Aloitimme veljeni Jorman kanssa koulu-uramme Karhun poikina Kustavissa Kaurissalon supistetussa kansakoulussa. Vuonna 1953 nimemme muutettiin Kairavuoksi ja olimme jo sujuvasti soluttautuneet vuosia kestävään koulutusputkeen. Kommunikoimme tyydyttävästi paikallisella Vakka-murteella, vaikka kotimurteemme aina välistä paljasti meidät karjalaispojiksi. Keskikoulun oppimäärän olimme suorittaneet neljässä vuodessa "Trappulan yliopistossa" Taivassalossa suhteellisen vaatimattomin arvosanoin.

Näin varustautuneina saavuimme siis äidin ja veljeni kanssa ensi kertaa Mynämäkeen kauniina elokuunlopun päivänä ilmoittautumaan oppilaaksi toimintansa aloittavaan Mynämäen yhteiskoulun lukioon. Aloittavaan lukioon otettiin avosylin vastaan maksavia asiakkaita, siis keskikoulun hyväksyttävästi käyneitä oppilaita. Meitä oli Taivassalostakin kuusi tulijaa, me veljeni kanssa sekä lisäksi neljä tyttöä.

Ilmoittautuminen sujui vaivattomasti ja nopeasti. Seuraavaksi piti lukiolaispojille löytää kortteeri koulupaikkakunnalta. Sekin hoitui yllättävän helposti. Koulun pihalla työssä ollut vahtimestari Jussi Järvinen antoi vihjeen, että Voitto Järvinen voisi majoittaa pari kunnollista ja sisäsiistiä koulupoikaa. Siispä astelimme ohi pallokentän leipomon taakse ja sieltä löytyi meille vinttihuone opiskelijaboksiksi. 

Seuraavaksi tehtiin lyhyt shoppailukierros Mynämäen erikoisliikkeissä. Felix Kulmalan kenkäkaupasta, jossa nykyään toimii kahvila Kulttuuri Kulmala, ostettiin pojille uudet koulukengät. Muistan, että valitsin niin halvat ja vaatimattoman näköiset kengät,etten juuri käyttänyt niitä koulussa. Krapinojan vaatetusliikkeestä ostettiin kohtuuhintaiset tummat teryleenihousut. Piti säästää, oppi oli kallista siihen aikaan. Keskikoulussa ja lukiossa oli lukukausimaksut, oppikirjat piti kustantaa itse, kouluruoka maksoi ja meille ulkopaikkakuntalaisille tuli vielä lisäksi asumiskustannukset. Opetussuunnitelman ulkopuolisina kuluina meillä oli vielä tupakkaan menevät markat. 1959 osa lukiolaisista sauhutteli jo aikuismaisesti tosin salaa kotiväeltä. Tupakanpoltto oli periaatteessa luvallista, mutta koulussa, kuoluaikaan, koulualueella ja koulussa pidettävissä tilaisuuksissa sauhuttelu oli kiellettyä. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että alkoholia ei käytetty missään oloissa. 

Meillä tulokkailla oli se ongelma, ettemme tunteneet kaikkia opettajia, joten kun koulupäivän päätteeksi vetelimme henkisauhuja linja-autoaseman nurkilla tuli harrastuksemme varmasti nopeasti tietoon opettajainhuoneessa. Pian löysimme kuitenkin mynämäkisistä luokkatovereistamme samanhenkisiä alan miehiä ja opimme salapaikat missä kävimme ruokatunneilla tupakalla. Ei ollut tietoakaan nykyisenkaltaisesta tupakkalaista. Tupakkaa myytiin lapsille siinä missä aikuisillekin. Jos ei ollut varaa koko tupakka-askiin niin Heinon baarista sai ostaa savukkeita kappaleittainkin.

Mynämäki oli mielenkiintoinen koulupaikkakunta. Varsinaisen ydinkeskustan muodostivat teiden risteykseen jäävässä kolmiossa olevat linja-autoasema ja palokunnan talo. Kauppoja oli monenlaisia. Reitin kirjakaupassa oli tilisopimus koulukirjoja ja tarvikkeita varten. Samassa mäessä korkeammalla oli valokuvaamo Vario, jossa kävin otattamassa rippikuvat itsestäni. Nykyisen Vapaa Valinnan seutuvilla oli LSO:n lihakauppa, Caspers Cafen tilalla oli osuuskauppa Apajan myymälä ja Kiusalaa vastapäätä oli Kosken kekäkauppa. Tien toisella puolen, Kiusalan vieressä oli Tarmola, Tainiolan vaatekauppa ja meijeri. Mynäjoen toisella puolella oli säästöpankki ja apteekki ja seuraavaksi tulikin komea kivitalo, Mynämäen yhteiskoulu, jonka vieressä suuri, maisemaa hallitseva Mynämäen harmaakivikirkko. Krapinojan ja Smolenskyn talot ovat vielä säilyneet kuten myös tien toisellapuolen ollut Esson huoltoasema, joka on siis monta muodonmuutosta kokenut nykyinen Seo-huoltamo.

