Vuodesta 1943 kylässä asuneena, (poikkeuksena muutama lukukausi) olen koonnut oman ja iäkkäiden asukkaiden muistikuvien perusteella kerrontaa Salavaisten kylän ja kyläläisten elämästä. Muistelot julkaistaan neljässä osassa.

OSA 4

Traktorikanta uusiutuu kylällä ja erikoistumista etsittiin

Hemmilässä ja Talolassa olivat ensimmäiset kovapyöräiset Ford-traktorit  hankittu 1950-luvun vaihteessa. Ne pitivät kulkiessaan kovaa meteliä, lapsena niitä pelkäsin. Ensimmäinen kumipyörätraktori Fordson Major, niin sanottu ”pukki Major”, hankittiin Lassilaan 1948. Tämän traktorin palkatulla hakijalla oli epäonnea ajaessaan konetta Uudestakaupungista, vaikka oli traktoreita jo vuosia ajanut. Traktori oli Kalannissa mäkisellä ja kuoppaisella tiellä pomppinut ja ajautunut ojaan. Traktorin  moottorin ploki oli murtunut osuessaan kiveen. 

Anttilaan hankittiin harmaa Ferguson-traktori 1950.  Artturi Talola hankki 1954 Zetor 25 -kumipyörätraktorin, jolla opettelin kyntämään. Leikkuupuimuri ilmestyi yhteishankintana Anttilan pellolle myös 1950-luvulla.

Leikkuupuinnin yleistyessä taloihin hankittiin säkki- ja lavakuivureita viljan kuivauksen nopeuttamiseksi. Vuonna 1964 Talolaan hankittiin ensimmäinen siilokuivuri, jossa viljaa kierrätettiin ja puhdistettiin kuumalla ilmalla koko kuivauksen ajan.

Maito, voi ja liha olivat olleet elämisenehto, joten lehmien pito tiloilla oli yleistä, jos löytyi vähänkin peltoa tai niittyä heinän ja ruohon kasvattamiseen. Pienemmät tilat niittelivät isompien tilojen jokiluiskien heinät talviruuaksi taatakseen rehun riittävyyden. Separaattorikauden jälkeen joskus -40 luvulla maidot kuljetettiin Karjalan Osuusmeijeriin. Maitokannujen kuljetukset hoidettiin silloin hevoskyydein, ajokerrat vuorottaen maitoa lähettävien tilojen kesken. Myöhemmin siirryttiin autokuljetukseen Eero Saarisen autolla. Maidonkuljetusten siirtyessä pienemmille, mutkaisemmille ja mäkisemmille teille siirryttiin traktori- ja perävaunukuljetuksiin, joita Hemmilän Anto ja Ensi suorittivat n.10 vuotta ennen lopullista tilasäiliöihin ja säiliöautokuljetukseen siirtymistä.

Talolan tilalla siirryttiin pelkkään peltoviljelyyn 1962. Rauno Lassila oli ensimmäisiä ennakkoluulottomia viljelijöitä ryhtyen kasvattamaan ankkoja ja kalkkunoita. Hän siirtyi kuitenkin nopeasti siankasvatukseen -70-luvulla. Hän totutteli pitämään joutilaita emakoita liekakytkennässä, kuten lehmiä aikanaan. Tämän emakkokasvatus- ja porsastuotantomuodon hän oli ottanut käyttöön Työteho Seuran johtavan agronomin Risto Anttilan ideasta. Risto Anttila oli Raunon äidin veli ja kotoisin myös Salavaisten Anttilasta. Liekakasvatus jäi muutamaan vuoteen, ja Lassila siirtyikin porsas- ja lihasian karsinakasvatukseen. Lassilan tilan nuorempi polvi lopetti siankasvatuksen ryhtyen motolla metsänhakkuisiin. Suomessa tämäntapaiset muutokset alkoivat siirryttäessä EU:hun.  Maataloudessa toimeentulo heikkeni ja tapahtui järisyttäviäkin muutoksia. Salavaisissa alkoivat maatiloilta loppua kotieläimet siankasvatusta myöten. Tilanpidon ohella on hakeuduttu lisäansioihin tilojen ja pitäjänkin ulkopuolelle.

Talolan tilalla siirryttiin 1996 luomuviljelyyn, jota siihen aikaan oudoksuttiin melkoisesti. Tämä vaativa luomutuotanto jatkuu Kati Käiväräisen ja Arsi Jokinen-Käiväräisen ryhtyessä jatkamaan tilanpitoa 2005. Mainitsin tarkoituksella ”vaativa” koska itse siihen ensimmäisenä paneuduin. Viljely perustuu täysin pellon luontaisen kasvukunnon ylläpitoon. Se tarkoittaa kasvivuorotusta ja tarkkaa kestorikkojen kuten ohdakkeen, peltovalvatin kurissapitoa. Jopa juolavehnäkin on helppo näihin verrattuna. Jos näiden torjuntatoimista myöhästyy, ei auta kuin huolellinen täyskesanto.

Salavainen on ollut pitkään syrjäinen kylä eikä töitä ole riittänyt kaikille paikallisista oloista. Siksipä monet ovat siirtyneet aina Turkuun ja sen ympäristöön, perustaen sinne vankan jalansijan saavuttaneita yrityksiä mm. Kaarinan Autokoulu ja Viherlassila. Koskisen veljekset taiteellisina veljeksinä perustivat valomainosliikkeen Tampereelle ja myöhemmin Poriin.

