Ostatko lipun linja-autossa Mynämäelle vai Mynämäkeen?
Parikymmentä vuotta riittää siihen, että osaan jo ostaa tiketin Mynämäkeen. Tämä on nyt kotipaikkani, kotiseutuni, jota haluan vaalia.

Elämä, tavat ja maisema muuttuvat jatkuvasti. Vanhaa ja käyttökelvotonta on tietysti purettava ja uutta saatava tilalle. Ehkä ainoa, jota ei ihan heti pureta, on Mynämäen kivikirkko. Purkamisinnossa olisikin  hillitsemistä.

Onko välttämätöntä purkaa entiset kunnan virastorakennukset? Onko loppuun asti ajateltu, mitä siitä seuraa, jos tilalle rakennetaan vaikka kauppakeskus?  Miksi koulun lähellä oleva tyhjillään oleva kerrostalo seisoo vuositolkulla rapistumassa? Miksi käsi- ja taideteollisuusopiston tontilla lahoaa yhä pahemmin vanha puutalo? Jos se on suojelukohde, miksi sitä ei suojella? Kotiseudun hengen ja  todellisuuden vaalimisessa on paljon haasteita ja paljon työtä. Rakkaan kotiseutuni kasvoja pitäisi kohentaa jatkuvasti mutta hellästi.

Kotiseutuhenkeä luodaan ja vaalitaan paljolti kulttuurin avulla. Hienona esimerkkinä luontevasta kotiseutuni persoonallisten kasvojen vaalinnasta ovat jo muutamana vuonna toteutetut paikkakuntalaisten muisteluihin perustuneet pienet näytelmät, kyläretket. Ne ovat lämpimällä tavalla innostaneet myös uusia asukkaita olemaan kiinnostuneita Mynämäen historiasta ja nykypäivästä. Samoin Laajoella on kesäisin nähty  omaan historiaan perustuvia näytelmiä.

Suuri merkitys uuden ja vanhan kulttuurin vaalimisessa on Mietoisten puolella  toimivalla  Koneen säätiön ylläpitämällä Saaren kartanon taiteilijaresidenssillä. Sen merkitys ja kulttuurianti meille kunnan asukkaille tulee vuosi vuodelta kasvamaan! Kartanossa työskenteleviltä  taiteilijoita on saatu paljon opastusta  ja innoitusta.

Lämmöllä muistelen kesäistä kuvataidetapahtumaa, johon osallistui residenssissä työskenteleviä ulkomaalaisiakin taiteilijoita. Kansainvälisyys suorastaan valtasi Mynämäen ja nykytaide tuli ainakin aavistuksen verran tutuksi: ihmetystä ja iloa herätti esimerkiksi taidokas  puupino tuossa kirkon vaiheilla, yksi taidetapahtuman töistä. Samoin syksyisessä aseman taidetapahtumassa sai moni tuntumaa performanssiin. Joen pientareella eväitä syöden ihastelimme ohi lipuvaa lauttaa, jolla rokokooihmiset puolestaan ihmettelivät,  miten Mynämäki onkaan muuttunut vuosien saatossa.

Myös Wirmo-seura saa vanhoilta ja uusilta asukkailta pisteet; syksyllä Laurin markkinoiden aikaan esillä ollut näyttely kivimakasiinissa osoitti, että kaiken vanhan tarvekalun ja vanhojen pitsien lisäksi tarvitaan myös nykynäkemystä.

Uutta ilmettä on saanut myös Kulmalan talo tuossa keskustassa. Siinä asuu ja toimii Varsinais-Suomen läänintaiteilija Leena Kela, jonka taiteenala on performanssi. Moni on jo ihastunut tähän taidemuotoon. Me elämme vanhaa kunnioittaen nykyajassa eläen katse kohti tulevaisuutta!