Kolumni on alun perin julkaistu Kurkijokelainen-lehdessä 24.10.2014. Vaikka tekstissä ei sinänsä puhuta Mynämäestä, se sopinee jatkoksi evakkoaiheisten kirjoitusten perään.

Minulla ei ole karjalaisia juuria. Lukion historian tunneilla keskityin enemmänkin rakkauskirjeiden lähettelyyn kuin kuuntelemiseen - joten aukkoja tietämyksessä on, noloa kyllä. Toki se rakkauskirjeiden kohde on nyt lasteni isä, mutta silti. Olen nyt seitsemättä vuotta opettajana Elisenvaaran lukiossa, ja toki aina jollain tasolla olen tiedostanut, että koulullamme on karjalaiset juuret, mutta aiheen faktat eivät todellakaan ole olleet hallussa. Tänä syksynä ehdotin teatteri-ilmaisun ryhmälleni, että voisimme tehdä evakkoaiheisen esityksen tulevaan itsenäisyyspäivän juhlaan – koulun karjalaiset juuret ja sodan päättymisen juhlavuosi toki olivat mukana perusteluissa. Olin ehkä kuvitellut kohtaavani edes pientä vastarintaa, mutta minut yllätettiin täysin. Opiskelijat olivat saman tien innostuneita ja päätimme aloittaa suunnittelun ja aiheeseen perehtymisen heti paikalla. Vain yhdellä kuudesta opiskelijastani on karjalaiset juuret. Olimme siis aika lailla tietämättömät matkalla kohti tuntematonta…

Nyt takana on muutama viikko innokasta suunnittelua. Olemme hakeneet tietoa eri lähteistä. Löysimme esimerkiksi YLE:n Elävästä arkistosta dokumentin Elisenvaaran tragedia ja katsoimme sen yhdessä siltä seisomalta. Se kolahti ja ilmeisen kovaa. Kuulimme dokumentissa tarinoita Elisenvaaran pitkään vaietusta pommituksesta ja pääsimme tutustumaan oikeisiin ihmisiin, jotka nyt muistelivat lapsuutensa traagista ja surullista tapahtumaa. Dokumentti herätti meissä tunteita ja ideat alkoivat kasaantua paperille, kun juttelimme dokumentin jälkeen. Seuraavalla viikolla oli jo esityksen runko valmis ja esityksen pohjaksi löytyi vanhoja valokuvia ynnä muuta rekvisiittaa – yksi opiskelija sai suurimman inspiraation ja kirjoitti meille yhdessä illassa alustavan käsikirjoituksen, jota nyt parhaillaan työstämme eteenpäin. Tarkoituksenamme on saada aikaan näytelmä, joka kertoo evakkoon lähdöstä ja Elisenvaaran pommituksesta. Yritämme tehdä sen kaikella kunnioituksella ja vakavuudella, sillä ymmärrämme asian merkityksellisyyden. Matka on jo nyt ollut mielenkiintoinen ja toivottavasti lopputulos on sellainen, että voimme olla siitä ylpeitä. Opiskelijat pitävät tärkeänä sitä, että vaikka esitys olisi surullinen ja vaikuttava, siitä jäisi päällimmäisenä mieleen toiveikkuus ja kunnioitus aihetta kohtaan.

Aiheena evakkoon lähtö on mieltä musertava. Kun mietin ikkunastani näkyvää merta istuessani kauniin puutaloni yläkerrassa, en voi edes kuvitella, mitä tuntuisi saada lähtökäsky tästä rakkaasta kodista, perheemme turvasatamasta. Kurkijoki vaikuttaa hyvin kauniilta ja vesistö on sielläkin ollut maisemaa hallitseva elementti. Vaarat ja viljavat pellot ovat jääneet mieleeni valokuvista. Ei sellaista maisemaa voi koskaan unohtaa ja ymmärrän todellakin, että kaipuu sinne on varmasti ollut valtava. Jos sitten pääsisin takaisin, näkisin kotini tuhoutuneen ja aloittaisimme sen uudelleen rakentamisen – mikä ilo olisi saada se takaisin. Sitten uusi käsky lähteä eikä koskaan enää paluuta kotiin. Menen sanattomaksi enkä voi ymmärtää, miltä sellainen kohtalo voisi tuntua. Samaan surumieliseen hengenvetoon tulen miettineeksi, että tälläkin hetkellä maailmassa on paljon ihmisiä, jotka pakenevat sotaa. Karjala on minulle nyt aivan uudella tavalla tuttu ja rakas aihe. Haluan tietää siitä edelleen lisää ja tehdä aihetta tutuksi myös tuleville lukiolaisillemme. Matka Elisenvaaran maisemiin on nyt lisätty tulevien matkatoiveiden listaan.