Asukasmäärät Aaro Talolan mukaan 1940–50-luvulla Salavaisissa ovat enimmillään olleet sadan asukkaan paikkeilla. Perheet olivat lapsiluvultaan hyvin suuria.  Nykyään vakiasukkaita on noin kolmekymmentä. Kesäaikainen asukasmäärä nousee melkoisesti, kun kaikki vapaa-ajan asunnotkin täyttyvät.  Salavaisten kylän sijainti aikojen alusta on edellyttänyt asukkailtaan määrätietoista sitkeyttä ja omatoimisuutta.

Jälkiajattelua

Muutama vuosi sitten Velkuan kunnanjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää kyseli  minulta tätä Salavainen -kylän nimeä, ”mistäköhän  saanut alkunsa”? Velkualla kun on saari, jonka nimi on myös Salavainen. Mietimmekin olisiko mahdollisuus järjestää palaveri (löytyykö jotain muuta yhteistä, kuin nimi Salavainen)? Syvällisempi pohdinta on vielä järjestämättä ja Velkua kunta on nyt osa Naantalia. Tulee mieleen, viittaisiko nimi sittenkin entisten aikojen hankalien yhteyksien takana olevaan kylään tai asukkaiden asuttamaan ”siellä jossain” olevaan alueeseen, kuten saarena oleva Salavainen. Voi olla kirjoittajan Salavaisen olleen jossain historiassa saari?   Velkuan Salavaista avustaa ”Saaristolaki” kulkuyhteyksien turvaamiseksi. Mynämäen Salavaisen yhteydet on hankalammin taattavissa. ( kirjoittajan mielestä). Velkuan Salavainen aiheutti 1940-50-luvulla meille ulkomailta tulevissa kirjelähetyksissä silloin tällöin mutkia. Postileimat kirjeissä, olivat kulkeneen monasti Velkuan Salavaisissa.

Lukemisen ja laskemisen opiskelu on ollut aikoinaan kiertokoulun varassa ja peräti luterilaisen uskonnon perusvaatimus kinkereillä rippikouluun pyrittäessä?  Avioliitto lupa kun edellytti rippikoulun suorittamisen.  Salavaisissa asui harrasta väkeä: lapsille pidettiin pyhäkoulua, kirkossa käytiin ahkerasti ja taloissa pidettiin hartaushetkiä. Varhaisimmilta ajoilta on Mynämäen kirkkohistoriassa Salavaisten taloille määritelty omat penkit.  Suojoelle rakennetussa alakoulussa kylältä käytiin ensimmäiset kaksi vuotta. Koulumatkaa kertyi 3-4 kilometriä. Yläkouluun kertyi matkaa n. viisi kilometriä. Koulumatkat kuljettiin pääasiassa jalan, talvisin hiihtäen, kelkoilla ja  kesäisin pyörälläkin, kellä sellaiset oli. 1970-luvulla saatiin oppilaskuljetukset autolla yleiseksi.

Kuten jo edellä luettelin, Salavaisista on lähtöisin pappissuku, radiotoimittaja, mutta myös opettajia, suntio, poliisi ja auton rakentajia, sekä tielaitoksella, rautatiellä ja öljyjalostamossa toimivia. Suunnittelutoimiston perustaja, agronomi, maisteri, hammaslääketieteen väitellyt tohtori Veijo Las-sila, ja viimeksi teollisuuskemiassa väitellyt tohtori Vesa-Pekka Lehto. Kaikkia en valitettavasti tiedä, mutta tässä ne, jotka tätä kirjoittaessa on mieleeni tullut.

Suojoen alueen ja Salavaisten kylän tieyhteyden parannuttua v:tie 8:lle opiskelu sekä työssäkäynti Mynämäkeen, Laitilaan ja Turun suuntaankin on mahdollistunut, vaikka asutaan Salavaisissa. Mutkaisen soratieyhteyden laadun parannus turvaisi historialliselle putkikylälle väljän niin viihtyisän asumisen kuin yrittämisen tulevaisuudessa. Toivottavasti päättäjät jatkossa ymmärtävät asukkaiden viihtyvyystarpeet ja heidän kauttaan kylän keskustaajamaakin tukevan arvon.

Yrittäjyyttä, lukeneisuutta, opiskelua, ahkerointia on aina tarvittu. Muualle lähdettäessä on saatu tukea kotoa ja sitten ponnisteltu omin avuin eteenpäin.  Toivokaamme kyläläisten keskuuteen jatkossakin sitkeää eteenpäin pyrkimystä sekä tuloksiin pyrkivää asennetta.

Luottamustoimiin kylästä on osallistuttu Karjalan Säästöpankin 1915 perustamiseen kuin myös Osuuskassan perustamiseen 90 v. sitten. Kyläläisiä on luottamustehtävissä toiminut lautamiehenä, kunnanvaltuustoissa, puheenjohtajana, kunnanhallituksessa sekä eri lautakunnissa, kirkkovaltuutettuina ja -neuvostossa.  Kuntainliitoissa ja valtakunnantasoisissa yrityksissä ovat kyläläiset myös vaikuttaneet.

Kirjauksiini olisi mielenkiintoista saada lisää tarkennettua tietoa Salavaisten kylän asukkaista ja menneisyydestä .

Muistellut ja kirjannut 1.9.2011.

Albert Käiväräinen