Muutama vuosi sitten edesmennyt Lapilan Klaus, Ihalaisten kansakoulussa minua muutaman luokan ylempänä ollut kaveri, keräsi välitunneilla joululehtien tilauksia. Klasun melko aggressiivisesta myyntitekniikasta huolimatta kauppa kävi kehnosti. Asiakaskandidaateilla kun ei ollut yleensä markkaakaan taskussaan, vaan moiset sijoitukset oli jokaisen nassikan ensin neuvoteltava vanhempiensa kanssa. Minua kiinnosti kovasti Otavan värikäs ja houkutteleva myyntiluettelo. Sen tärkeän opetuksen sain, että Klasu ei hyväksynyt tilauksia luoton päälle, vaan sitoumukset oli heti maksettava.   

Minäkin päätin ryhtyä kauppamieheksi. Lehdissä oli ollut ilmoituksia, joissa tarjottiin edullisia joulukorttilajitelmia sadan kappaleen erissä. Pienen ylipuhumisen jälkeen sain vanhemmiltani luvan tilata. En enää muista, tilasinko kortteja sata vai peräti kaksisataa.

Yritin kaupitella korttejani Klasun tapaan kavereille koulussa, mutta menestys oli huono. Joku osti pari korttia, toinen ehkä kolmekin, mutta enimmäkseen kauppatavarani vain likaantui asiakaskandidaattien käsissä, kun kortteja läträävät sormet eivät tuohon aikaan aina olleet kovin puhtaita. Myös lähisukulaiset tai naapurit ostivat korttejani - kai lähinnä säälistä. Itselleni jäi kuitenkin niitä vielä niin paljon, että siitä riitti perheen joulutervehdyksiin useana lähivuotenakin. En kuitenkaan joutunut henkilökohtaiseen konkurssiin, sillä rahoittajataho, vanhempani, oli kai alun perin varautunut menettämään sijoittamansa pääoman tässä ensimmäisessä bisneksessäni. 

Kun pari vuotta myöhemmin tulin Mynämäen yhteiskouluun, paikallinen kirjakauppa etsiskeli keskikoululaisten joukosta sopivia agentteja eri puolille pitäjää kaupittelemaan joululehtiä. Mistäpä ne tiesivätkään, että olin tuona vuonna Jokisivun kulmakunnalta ainoa oppilas, kun iskivät kyntensä minuun? Alakorvella uhriksi joutui luokkatoverini Seppo Tyrjy. Eipä meitä kyllä tarvinnut paljoakaan suostutella. Seppo muuten kouliintui aikanaan hotelli- ja ravintola-alalle ja johti pitkään muun muassa hotelli Aquariusta Uudessakaupungissa.

Joululehdet olivat joulun hengessä myytäviä kaupallisia tuotteita, joita julkaisivat pääasiassa kirjankustantajat. Minäkin sain siis Mynämäen Kirjakaupasta Otavan houkuttelevan luettelon ja tilauslistat. Lehdet oli pääasiassa suunnattu lapsille tai nuorille, mutta oli myös koko perheen lehtiä. Kirjoittajat ja kuvittajat olivat aikansa tunnetuimpia taiteilijoita. Kansikuvina oli usein Rudolf Koivun tai Martta Wendelinin töitä. Olen onnistunut palauttamaan mieleeni sellaisia Otavan joululehtien nimiä kuin Jouluhimmeli, Joululyhde, Pääskysen joulukontti, Joululahja ja Lasten Joulu.

Huomasin pian, ettei kauppamiehen kannattanut rynnätä suin päin pirttiin, missä lapsetkin olivat paikalla. Usein kaupat onnistuivat parhaiten emännän kanssa navetassa iltalypsyn aikaan. Jouduin tosin tekemään uuden reissun maksun takia, sillä eihän emännillä ollut navetassa rahaa mukana. Lasten Joulu oli halpana lehtenä viimeinen valttini, jos lehtiäni moitittiin kalliiksi – niin kuin usein sattui. Lasten Joulun jaksoi pienenkin torpan emäntä lapselleen tilata. Minulle oli suurta apua siitä, että tunsin kyläläiset ja heidän tapansa erittäin hyvin.

Hyvissä ajoin ennen joulua sain sitten noutaa kirjakaupasta raskaan paketin, jonka kuljettaminen polkupyörällä kymmenen kilometrin päähän Kivikylään oli koululaiselle jo toinen urakka. Kun silloin ensimmäisenä vuonna kotona avasin paketin, sieltä pyörähti esille sen ajan arvoesine, kuulakärkikynä. Arvelin kynän joutuneen pakettiin vahingossa, joten yritin palauttaa sen kirjakauppaan. Kirjakaupan tätejä vähän hymyilytti, kun saivat kertoa, että kynä oli lohdutuspalkinto. Olin jäänyt toiseksi heidän joululehtiensä myyntikilpailussa. Tyrjyn Seppo oli myynyt enemmän.

Toimittaessani lehtiä tilaajilleni tunsin itseni joulupukiksi. Lehdet piti toimittaa taaskin vaivihkaa ja salaa, koska ne yleensä oli tarkoitettu joululahjoiksi. Kaiken kaikkiaan sain joululehtien myynnistä sen verran mukavat taskurahat, että jatkoin hommaa vielä ainakin seuraavana vuonna.

Otin Otavan lisäksi myyntiini myös Kariston joululehdet, sellaiset kuin esimerkiksi Maailman Joulu, Nuorison Joulu, Joulurauha ja Joulutunnelma. Kirjakauppa yllytti tarjoamaan myös Kariston halpoja kirjoja, pehmeäkantisia dekkareita ja nuorten kirjoja. Ovelta ovelle -kirjakauppani menestys yllätti. Tiesin kotikylässäni muutaman kirjoista kiinnostuneen kaverin ja myös yhteiskoulussa uskalsin jo kirjoja tarjota. Erityisen suosittu oli koulumaailmaan sijoittuva Eero Kivirannan nuorisokirja Kehvonen ulos! Se on itselläni vieläkin tallella kuin myös Kaarlo Erhon Karhumäessä kummittelee. Kivikylässä toimineen Mynämäen osuuskassan hoitaja Valtteri Uusitalokin tilasi useita kirjoja ja kehui erityisesti T.W. Paavonkallion Kesäparatiisissa parroittuu –kirjaa hyväksi ja hauskaksi.

Tuona vuonna jouduin rahtaamaan kirkolta Kivikylään useita raskaita paketteja, mutta puuhastani oli kuitenkin myös kovasti iloa. Toivottavasti joululehteni ja kirjani tuottivat iloa myös tilaajilleen. Jouduin kuitenkin luopumaan kirjakauppiaan urastani vanhempieni toppuuttelun takia. Joulutodistuksen arvosanat kertoivat nimittäin bisnekseni vaatineen veroa myös läksyjen luvulta.