Mynämäki edustaa minulle kotipaikkaa, jonka nimeä aina saa selitellä. Mikä ihmeen Mynämäki? Lähdin maailmalle Mynämäeltä 20-vuotiaana ja päädyin Jyväskylän kautta Turkuun opiskelemaan suomen kieltä ja sieltä Piikkiöön, joka nykyään on osa Kaarinaa. Miten Mynämäki näyttäytyy minulle nyt? Näin aikuisena katsoo esimerkiksi Mynämäen palveluita ja sijaintia sillä silmällä, että se olisi hyvin voinut olla tämänkin lapsiperheen unelma-asuinpaikka – varsinkin, kun myös siippani on entinen mynämäkeläinen. Mutta mepä lähdimme etsimään merta ja löysimmekin sen. Unelmakoti, jossa asustaa meidän lisäksemme kolme lasta, sijaitsee Harvaluodon saarella Piikkiössä, jossa olemme viihtyneet loistavasti jo kahdeksan vuotta.

Mynämäessä - kavereitteni kesken Mynkyssä - on jotain maagista. Meneepä sitä lähes minne tahansa, aina löytyy joku, joka tuntee jonkun Mynämäeltä. Siskoni polttareissa eräs hänen ystävistään totesi (ehkä jopa vähän ärsyyntyneenä): ”Kaikki on aina sieltä Mynämäeltä!” Mynisläiset  siis tuntuvat valloittaneen maailman aika hienosti, jos suurella yleisöllä on tuollainen kanta asiaan. Ja tottahan se on….esimerkiksi nykyisessä työpaikassani, pienehkössä maalaiskoulussa, on opettajainhuoneessakin kolme entistä mynkkyläistä, vaikka itse koulu sijaitsee n.60 km päässä kuuluisasta Mynämäestä. Suosittelenkin siis kaikille, joiden on vaikea keksiä juttua uusien tuttavuuksien kanssa, selvittämään aina ensin oman Mynämäki-taustansa…se on varma tie päästä jutun alkuun, sillä lähes aina löytyy jokin yhteys Mynämäkeen.

Mynisläisiä (tai entisiä mynisläisiä) tavatessa sitä tuntee aivan kuin olevansa jotenkin erityisesti omiensa joukossa…kieli on sama ja muistot yhteiset. Voi vain kuvitella, kuinka mynisläisten ystäviemme puolisot inhoavat näitä muisteloitamme…paikat ja ihmisten nimet vilisevät, eikä niissä kenties ole ulkopuolisen mielestä mitään mielenkiintoista. Ja meillähän näitä mynis-ystäviä riittää. En tiedä, johtuuko se mynisläisten erityisen hyvistä sosiaalisista taidoista vai mistä, mutta sekä minulla että miehelläni on säilynyt monia ystävyyssuhteita Mynämäki-ajoilta. Toki yhteydenpito on hankaloitunut nyt, kun kaikilla alkaa olla puolisot ja perheet, mutta koko ajan yritän muistuttaa itselleni ja miehelleni, että on erityisen tärkeää pitää yllä juuri näitä vanhoja ystävyyssuhteita – sellaisia ei välttämättä saa uusia! Vieläkin naurattaa ystävän lyhyt facebook-päivitys viime viikolta: ”mynämäkke”. Sitä seurasi pitkä facebook-päivitysten ketju, jossa muut entiset mynisläiset kommentoivat Mynkyssä käymistään ja vieläpä liioitellulla mynismurteella, jota tuskin kukaan meistä oikeasti koskaan puhui. Mutta niin hauska oli lukea tätä mynisjuttua, joka lopulta päättyi ystävän palatessa kotiinsa Helsingin seudulle. 

Nyt, kun itse työskentelen maalaislukiossa, myös omat lukioajat ovat koko ajan pramilla.  Ja ne muistot ovat kyllä varsin kultaiset. Yritän koko ajan toitottaa oppilailleni, että elätte elämänne parasta aikaa, jota tulette muistelemaan vielä monet, monet kerrat. Oppilaani varmasti laittavat naureskellen tämän kaiken vouhkaamisen keski-iän piikkiin ja tulevat ymmärtämään tällaiset höpinät vasta, kun ovat itse ohittaneet kolmenkympin rajapyykin. Mynisläisen opekollegani kanssa usein myös puheissamme palaamme Mynämäen lukion aikoihin, varsinkin koulumme juhlia ja muita tilaisuuksia järjestäessämme. Miten meillä Mynämäen lukiossa oli tapana tehdä sitä ja tätä… Tänä keväänä esimerkiksi saimme läpi uuden idean, millaiseen asetelmaan tuolit voisi järjestää lakkiaisjuhlissa, jotta yleisö näkisi uudet ylioppilaat paremmin.  Arvatkaapa vain, mistä saimme mallia tähän ideaan….Mynämäen lukiosta tietenkin, mistäpä muualta! Sitä vain usein mietimme, päättyvätkö Mynämäen lukion juhlat edelleen koko joukon yhteiseen poloneesiin… Oi, niitä aikoja.

Mynämäkeen tai Mynämäelle tai Mynkkyyn on edelleen kiva tulla. Mynämäen keskustan läpi ajellessa lapsille pitää tietysti muistaa sata kertaa kertoa, samat jutut: missä kaikkialla äiti ja isi ovat asuneet ja missä käyneet koulunsa ja missä oli se Nysän kioski, josta piti valita irtokarkit ja sanoa tädille, ottiko niitä 50 pennillä vai markalla. Nyt oma kotipaikkani on Harvaluoto, ja se on monella tapaa rakas ja paras, mutta Mynämäellä on aivan oma lokeronsa sydämeni sopukoissa. Mynis on Mynis, eikä sellaista ole toista!

Anu Virpi