Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
su 5.11. 15:00 – 20:00 Bellman- ilta
<Trubaduuri Kari Kataja laulaa Bellman lauluja. Vietämme ruotsalaisuuden päivää, suomeksi ja ruotsiksi.
Ilta pidetään Vanhalla Yhteiskoululla.

------
ti 7.11. 18:00 – 21:00 Syyskokous
<Wirmo-Seura Ry:n sääntömääräinen syyskokous.
Kokousesitelmän pitää tutkija Jussi Lehtonen Turun alueen kauppa-autoista.
Kokous pidetään Vanhalla Yhteiskoululla.

------
pe 17.11. Matka Tampereen kädentaitomessuille 7.11.2017
<Osallistumismaksu + matka yhteensä n. 25€.

Tiedustelut ja ilmottautumiset:
Marja Virpi: 050 5660677

------
la 2.12. – 14:00 Wanhan Ajan Joulumarkkinat
<Wanhan ajan joulumarkkinat kivimakasiinilla.
Paikalla käsityöläisiä ja leipureita.

Paikkamaksu 10€.

Yhteydenotot:
050 0594659
Pekka Laaksonen

------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Hevosmiehiä ja automiehiä
julk. 27.2.2017

Hevosmiehiä ja automiehiä

 

 

Mietoisten ensimmäinen auto hankittiin Aarlahden Ylistaloon. Se oli Opel vuosimallia 1913. Auto on muuten edelleen olemassa Jouko Aholan palasista kokoamana ja se kulkee Aholan pihapiirissä omin avuin. Keulalla komeilee alkuperäinen rekisterilaatta MIETOINEN 1. Kun maalaistalossa oli monenmoista kuljetettavaa, lisättiin autoon 1920-luvun lopulla avolava. Sen jälkeen Opelilla voitiin kyytiä tilan tuotteita jopa Turkuun asti. Jyrkkä Parsilanmäki Mynämäen kirkolta vähän eteenpäin tuotti kuitenkin täydellä perunakuormalla ongelmia. Moottorin 14 hevosvoimasta loppui puhti. Avuksi tulivat tietä kulkeneet hevosmiehet, jotka auttoivat työntämällä Opelia eteenpäin jyrkimmissä paikoissa.

Näin mukavasti sujui hevosmiesten ja automiesten yhteispeli 1920-luvulla, vaikka vuoden 1911 Vakka-Suomi –lehdessä oli vaadittu toisin. ”Maalaiset ovat tehneet maantiet hewos- eikä automobiililiikennettä varten, joten wiimemainituilta on ajo kokonaan kiellettäwä.”

Sota ja sodan jälkeinen puutteen aika antoivat hevosmiehille vielä hengähdysaikaa. Autot palasivat sodasta romuina, jos palasivat, ja uusia oli vaikea saada. Peltotyöt tehtiin vielä pitkään hevosvehkeillä. Kotiinikin hankittiin ensimmäinen traktori vasta vuonna 1961.

Joskus 1940-luvun puolenvälin jälkeen olin päässyt isäni kanssa kirkonkylän reissulle. Kivikylästä oli noin kymmenen kilometriä matkaa ja matkaa taitettiin ”paremmilla” ajelukärryillämme. Aisoissa oli nuori hevosemme Tuisku, joka oli totutusajossa silloin vielä rauhallisessa liikenteessä. Kotimatkalla vanhalla kasitiellä vähän ennen Kivikylän tienhaaraa vastaamme römisteli sodasta selvinnyt Citroen-kuorma-auto. Se piti aika pahaa ääntä. Isä veti ohjakset tiukoille, mutta siitä huolimatta Tuisku rynkäisi rajusti eteenpäin, kun auto ehti kohdallemme. Niin sitä mentiin mukkelis makkelis maantien sivuun monttuun, nurin niin kärryt kuin hevonenkin. Onneksi ei vaurioita sattunut sen paremmin ihmisille kuin hevosellekaan.

Automiehet olivat huomanneet hevosemme pillastumisen, pysäyttivät ajopelinsä ja tulivat auttamaan vähän vielä vauhkon Tuiskun jaloilleen ja kärryt pyörilleen. Tuskin isä olisi yksinään rytäkästä selvinnytkään. Minusta ei ollut apua kuin sinne tänne lentäneitten tavaroitten keräilyssä.

Keskikouluaikana 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa tein usein talvisin matkaa linja-autoissa. Olin kerran kyydissä liikennöitsijä Kosti Oraksen Rauman linjan pitkänokkaisessa Volvossa, joka muuten oli syntymävuoteni 1938 mallia. Oltiin taas lähellä Kivikylän tienhaaraa, jossa oikeaoppisesti kallellaan oleva tie kaartui oikealle. Vastaan tuli hevosmies parireellä. Hän yritti pysyä kaarteen yläreunalla, mutta tyhjä reki alkoi liukkaalla tiellä kuitenkin luisua suoraan linja-auton eteen. Volvon kuljettaja yritti väistää rekeä, jolloin raskas linja-auto puolestaan ajautui lumipenkkaan ja maantien ojaan. Kuljettaja säntäsi ulos ja nyrkkiä puiden kiroili karkeasti hevosmiehen perään. Tämä löi ohjasperillä ajokkiaan ja pääsi karkuun. En olisi uskonut kohteliaan ja rauhallisen kuljettajamme kiroilevan niin hurjasti. En jäänyt katsomaan, miten linja-auto selvisi jatkoon. Jatkoin matkaani kävellen.

Hevosmiehen ja automiehen kohtaaminen saattoi joskus saada myös traagisen lopun. Jokisivulla tunnettiin vielä 1960-luvulla hyvin Frans Rintala, joka hevosineen kulki hajallaan olleilta peltotilkuiltaan toiselle ja pistäytyi aina välillä kaupoissa juomassa pilsnerinsä. Frans oli sodassakin palvellut hevosmiehenä. Hevonen olikin Fransin paras ystävä ja sanailtiin hänen jopa nukkuneen tallissa hevosensa vieressä.

Eräänä pimeänä iltana Frans oli tuomassa heinäkuormaa Mietoisten enklaavissa Mynämäen ja Laitilan rajoilla sijainneesta Lankin torpasta. Matka kohti Kivikylää kulki kasitietä pitkin. Torpan mies ”Lankin Kyäni”, oikealta nimeltään Kustaa Mäkinen, istui heinäkuorman päällä ja Frans ajoi hevostaan aisojen päällä seisten. Mitään heijastimia tai muita varoituslaitteita ei tietenkään ollut. Takaa tullut auto ei pimeässä havainnut heinäkuormaa, vaan ajoi sen päälle. Kyäni putosi kuormalta mutta hänen ei käynyt juuri kuinkaan. Kärryjen aisatkin katkesivat, Frans syöksyi pää edellä asfalttiin ja kuoli. Tietääkseni myös hevonen menehtyi paikalla.

 

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky