Lentokilpa Suomen ympäri

 

Tälläkin palstalla sekä Wirmolaisessa on kerrottu paikkakunnan tunnetuista lentopioneereista Lasse Hattisesta ja Pentti Kyrölästä. Haluan lisätä tähän joukkoon vielä Mietoisten Antikkalan Haijalasta kotoisin olevan pikkuserkkuni Hannes Haijalan (*4.12.1896), Suomen ensimmäisen lentomestarin. Nimitys tapahtui vuonna 1925, jolloin hänellä oli takanaan silloisissa oloissa mittavat tuhat lentotuntia ja mm. Suomen ensimmäisen matkalentokilpailun voitto.

(Haijalasta voit lukea lisää v:n 2018 Wirmolaisesta)

 

 Vuoden 1922 pääsiäisenä järjestettiin ensimmäinen virallinen lentokilpailu Suomen ympäri. Reitti kulki Viipurista pohjoiseen Kajaanin ja Oulun korkeudelle sekä takaisin Helsinkiin, yhteensä 1300km. Osaanottajina oli armeijan lennoston parhaat miehet ohjaajina ja tähystäjinä viidessä koneessa. Ensimmäinen kone, silloin vielä vääpelin vakanssilla toimivan Haijalan ohjaamana ja luutnantti Könnin toimiessa tähystäjänä, nousi ilmaan Viipurista pääsiäissunnuntaiaamuna 15. huhtikuuta 1922.

 

 

Kaikki koneet olivat ranskalaisia Breguet 14A.2-tyyppisiä täydessä taisteluvarustuksessa. (kuva yllä) Breguet 14 näytti tyypilliseltä 1. maailmansodan aikaiselta "Punainen Parooni"-koneelta, mutta tarkemmin katsoen se oli hyvin edistyksellinen. Siinä oli muista senaikaisista lentokoneista poiketen metalliputkirunko, mikä teki vehkeestä kevyemmän. Taas sota-aika tuotti uusia keksintöjä. Näitä koneita tuotettiin kaikkiaan 8500 kappaletta, ja Suomessa niitä käytettiin aina 30-luvulle saakka.

 

Annetaan Haijalan koneen nro 3A7 tähystäjän luutnantti Könnin kertoa omin sanoin matkasta: "Viipurista lähdimme kello 4:30 sumunsekaisessa hämärässä. Koneiden lähtöjärjestys oli seuraava: Meidän kone lähti ensimmäisenä, 2:na kone nro 3A5 (vääpeli Sorsa - ltn von Behr), 3:na 3C22 (vääp. Nykänen - vänrikki Isakson), 4:nä 3A1 (vääp. Juurikas - ltn Warén, koneen lempinimi "Anssin Jukka") ja viimeisenä 3A6 (vääp. Jäderholm - ltn Opas) tunnin väliajoilla, joten viimeisenä lähteneen ja meidän aikaerona oli 4 tuntia. Lentoreitti oli seuraava: Viipuri - Sortavala suunnilleen 150 km, Sortavala - Joensuu 110 km, Joensuu - Nurmes 110 km, Kajaani - Oulu 144 km, Oulu - Vaasa 290 km, Vaasa - Turku 294 km, Turku - Helsinki 160 km, eli suunnilleen 1300 km. Ilma oli erittäin lämmin, kirkas ja tyyni, alkumatka sujuikin mukavasti. Päivällä sivuttivat kaikki koneet jo Nurmeksen onnellisesti."

 

Könni jatkaa: "Mutta lentäessämme Sotkamon yläpuolella, huomasimme maassa jotain epäselvää tulenloimua ja savupilviä. Lähemmäksi laskeutuessamme totesimme siellä jotain palavan ja pian huomasimme, että maassa paloi lentokone, jonka ympärillä ihmisiä hätäisenä hääräili. Näky teki meihin kaamean vaikutuksen, sillä arvelimme lentäjäinkin tuhoutuneen. Mutta maahan lasketuessamme tapasimme sentään lentäjät, ltn von Berhin ja vääp Sorsan vahingoittumattomina hengissä alakuloisina katsemassa loitommalla koneensa tuhoutumista, josta he eivät muuta ehtineet pelastaa kuin kartan ja kompassin. Kone oli nro 3A5, eli sama, joka meitä oli seurannut aina Nurmekseen saakka, jossa sen kadotimme näkyvistä. Onnettomuus oli sattunut puolen km päässä Sotkamon kirkosta matalalla lennettäessä. Kaasuttaja oli jotenkin epäkuntoon jouduttuaan sytyttänyt koneen tuleen. Ohjaajan mielenmaltti pelasti lentäjät, sillä hänen onnistui laskeutua maahan. Mutta kun kone oli täydessä aseistuksessa, alkoivat ammukset paukkua palavassa koneessa niin, että oli pakko loitota edemmäksi. Kone paloi kokonaan; vain peräsimestä jäi pieni hiven jälelle. Väkeä oli runsaasti kertynyt katsomaan onnettumuutta.

