Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Matkani mynämäkeläiseksi
julk. 18.10.2013

Vuosi 1999 oli elämässämme merkittävien päätösten vuosi. Olimme asuneet
Turussa kahdeksan vuotta, olin opiskellut itselleni yliopistotutkinnon,
ja mieheni oli hyvin vakiintunut työpaikalleen Turun vartiolentueeseen.
Yksi vain puuttui: oma talo. Talokuume oli raivonnut mieheni
työpaikalla, ja yksi toisensa jälkeen ikäryhmäämme kuuluvat pariskunnat
oli ripoteltu tasaisesti Turun ympäristökuntiin. Mutta mistä koti meille?

Aloitimme etsimisen pohtimalla työmatkan pituutta. Piirsimme mielessämme
ympyränmuotoisen kehän Turun talousalueen yli. Sen äärimmäiset reunat
hipoivat Mynämäkeä, josta työmatkaa Turkuun kertyisi noin 35 kilometriä.
Ja kuin ihmeen kautta löysi dynaaminen asuntovälittäjä meille kodin
juuri ja juuri ympyrämme sisältä, Mietoisten  kulttuurimaisemasta.

Mynämäen keskiaikainen historia on toki aina ollut minulle tuttu. Onpa
täällä asunut esi-isiäkin, esimerkiksi kuuluisan Maunu Tavastin veli.
Muuttaminen tuntui silti suurelta ratkaisulta: sopeutuisinko minä,
kaupunkilaistyttö, elämään maaseudulla?

Alku olikin sananlaskua mukaillen vaikeaa. Piti opetella uudestaan
ajamaan autoakin - sitä taitoa olin surutta laiminlyönyt Turussa. Monet
kerrat kiitin mielessäni vanhempieni itsepäistä vaatimusta ajattaa
tyttärellään ajokortti. Kaupunkivihreät arvot saivat kyytiä maaseudun
elämän realiteettien edessä, ja ostimme minulle ihan oman ajokin.

Maaseudulla eläminen tarjosi heti alkuun hämmästyttäviä ja ilostuttavia
kokemuksia. Kotikadulla toisiaan tervehtivät naapurit, yhä tutummiksi
käyvät maaseutukirjaston ja kauppojen myyjät. Jutustelut, joista syntyi
vähitellen vahvoja henkisiä yhteyksiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni
oivalsin, mitä on se paljon puhuttu yhteisöllisyys. Ja kuinka se voi
kukoistaa pienemmissä oloissa paremmin kuin kaupungin suuressa
nimettömyydessä. Ja kuinka pienestä se alkaa, kuinka vähäisiä ovat
sittenkin ne teot, jotka tuovat ihmiset lähemmäs toisiaan. Päivää ja
mitä kuuluu ovat mainio alku.

Mynämäkeläinen luonne paljastaa itsensä vähä vähältä, se ei tuppaa
iholle eikä tungettele. Lappeenrannassa syntyneelle ja kasvaneelle
paikallisväestö oli aluksi pienoinen arvoitus. Kuntaliitoksen myötä jo
valmiiksi tiivis yhteytemme Mynämäkeen syveni entisestään. Keskuskadusta
tuli meidän katumme, siellä nähdään ja tullaan nähdyiksi.

Kotiutumisen tiesi sataprosenttiseksi siinä vaiheessa, kun kuuli
sattumalta keskustelunpätkän, jossa joku tuntematon tuhahti sukulaisensa
muuttaneen "jonnekin korpeen Mynämäkeen". Miten niin korpeen, teki mieli
tokaista! Hyvä täällä on elää, on turvallista ja puhdasta.
Kulttuuririentoja ja harrastuksiakin löytyy ihan omiksi tarpeiksi.
Tuohtumuksen tunteen myötä tuli oivallus: olen mynämäkeläinen ja ylpeä
siitä.

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky