VAINIONMÄEN VARHAISET ITÄMAISET RAHAT

Lounaisessa Suomessa on kolme paikkaa, joista on löydetty vain varhaisia itämaisia rahoja. Kaikkialla muualla itämaiset rahat on löydetty kokonaisuuksina, joissa on myös nuorempia rahoja. Nämä löytöpaikat ovat Laitilan Vainionmäen polttokalmisto, Mynämäen Tursunperän kalmisto ja Mietoisten Valaskallio, joka on tulkittu joko ruumiskalmistoksi tai uhraukseksi. Näihin löytöihin sisältyvät varhaiset itämaiset rahat ovat leikattuja katkel­mia. Tämä viittaa rahojen maksuvälinekäyttöön. Rahan korukäyttö voidaan yleensä päätel­lä siitä, että raha on säilynyt kokonaisena ja varustettu reiällä tai silmukalla.

Merovingiaika (600- ja 700-luvut) on tehtyjen löytöjen perusteella Suomessa lähes rahatonta aikaa. Vasta noin 800 alkoi raha ilmestyä uudelleen löytöihin. Itämaista hopearahaa virtasi Venäjän kautta Pohjolaan. Ruotsissa ja Itä-Baltiassa liitetään viikin­kiajan alku Venäjän kautta tapahtuneen hopean tuonnin alkamiseen noin vuonna 800 tai vähän aikaisemmin. Itämeren ympärillä sijaitsevista maista tunnetaan yli 200.000 islamilaisista maista peräisin olevaa rahaa. Löydöistä noin 100.000 kpl sijoittuu Venäjälle ja 50.000 kpl Gotlantiin. Ruotsin muista osista löytöjä on 15.000 kpl, Virosta 5.000 ja Suomesta 2.000 kpl. Ahvenanmaalta on löydetty noin kaksi kol­masosaa Suomen aineistosta. Ahvenanmaan löydöistä vanhimmat ovat aikaisintaan 830-luvulta ja nuorimmat 950-luvulta. Itämaisten rahojen tuonti Suomen alueelle päättyi koko­naan 1000-luvun alussa.

Idästä viikinkiajalla tulleet rahat ovat ohuita hopearahoja painoltaan noin 3 gr. Dirhemeiksi nimitetyissä rahoissa ei yleensä ole kuvia, vaan niissä on arabiankielistä kir­joitusta, pääasiassa uskonnollisia lauseita. Kokonaisena löytyneen rahan tekstissä on aina lyöntipaikka ja islamilaisen ajanlaskun vuosiluku ja yleensä myös rahan lyöttäjän nimi. Ra­hoista usein käytetty nimitys ”kuufalainen” perustuu kirjoitustyyliin ja Kufan kaupunkiin.

Rahalöytöjen ajoitus määritellään yleensä terminus post quem eli ajoituksesta todetaan sen nuorimman rahan perusteella, mitä aikaisemmin sitä ei ole voitu kätkeä tai si­joittaa hautaan. Ahvenanmaalaisissa rahalöydöissä on melko runsaasti merovingiajan puolelle ajoittuvia rahoja, mutta ne kaikki esiintyvät löydöissä, joissa on myös nuorempia rahoja. Mannermaalta on kuitenkin tehty kolme rahalöytöä, joissa nuorimmat rahat ovat 800-luvun alussa lyötyjä. Vainionmäen arkeologisesti perusteellisesti tutkittu kalmisto on yksi näistä.

Vainionmäen neljä dirhemin katkelmaa ovat

1. umajjadi, Damaskos, 705-715, 0,7 gr, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella
2. abbasidi, Kufa, 758-765, 0,15 gr, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella
3. umajjadi, Wasit, 737-739, 0,85 gr, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella
4. abbasidi, Bagdad/Teheran, 803-804, 1,37 gr, ajoitettu tyylipiirteiden perusteella.

Suomen johtava esihistoriallisten rahojen tutkija Tuukka Talvio on todennut, että rahoja ei voida yhdistää ajoitettavissa olevaan esineeseen eikä hautaukseen. Vainionmäen kaksi ennen vuotta 750 lyötyä umajjadin dirhemiä ovat ensimmäi­set nykyi­ses­tä Manner-Suomesta löydetyt tämäntyyppiset rahat. Umajjadin dirhemeitä tunnetaan Ahvenanmaalta 36 kpl sellaisista kätkölöydöistä (Geta, Jomala ja Saltvik), joiden nuorimmat rahat ovat 800-luvulla lyötyjä. Yksi rahoista on irtolöytö. Pohjois-Euroopan 800-luvun raho­ja käsittäville löydöille on tyypillistä, että ne sisältävät pienenä osana (20-25 %) umajjadin dirhemeitä ja muita ennen vuotta 750 lyötyjä rahoja. Vainionmäen rahoista ne muodosta­vat kuitenkin 50 %.

