselaan, mutta kohta tultuani jouduin lottatehtäviin. Kävin päivisin siinä Harjoitustalolla muonitustehtävissä.

Sinä aamuna, kun sota alkoi, olin vielä sängyssä nukkumassa. Siihen ryminään heräsi kyllä herättämättä. Kiireesti vain vaatteet päälle ja ihmettelemään, mihin päin tästä pitäisi lähteä. Harjoitustalolle minä menin. Siellä tehtiin mitä tehtiin ja sitten lähdettiin kävelemään Taipaleeseen päin. Siellä yövyttiin Laulajaisen talossa. Aamulla jatkettiin kävelemistä kohti Pyhäjärveä. Sieltä pääsimme erään kuorma-auton lavoilla Käkisalmeen.

Käkisalmessa oli silloin melko sekavaa. Ei ollut mitään tehtäväjärjestystä. En ehtinyt Käkisalmessa ollakaan kuin yhden päivän. Siitä lähti evakkojuna, ja me lähdimme sen mukana vanhuksia, sairaita ja pikkulapsia hoivaamaan. Sen junalastin määränpää oli Juva. Meitä oli junassa useampia lottia: Oravan Maikki, Oravan Alma, Tuokon Hanna ja minä. Juvalla oleiltiin jossain kartanon rakennuksissa muutama päivä. Sitten tuli kutsu Käkisalmesta saapua sinne takaisin. Mielellään sinne lähtikin siitäkin huolimatta, että matka kävi kohti sotaa. Sotakin kotimaakunnassa oli lempeämpää kuin evakkona olo vieraassa maakunnassa.

Saatiin komennuksia eri tehtäviin. Minä jouduin sairasjuna 4:ään. Meitä Metsäpirtin lottia oli siinä useampiakin: Hopian Aino, Korkan Helena, Suven Emilia ja minä. Lisänä oli käkisalmelaisia lottia. Junan ylilääkärinä oli Metsäpirtin kunnanlääkäri Silventoinen ja sairaankantajina Metsäpirtin ja Raudun poikia, mm. opettaja Venesjärvi ja Ahtiaisen Antti.

Juna kävi ensi alkuun hakemassa potilaita Pyhäjärven asemalta. Lastaus tapahtui öisin. Potilaat kuljetettiin eri puolille Suomea, etupäässä kaupunkeihin. Pyhäjärvi kävi ajanmittaan kovin turvattomaksi junalle ja potilaille, ja lastauspaikka siirrettiin Käkisalmeen. Lopputalvesta kävi Käkisalmikin jo niin levottomaksi, että lastauspaikka siirrettiin Kaarlahteen.

Me lotat huolehdimme muonituksesta ja siivouksesta. Kohta, kun potilaat tuotiin sisälle, heille tarjottiin voileipiä ja teetä. Usein potilaat joutuivat olemaan kuljetuksessa vielä seuraavankin päivän, joskus pitempäänkin. Pisimmät matkat ulottuivat Raaheen ja Kokkolaan. Junassa oli keittiövaunukin, siellä oli muuripata ja siinä keitettiin ruokaa, hernerokkaa, perunakeittoa ja sen sellaista, ja tarjottiin potilaille.

Tässä junassa ei tunnettu vuorokauden aikoja eikä työaikalakia. Töitä paiskittiin silloin kun tarve vaati. Jotenkin siinä työssä oli sitä parempi mieli, mitä pitemmän päivän joutui tekemään. Potilaissa oli hyvin paljon tuttuja, myös metsäpirttiläisiä. Joulupäivän tai joulupäivän jälkeisen yön lastissakin heitä oli ainakin Laulajaisen Uuno, Tuohiojan Mikko, Meskasen Väinö ja ketä kaikkia heitä olikaan.

Matkalla oli hälytyksiä yhtenään. Silloin kun juna oli tyhjä, rintamalle menossa, eivät nämä hälytykset ja pommitukset suuremmasti huolettaneet, mutta kun juna oli lastissa, niin silloin tuppasi arveluttamaan, kuinkahan pojille käy. Joulupäivänäkin olimme Riihimäellä pommituksessa monta tuntia. Hälytys ja pommitus tulivat samaan aikaan eikä junaa ehditty siirtää pois laiturista. Me terveet ja potilaistakin ne, jotka pystyivät itse liikkumaan, olimme pommisuojassa aseman kellarissa, mutta paaripotilaat olivat junassa ja sairaanhoitajia heidän mukanaan.

Kerran olimme Elisenvaarassa pommituksessa. Siellä tuli pommitus myös niin yllättäen, että juna jäi siihen. Nämä viipymiset johtuivat siitä, että veturin täytyi ottaa vettä. Meillä oli kuitenkin ilmiömäisen hyvä tuuri. Ei koskaan tullut niitä pommeja niin lähelle, että juna tai ihmiset olisivat vahingoittuneet.

Lääkäri Silventoinen oli tunnetusti leikkisä mies, eikä hän antanut sodankaan paljoa mieltänsä masentaa. Meistä junan henkilökunnasta hän piti erittäin hyvää huolta. Purkuasemalla hän järjesti meille tilaisuuden saunomiseen ja kaupunkeihin tutustumiseen.

Rintamalle mentäessä junan etappi oli Syväoron asemalla. Siihen pysähdyttiin siksi aikaa, kunnes huoltomuodostelmat saivat passattua kuljetuksensa niin, että lastaus voi sujua kitkattomasti.

Joskus sattui niinkin, että Silventoinen järjesti junan tyhjänä kulkiessa poikien keralla ”laulutilaisuuksia”, mutta ei niistä mitään häiriötä ollut meille naisväelle enempää kuin junan toiminnallekaan.