 

Tämä odottamaton viivytys maksoi meille suunnilleen tunnin ajanhukan, mutta siitä huolimatta saavuimme Kajaaniin rauhassa ensimmäisinä. Vähää ennen starttia sieltä, joka muuten oli sangen hankala lumisohjun vuoksi, saapui sinne kolmantena Viipurista lähtenyt kone 3C22, sekä parhaillaan meidän startatessamme myöskin kone 3A1, joka oli lähtenyt neljäntenä Viipurista. Onnistuimme lopulta nousemaan ja hurautimme Oulua kohti. Jonkun ajan kuluttua ohjaaja totesi pienen vesivuodon koneessa, jolloin ei auttanut muu kuin laskeutua puolen penikulmaa ihmisasunnoista sijaitsevalle suolle. Täällä meille alkoi hikinen työ, sillä moottoria lämmittämällä meidän täytyi sulattaa lumesta vettä 60 litraa. Siinä kului aikaa parisen tuntia ja meidän siinä puuhatessamme saapui lopulta kirkkokansaa paikalle katselemaan. Tällävälin Nykänen koneella 3C22 paineli ohitsemme ja pysytteli edellämme Ouluun saakka, jonne oli saapunut niin hyvissä ajoin, että oli sieltä jo puoli tuntia ennen meidän tuloa lähtenyt Vaasaan."

 

Ltn Warén kertoo matkasta Nurmeksesta Kajaaniin: "Täällä jo saimme aavistuksen siitä, mikä Kajaanissa meitä odotti. Suojaisessa, paksussa lumessa upposi kone akseliaan myöten, ja vasta kilometrin kynnettyämme Pielisjärveä pääsimme ilmaan. Allamme ei muuta kuin metsäisiä vaaroja, joitten lomista valkoiset kiemurtelevat juovat osoittivat puroja. Mutta mitä kummaa! Korkeusmittari näyttää 500 metriä ja puiden latvat ovat korkeintaan 200-300 metrin päässä. Kajaani, kauniitten voitonunelmiemme julma särkijä antoi selityksen. Kun laskimme tuolle onnettomalle Rehjan selälle, näytti mittari 200 metriä!

 

Ja tuolla sankan miesparven keskellä olivat molemmat toiset koneet. Hurraa! Olemme siis voittaneet ajassa ainakin kolme tuntia. Mutta ilonpito oli ennenaikaista. Huomasimme heti, että joskin täällä alas pääsee, on ylös pääseminen toinen juttu, sillä jo kymmenkunta metriä rullattuamme makasi "Jukka" kallellaan sohjossa, oikean altason pää pahasti ylöspäin taipuneena, eikä liikkunut askeltakaan. Ei muuta neuvoa kuin miehet auttamaan, ja niin päästiin 5 metriä kerrallaan toisten koneitten luo, joista Haijalan juuri valmistautui lähtöön. Se oli naurettavan onnetonta menoa: milloin kellahti se vasemmalle, milloin oikealle yrittäessään vanhalle tukkitielle, mikä kannatti paremmin ja tarjosi mahdollisuuden startata sitämyöden vastatuuleen. Jonkun tunnin yrityksen jälkeen oli se kuitenkin ilmassa - luulen, että Haijala veti sen ilmaan väkisin - ja katosi pilveen kajaanilaisten hurratessa."

 

Koneen 3A6 tähystäjä Opas kertoo matkasta mm. seuraavaa: "Viipurista kone starttasi viimeisenä kello 8:30 sunnuntai-aamuna. Sortavalan paikkeilla konetta pahasti heitteli ja lento sujui 200-300 metrin korkeudella. Heittelevää ilmaa riitti aina Joensuuhun, jossa senlisäksi ensimmäinen startti epäonnistui ja oli laskeuduttava maahan, jolloin potkuri sai vikaa. Kajaanissa vika yhä paheni mitä surkeimmassa lumisohjossa, joka kasteli potkurin, liottaen sen liitoksia. Täällä makasi potkuri vialla huonossa lähtöasemassa edellä tullut kone 3A1, ohjaaja vääpeli Juurikas ja tähystäjä ltn Warén. He ilmoittivat luopuvansa kilpailusta. 

 

Kysyi sisua suorittaa startti täällä, sillä välimatkaa oli vähän ja edessämme makasi edellämainittu kone. Ei auttanut muu kuin jaloin tallata suksien ladut kovemmaksi satakunta metriä. Parin tunnin ankaran ponnistelun jälkeen onnistuttiin tehdä nousu aivan suoraan toista konetta vastaan, mutta potkurivian vuoksi kone pahasti jyskytti koko matkan Ouluun, jonne kumminkin onnellisesti päästiin. Oulussa vaihdettiin potkuri, mutta aikaa kului siksi paljon, ettei enää sinne saapumisen jälkeen kello 6:25 ip. voitu illalla matkaa jatkaa.

 

Aamulla painettiin kello 5:26 Vaasaan, mutta Kokkolan pohjoispuolella yllätti sumupilvi, joka 500 m korkeudesta ulottui maahan, niin että lentäjät vähältä olivat pohjaksua äkkiä edessä levittäytyvään metsään. Mutta jo ennen laskua huomattiin uudessakin potkurissa vikaa. Laskeuduttiin maahan kello 7:25, mutta ei voitu ennenkuin vähää myöhemmin todeta missä oltiin. Lasku oli tapahtunut suunnilleen 8 km Ykspihlajasta ja pieniä hyppyjä suorittamalla koetettiin sinne saapua. Bentsiinikin oli käynyt siksi vähiin, ettei matkaa Vaasaan olisi voitu lentää, joka sitäpaitsi oli ollut liian uskallettua uudelleen vioittuneen potkurin vuoksi. Lopulta monimutkaisten hyppäysten avulla sakeassa sumussa onnistuttiin kello puoli 10 ajoissa saavuttamaan Ykspihlaja. Potkuri oli pahasti irvillä, Mutta Friisein konepajasta saatiin peltiä, jolla potkurin kärki lujasti niitattiin kiinni. Bentsiiniä tuotiin Kokkolasta ja lopultakin kello 8:10 illalla lähdettiin Ykspihlajasta ja saavuttiin Vaasaan kello 9:15."

 

Kilpailun voitti Haijala tullen maaliin Helsinkiin pääsiäismaanantaina kello 1:15 iltapäivällä, toiseksi tuli kone 3A6 kello 6:20 ja kolmantena Helsinkiin saapui 3A1 kello 8:10. Kone 3C22 joutui kuluttamaan Pyhäjoella siksi paljon aikaa potkurivian takia, että joutui keskeyttämään ja 3C5 paloi Sotkamon kirkon luona. Siihen aikaan tällainen kilpa ei ollut mitään "hampaat irvessä"-toimintaa, vaan asiat otettiin suhteellisen leppoisasti. Aina oli aikaa tehdä kunniakierros kotipaikan tai muun lentäjälle tärkeän kohteen ympärillä, jos se vaan sattui sijoittumaan hiukankin matkan varrelle. Kilpailun ulkopuolella saatettiin jopa olosuhteiden salliessa laskeutua tutun paikan lähistölle ja jäädä jutustelemaan paikallisten kanssa.

 

Kuten edellä olevista kertomuksista ilmenee, oli kilpailu hyvin seikkailurikas. Se ajoi lennoston asiaa hyvin, silloinen media kiinnostui kilpailusta ja sitä myöden lennoston asioista. Joillakin lehdillä oli jotain hampaankolossa kilpailua - ja samalla koko Suomen lentovoimia - vastaan, sillä ne tuomitsivat kilpailun täysin epäonnistuneeksi. Suurin osa lehdistöä ja luonnollisesti itse Ilmavoimien komentaja totesi kilpailun menestykseksi. Voittajana Hannes Haijalan nimi tuli suurelle yleisölle tunnetuksi ja varmaankin vaikutti valintaan Suomen ensimmäiseksi lentomestariksi kolme vuotta myöhemmin. Toki hänellä oli muitakin näyttöjä.