Sinikka Kokon suku on Karjalan kannakselta.

Näin evakkomatkojen muiston aikoihin olen yrittänyt koota mielessäni jotain kokonaisuutta perheen evakkomatkoista. Kuva on hatara. Olisi pitänyt ajoissa kysellä tarkemmin. Ehkä olisin kuullut enemmän, jos vanhemmat olisivat lähteneet kotoaan. Mutta isä oli linnoitustöissä ja äiti työssä Ensossa. Olen lukenut kirjoista muiden kyläläisten kertomuksia ja jotain kuullut naapureilta.

Evakkomatkat olivat aika erilaisia. Lähtöaika, kiire ja tavaroiden mukaan saaminen riippuivat matkasta rajalle ja hyökkäyksen suunnasta. Isän koti oli pohjois – eteläsuuntaan pitkän Uudenkirkon pitäjän luoteiskolkassa lähempänä Viipuria. Sieltä ei ollut niin kiire paeta kuin etelästä, jossa kranaatteja satoi pihoille. Kotona olivat vain isovanhemmat ja ehkä nuorin poika. He olivat varmaan naapureiden tavoin kaivaneet kuoppia ja piilottaneet tavaroita. Pienet eläimet oli tapettava. Lehmät yritettiin kuljettaa mukana, ja kylien nuoret määrättiin niitä ajamaan. Mukaan piti ottaa neljän päivän ruoka ja se, minkä pystyi käsissään kantamaan. Ehkä mummokin oli paistanut evääksi ruisleipää, pullaa ja lihaa. Mummo pani kassiinsa valokuvat, Raamatun, virsikirjan ja isän Maamme-kirjan.

Talvisota oli alkanut torstaina marraskuun viimeisenä. Viimeistään adventtisunnuntain aamuna Ville, Ulla ja Eino nousivat ylös jyrkän Kokkolanmäen. Sieltä tulisi auto hakemaan lähimmälle rautatieasemalle ja sieltä länteen. Seuraavana päivänä suomalaiset sotilaat sytyttivät koko ison kylän tuleen. Kylän väki piti evakuoida Kiikkaan, mutta väärinkäsityksen vuoksi paikaksi tuli Kiikala.Tasoitussiirroissa isän vanhemmat joutuivat Lohjalle. Siellä he asuivat, kunnes keväällä 1942 palasivat kotiin. Isä sai lomaa linnoitustöistä  lomaa mennäkseen pystyttämään pahvitaloa isänsä kanssa. Jokin lämpimämpi mökki rakennettiin ennen talvea.

Äiti oli kotoisin Pyhäjärveltä Kannaksen toiselta puolelta. Sieltäkin väki evakuoitiin, mutta jostainsyystä kylään jäi koko talvisodan ajaksi siviilejä. Pyhäjärvi oli heti Taipaleen rintaman takana ja sotilaat kävivät siellä lepäämässä. Äidin vanhemmat asuivat kotonaan ja työskentelivät armeijalle. He lähtivät vasta rauhan tultua, jolloin 15.3.1940 oli poistuttava. Varmaan he saivat junaan myös tavaransa. He menivät ensin Alavudelle ja sieltä Kiikoisiin. Äiti oli siirtynyt työpaikkansa mukana Poriin. Karjala vallattiin jatkosodan alussa takaisin. Äidin vanhemmat palasivat heti syksyllä 1941, koska koti oli pystyssä.

Sekä isän että äidin vanhemmat asuivat ”koton Karjalas” parisen vuotta kesäkuuhun 1944 saakka. Neuvostoliiton suurhyökkäys eteni kohti Viipuria, joten isänkin kotikylästä oli lähdettävä kiireesti. Vähätkin hankitut tavarat jäivät sinne. Leipäsuon asemalla jouduttiin pommitukseen. Lopulta päästiin Jyväskylän kautta Vaajakoskelle, josta oli käveltävä Leivonmäkeen. Syksyllä isovanhemmat muuttivat Tyrväälle. Sinne menivät myös sodasta palaavat lapset.

Arvelen, että äidin perhe lähti kesäkuussa ennen virallista käskyä. Sukulaispoika palasi armeijan auton kanssa Laatokalta ja hommasi tätinsä tavarat kyytiin. Ilman sitä kaikki olisi jäänyt sinne. Äiti oli juuri saanut rahdatuksi kotiinsa Helsingistä ostamansa astiaston ja ompelukoneen. Sinä päivänä pieni perhe hajaantui. Äiti lähti tavaroiden kanssa, eno oli jossain autohommissa, pappalähti naapurin hevosella ja mummo käveli lehmän ja lampaan kanssa. Hän saikin kävellä 200 kilometriä.

Pappa oli pysähtynyt mäelle, josta näkyi koko kotikylä. Hän otti lakin päästään ja sanoi naapurin lapsille:”Katsokaa nyt kottii viimise kerra.” Yöt pappa oli viettänyt puun alla kärryjen suojassa. Kaikki paikat olivat ihmisiä täynnä. Juhannuksen tienoilla sää oli kylmä ja sateinen.

Pyhäjärvisten piti mennä Keuruulle. Äiti hankki sieltä asunnon ja lähti hakemaan vanhempiaan ja tavaroita. Hän oli kuullut, että he olisivat Joroisissa. Mummo käveli kuitenkin lampaansa kanssa Jyväskylässä vastaan. Lehmän hän oli myynyt matkalla. Tavaroiden sanottiin olevan Multialla ja siellä tiedettiin niiden olevan Jämsässä. Toinen puoli löytyikin sieltä ja toinen Multialta. Äiti matkusti edestakaisin. Tavarat seilasivat laivalla Jyväskylään ja sieltä junalla Keuruulle. Uutta ompelukonetta ei aluksi löytynyt mistään. Muutaman kuukauden kuluttua se ilmestyi Keuruulle.

Seitsemän vuosikymmentä sitten karjalaiset matkustivat ympäri maata etsimässä omaisiaan, tavaroitaan ja karjaansa. Pahimmassa tapauksessa kaikki olivat eri paikoissa, jos tavaroita olikaan. Kesäkuun sateet saattoivat kastella tavarat pahasti. Matkustaminen oli hankalaa ja vei paljon aikaa.

Jolloinkin vuoden 1944 lopulla äidin perhekin muutti Tyrväälle. Siellä isä ja äiti kohtasivat ja siitä alkoikin uusi elämäntarina. Isän perhe tuli Mynämäkeen pari vuotta myöhemmin keväällä. Osa sukua jäi tänne, osa hajaantui ympäri Suomea.