Talvio pitää mahdollisena, että joitakin islamilaisia rahoja on kulkeu­tunut Pohjoismaihin jo 700-luvulla. Yksi vain 700-luvun rahoja sisältänyt kätkölöytö tunne­taan Ruotsista ja pari Luoteis-Venäjältä. Ruotsin löydön rahat on ajoitettu 784/785. Staraja Ladogasta tunnetaan 760-luvun ja 780-luvun dirhemejä rakennuk­sista, jotka dendrokronologisesti on ajoitettu samoille vuosikymmenille. Laajamittainen islamilaisten hopearahojen tuonti pohjoiseen alkoi vasta 800-luvulla. Koska Vainionmäen kalmiston ajoitus esineistön perusteella on myöhäinen merovingiaika, Talvio katsoo, että siitä löytyneitä rahoja voidaan pitää osana todisteketjua, joka kertoo hopeara­hojen virran varhaisesta kehitysvaiheesta.

Talvio on korostanut varovaisuutta rahoihin perustuvassa arkeologisten koh­teiden ajoituksessa. Esimerkiksi Luistarin ruumishautojen yhteydessä on voitu todeta, että korujen osina hautaan pannut rahat ovat saattaneet olla jopa sata vuotta vanhoja. On myös voitu osoittaa, että 1000-luvun kolikkokokonaisuus on voinut sisältää huo­mattavan määrän jopa yli kaksikymmentä vuotta vanhoja rahoja. Venäläinen tutkija Kirpichnikov on myös pohtinut mahdollisuuksia käyttää itämaisia rahoja kohteiden ajoituksessa. Staraja Ladogasta on esimerkkejä siitä, miten rahakätkö on löytynyt kulttuurikerroksesta, jonka ikä on yli viisikymmentä vuotta nuorempi kuin rahalöydön nuorimman rahan. Toisaalta taas ra­kennus, josta rahoja on löydetty on saattanut osoittautua lähes samanikäiseksi rahojen kanssa. Ruotsalainen Callmer on puolestaan todennut, että myös Birkan ruumishautojen rahat ovat osoittautuneet jopa yli sata vuotta hautausta vanhemmiksi. Vainionmäen osalta kalmiston merovingiaikaan painottuvat esinelöydöt kuitenkin antavat perusteen olettaa ra­hojen tulleen sijoitetuiksi osaksi hautausta melko lyhytaikaisen käytön jälkeen.

Kaksi muuta rahoja sisältänyttä arkeologisesti tutkittua löytöä, joihin ei liity 800-luvun alkua nuorempia rahoja ovat Mynämäen Tursunperän Raution Pahikkalanmäki ja Mietoisten Valaskallio. Valaskalliolta löydettiin kaksi fragmenttia, arabia­lais-sassanidilainen drakhma, jonka ajoitus on 650-703, paino 0,143 gr, ja abbasidi-dirhe­mi ajoitukseltaan todennäköisesti 803/804, paino 0,305 gr. Samassa yh­teydessä löydetyt esineet, Petersenin E-tyypin miekka ja C-tyypin kirves ja kaksi valmu­nuppista kaarisolkea, on yleensä ajoitettu varhaiselle viikinkiajalle.

Tursunperän löytö sisälsi kaksi varhaista abbasidi-dirhemiä, jotka on ajoitettu 804/805, paino 2,675 gr, ja 807/808, paino 2,345 gr (Granberg, 163). Myös Tursunperän poltto­kent­täkalmiston löytöihin kuuluu kaarisoljen valmunuppi.

Arkeologisen tutkimuksen luotettavuuden kannalta sekä Valaskallio että Tur­sunperä ovat ongelmallisia. Valaskallion tutki A. Hackman vuonna 1909 sen jälkeen, kun se oli ensin raivaustyön yhteydessä kaivettu maallikoiden toimesta. Mm. rahojen katkelmat löytyivät vasta Hackmanin seuloessa kaivettua maata. Toinen valmunup­pisista kaarisoljista toimitettiin museovirastoon vasta myöhemmin. Hackmanin mukaan paikalla ei ollut palanutta eikä palamatonta luuta. Valmiiksi kaivellun maan perusteella oli mahdotonta päätellä, oliko kysymyksessä uhraus tai muu kätkö vai ruumishauta. Hackman katsoi kaivauskertomuksen mukaan kaivaneensa niin laajan alueen, ettei ollut syytä olet­taa muinaisjäännöksen ulottuvan sen ulkopuolelle.

Tursunperän kaivaushistoria on samantapainen. Seppä löysi maatöiden yhtey­dessä tontiltaan miekkoja ja muita loistoesineitä, joiden perusteella Muinaismuistoyh­distyk­sen mynämäkeläinen jäsen K. A. Cajander kävi tarkastamassa paikan. Björn Cederharvf suoritti siellä kaivauksen. Löytöluettelon mukaan toinen dir­hemeistä painoi 1,705 gr (paino poikkeaa Granbergin ilmoittamasta) ja kuului sepän löytä­miin esineisiin. Toinen rahoista on päätynyt museovirastoon jälkitoimituksena.

Kolmen kalmiston kahdeksasta rahasta neljä ajoittuu 800-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, joka Kirpichnikovin mukaan oli yksi itämaisten rahojen mas­satuotannon jaksoista. Hänen mukaansa runsaan tuotannon jaksojen rahoista on muita jaksoja enemmän kulkeutunut myös kaukaisille alueille.