Pankkeja oli kolme. Mynälinnan takana sijainnut Säästöpankin entinen komea linnamainen rakennus on ehditty purkaa jo ajat sitten "lompakkolinnan" tieltä samoin kuin Metsäpirtin Osuuskassan puinen konttorirakennus Krapinojan ja Mäkisen kuppilan välistä. Pankkirakennuksista on jäljellä vielä silloisen KOP:in komea pankkitalo, jossa toimii nykyään Mietoisten Säästöpankin Mynämäen konttori.

Viihdepuolen tarjonta oli Mynämäessä monipuolisempaa kuin aikaisemmilla koulupaikkakunnillamme. Iskun talossa toimi elokuvateatteri, jossa oli näytöksiä aina viikonloppuisin, joskus taisi olla viikollakin. Elokuvissa käytiin paljon, mitä nyt rahavarat periksi antoivat. Mynäbaarissa oli hieno tuliterä hi-fi-tason levyautomaatti. Levyautomaatissa oli läpinäkyvä muovikupu josta voi seurata miten konekäsi siirsi valitun äänilevyn levylautaselle, timanttineula laskeutui pehmeästi pyörivän single-levyn alku-uraan ja Olavi Virran tulkitsema kaihoisa tango vei ajatukset Argentiinan pustalle. Terveisiä kaukomailta toivat myös Paul Ankan melodiset hitit ja Elviksen sen aikaiset rokkilevyt. Englanninkieliset iskelmät olivat suurena apuna innostamassa meitä pitkän saksan lukijoita englannin alkeiden opettelussa. Hello Mary Lou, Greenfiels, Girl in the wood, Diana, King Creole ym. olivat mitä mainiointa oheismateriaalia Y.M. Biesen englanninkielen oppikirjaan.

Teinikunta toimi aktiivisesti kuusikymmenluvun alussa. Politiikka ei ollut vielä pilannut tätä entistä toverikuntaa. Keskityttiin erilaisiin harrastuspiireihin ja tietysti tärkeimpään eli bileiden järjestämiseen, joissa oli mahdollista tutustua lähemmin lukion tyttöihin ja opetella paritanssin alkeet. Teinikunta oli mainio foorumi nuorten seurustelulle ja monille omaehtoisille harrasteryhmille.

Lukio aloitti toimintansa vanhan yhteiskoulurakennuksen vinttikerroksessa, miellyttävässä valoisassa luokkahuoneessa, joka palveli myöhemmin piirustusluokkana. Kevätlukukaudella 1960 kuudesluokkalaiset saivat vasta siirtyä uuteen lisärakennukseen omaan luokkaansa.

Opettajakunta oli keski-ikäisiä osa jo eläkeikään varttuneita konkareita, joukossa sellaisia persoonallisuuksia, jotka nykylukiossa saisivat melko nopeasti lähtöpassit. Meillä oli veljeni kanssa aikaisempia kokemuksia vain asiallisista lempeistä kansankynttilöistä. Kovin meitä varoitettiin heti ensimmäisinä päivinä erityisesti Pasista ja Kapusta. Kovia olivat, mutta joutuivat molemmat lähtemään lukiosta ennenkuin Kairavuon pojat. Jäivät nimittäin em. opettajat eläkkeelle ja me taas otimme lukion "pitemmän kaavan" mukaan. Meitä karjalaisia karhunpoikia valmistui ylioppilaiksi kuusikymmenluvulla perinpohjaisten opintojen jälkeen Mynämäen lukiosta vuosina 1963, 1964 ja vielä 1969, eikä tässä vielä kaikki. Jokainen meistä löysi vaimonsa lukion tyttösistä ja nämä vaimot asuvat vieläkin meidän kanssamme.

Perheisiimme on syntynyt yhteensä kuusi lasta, jotka kaikki ovat päässeet ylioppilaiksi Mynämäen lukiosta. Valitettavasti he ovat suoriutuneet lukiosta kolmessa vuodessa, eivätkä ole halunneet jatkaa isiensä perinteitä.

Mynämäen lukio tarjosi siis meille niin mieluisan "puolipäivähoidon", että nautimme opetuksesta vähintäin neljä vuotta kukin, mutta tänä keväänä minulla on ilon päivä.

Nyt 2013 kesäkuun ensimmäisenä päivänä minulla on jälleen tilaisuus saapastella Mynämäen lukiossa ylioppilaslakki päässä, koulu on nimittäin kutsunut meidät viettämään 50-vuotislakkiaisjuhlia yhdessä tuoreiden ylioppilaiden kanssa.

Reino Kairavuo