Muisteloni alun ajoitan keväälle 1949, jolloin vanhempani päättivät laittaa perheen kuopuksen, minut, oppikouluun. Perheemme muut lapset olivat koulutettu Emäntä- ja Maamieskoulussa, siten minun kouluun lähtöni oli taas erilainen.

Kouluun pyrittiin, äitikin oli pyrkimispäivänä tukena. Kokeita ja kysymyksiä tentittiin laskennossa ja äidinkielessä. Ihan tarkkoja muistikuvia kysymyksistä ei ole säilynyt, mutta kouluun hyväksyttiin.

Koska kotini oli Karjalan kunnan Suojoen kylässä, koulumatka aiheutti pikku tytölle ongelmia. Linja-auto kyllä kulki aamulla kello seitsemän paikkeilla Mynämäelle ja iltapäivällä kolmen jälkeen lähti auto taas Karjalaan. Niinpä äitini oli hankkinut Vihtamäen kylästä “koulukodin”. Siellä asui vanhan pariskunnan luona myöskin heidän pojan tyttärensä, joka oli samalla luokalla kanssani. Tämä koti oli vanhanaikainen työläiskoti, vaatimaton ja nuuka huusholli. Pöydillä oli levitettynä sanomalehti ja jos tuli tahra aterian aikana, otettiin päällimmäinen lehti pois. Niin oli taas pöytä siistitty. Sähköä säästettiin, radiota ei saanut kuunnella, koska siihen kului taas sähköä. Nukkumaan piti mennä aikaisin, eihän pimeässä voinut mitään harrastaa. Ruoka oli niukkaa, syksy kun oli, omenia sai syödä, mutta omenan siemenet täti möi puutarhurille. Tämän kodin tarkka talous ei ollut minulle mieleen, tuli ikävä kotiin -tai johonkin. Opiskelu Mynämäen Yhteiskoulussa oli kuitenkin alkanut, matkat kuljimme polkupyörillä.

Ikäväni yltyi, en kestänyt sitä ja suunnittelin muuttoa sisareni luo Haapaisten kylään, sainkin luvan muuttooni sekä vanhemmiltani että sisaren perheeltä. Kestettyäni kolmisen viikkoa ensimmäisessä kortteerissa, keräsin tavarani ja polkupyörällä muutin Haapaisiin. Oloni parani ja ikäväni haihtui tutussa ympäristössä ja läheisten ihmisten parissa.
Läksyjen luku kyllä vaikeutui, kun oli niin paljon muuta tekemistä, sisaren perheessä oli kaksi pientä lasta, jotka olivat minulle rakkaita. Täällä asuin kolme vuotta, pyhät ja lomat tietysti kotona.
Haapaisistakin kuljimme pyörillä koulussa syksyn ja kevään ajat. Liukon Heljän ja Ilkan kanssa olimme samalla luokalla ja peräkanaa ajoimme Haapaisista kirkolle. Talvisin kuljimme Jusleniuksen linja-autossa, joka kulki Haapaisten kautta. IV ja V luokat asuin kotona Karjalassa, käytin matkoihini Majalaisten linja-autoa.
Lukiota ei silloin vielä ollut.

Maalaistalon työjärjestykseen kuului karjanhoito kaikenlaisine kotieläimineen. Niinpä ilta-lypsyille jouduin äidin avuksi. Työnteko oli koulun ohella ihan normaalia ja vapaa-ajan ongelmia ei ollut. Eipä ollut silloin suuria odotuksiakaan, elämä oli vaatimatonta ja sodan jälkeinen aika rajoitti monella tavoin. Korttiannokset olivat vielä voimassa muutamissa tarvikkeissa, pulaa oli monesta tavarasta. Vaatteita saatettiin uusia niin, että äidin vanhasta takista saatiin lapsille uusia vaatteita, kun kangas käännettiin, se oli melkein kuin uusi. Polkupyörät olivat kaikilla vanhoja, korjattuja, uusia ei saatu siihen aikaan. Koko ajan mentiin kuitenkin elämässä parempaa kohti.

Koulussa olivat hyvät ja reippaat opettajat, en varmaan koskaan unohda Pasin, Liisa Paasion, suomenkielen opetuksia; “Hän joi itsensä tuomariksi” laadi sanaluokka, modus, tempus ja persoona.

Matematiikkaa I luokalla opetti maisteri Eino Ukkonen, hän oli myös tehokas ja pätevä. Valitettavasti hän lähti muualle ja matematiikka minun kohdallani jäi toissijaiseksi aineeksi. Yläluokilla muistan, kun en oikein ymmärtänyt opetettuja seoslaskuja, päätin, etten niitä koskaan tule tarvitsemaan. Kuitenkin, kun hakeuduin työpaikkaan, kultaseppä-alalle hallintotehtäviin, huomasin, että seoslaskut tulivat kuulumaan työnkuvaani. Niin se elämä lennättää. Kun koululaisryhmät kävivät tehtaalla tutustumassa työelämään, kerroin usein äskeisen tarinan, se herätti aina pientä hilpeyttä.

Nykyään keskustelun kääntyessä kouluun ja opetukseen, tuon esille sen aikaista hyvää opetusta keskikoulussa. Se oli tehokasta ja antoi hyvän perustan jatko-elämälle. Ainoa oli kielten opiskelu, mihin olisi odottanut enemmän puhekielen harjoittelua.

Muistot Mynämäestä ovat lämpimät ja mieluisat.