Maantieteellisesti melko lähellä toisiaan sijaitsevat ja rikkaaseen merovingiajan asutusperinteeseen liittyvät Vainionmäen, Tursunperän ja Valaskallion löytöpaikat osoit­tavat, että todennäköisesti pieni määrä hopearahaa saavutti Suomen lounaisen kolkan jo vuonna 800 tai vähän aikaisemmin. Merovingiaikaan ajoitetut permiläiset esineet, erityisesti permiläinen vyö, kertovat suomalaisten kauppasuhteista Venäjälle. Call­mer on katsonut, että suomalaisugrilaisten perinteiset idänsuhteet ovat saat­taneet toimia yhteyksien luonnollisena lähteenä. Hän on todennut, että myös jotkin itäiset helmityypit ovat todennäköisesti ilmestyneet Suomeen aikaisemmin kuin Skandinaviaan. Kaupan on kuitenkin oletettu perustuneen tavaroiden vaihtoon eikä permiläisiä esineitä ole yhdistetty rahalöytöihin. Myöskään Vainionmäen, Tursunperän ja Valaskallion löydöt eivät sisällä permiläisiä esineitä.

Sen sijaan Valaskalliolla huomiota herättävä peräti kahden valmunuppisen kaarisoljen esiintyminen rahojen yhteydessä on mielenkiintoinen piirre siksi, että tällaisen soljen osa on löydetty myös Vainionmäestä ja Tursunperästä. Vainionmäestä on löydetty tällai­sen soljen nuppi (KM 23274:28). Sen koko on 29x28x2-6 mm, pinta on koristeltu toiselta puolelta tihein kaa­revin uurroin, toinen pinta on koristelematon. Tursunperästä löydetty nuppi (KM 4968:17) kuuluu sepän esille kaivamiin löytöihin. Hän arvioi löytö­syvyydeksi n. 20 cm. Nuppi on toiselta lappeeltaan silattu hopealangoilla, jotka on asetettu pinnalle suoraan, ei kaarevaa muotoa noudatellen.

Rautakauden esinetutkimuksen grand old lady Ella Kivikoski ajoittaa valmunuppiset soljet merovingi- ja viikinkiajan vaihteeseen. Soljen alkuperä on Liettuassa lähinnä Memelin alueella ja se on yleinen Baltian maissa. Solkityyppiä ei esiinny Skandinaviassa. Kivikosken mukaan valmunuppisia kaa­risolkia tai sen osia on löydetty 28 paikasta Suomessa. Lähellä nyt esillä olevia löytöpaik­koja (Varsinais-Suomen-Satakunnan alue) niitä on tavattu ainakin Perniön Tiikkinummelta, Liedon Haimionmäeltä, Laitilan Kansakoulunmäeltä, Kalannin Kalmumäeltä, Euran Lau­hianmäeltä, Kokemäen Leikkimäeltä ja Huittisten Hiukkavainionmäeltä sekä Ahvenan­maalta Saltvikin Kvarnbosta. Näistä kaikista on Suomen itämaisten rahojen tutkijan Beatrice Granbergin mukaan löydetty myös itämai­sia rahoja, jotka tosin ovat edellä käsiteltyjä nuorempia. Solkityypin ja muiden merovingiajan lopulla Suomessa yleistyvien itäbalttilais­ten esinetyyppien mahdollinen yhteys itämaisten rahojen löytöihin voisi olla tutkimisen arvoinen asia varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että jo pelkästään Virosta tunnetaan itämai­sia rahoja yli kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Lisää tietoa itämaisista ja keskiaikaa vanhemmista rahoista

Callmer, J. 1980. Numismatics and archaeology: Some problems of the Viking Period. Fornvännen 75.

Granberg, Beatrice. 1966. Förteckning över kufiska myntfynd i Finland. Studia Orientalia 34. Helsinki.

Kirpichnikov, A. N. 1990. Old Ladoga dirhems. Iskos 9. Helsinki.

Kivikoski, Ella. 1973. Die Eisenzeit Finnlands. Bildwerk und Text. Neuausgabe. Helsinki.

Talvio, Tuukka. 1999. Early Coin Finds from Finland. Fennougri et Slavi 1997. Cultural contacts in the Area of the Gulf of Finland in the 9th-13th Centuries. Museoviraston arkeologian osasto. Julkaisu n:o 8. Helsinki. 94-100.

Talvio, Tuukka. 1996.The Coins. Vainionmäki – a Merovingian Period Cemetery in Laitila Finland. National Board of Antiquities. 51-52.

Talvio, Tuukka. 2002. Coins and Coin Finds in Finland AD 800-1200. Iskos 12. Suomen muinaismuistoyhdistys. Helsinki.

Talvio, Tuukka. 2003. Raha Suomessa ennen euroa. Museovirasto. Helsinki.

Talvio, Tuukka. 2004b. Coin datings in Finnish Archaelogy. Fennougri et Slavi 2002. Dating and chronology. Museoviraston arkeologian osasto. Helsinki. 124-127.

Vainionmäki – a Merovingian Period Cemetery in Laitila Finland. 1996. National Board of Antiquities.