Muistikuvia Kaarlo Törrösestä

Kulttuuritalo Vanhaan Yhteiskouluun Mynämäessä on saatu hieno näyttely, Wilho Sipilän sali. Frans Wilho Sipilä (1858 – 1917) oli Mynämäen kirkkoherra, lääninrovasti ja kansanedustaja jo ennen Suomen itsenäistymistä. Sipilä-salin perustaminen pohjautuu Sipilän perikunnalta lahjaksi saatuun pappilan salin kalustukseen. Siitä ei nyt enempää tässä muisteluksessa.

Olin saanut kunnian päästä yhtenä kutsuvieraista tutustumaan sekä Wilho Sipilän saliin että samassa yhteydessä avattuun Sipilän taiteilijasuvun taidenäyttelyyn. Kunniavieraana, puhujana ja esiintyjänä paikalla oli Sipilän nuorimman tyttären Ailan poika, professori Kari Törrönen. Tulin maininneeksi paikalla olleelle Juhani Heinolle, että professorin isä Kaarlo Törrönen oli ollut matematiikan opettajani Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. - Mene ihmeessä tervehtimään professoria ja kerro!, yllytti Juhani.

Näin tapahtui. - Hyvää päivää, olen Jarkko Heino, ylioppilas vuodelta 1957. Turun Suomalainen Yhteiskoulu, pitkä matematiikka, laudatur … Pitemmälle en ehtinyt, kun Kari Törrönen arvasi loput. ”Olen ennenkin saanut myönteistä palautetta isäni opettajankyvyistä”, hän totesi ja kertoi itsekin kirjoittaneensa pitkän matematiikan laudaturin. Lyhyen tapaamisen perusteella sain Kari Törrösestä kuvan leppoisana, joviaalina tyyppinä. Siinä suhteessa hän erosi isästään. Lehtori Kaarlo Törrönen nimittäin oli asiallisen vakava, melkein jörö tyyppi, joka helposti ärähteli oppilaan tyhmille vastauksille. Jotkut häntä melkein pelkäsivät. Hänessä oli kuitenkin muitakin puolia. Karskin olemuksen taakse kätkeytyi jopa jonkinlaista ujoutta ja huumorikin saattoi pilkahtaa.

Jos ulkona oli vaikkapa räntäsade, saimme välitunnin ajaksi jäädä sisälle koulun käytäville. Erään kerran nätit lukiolaistytöt istuivat käytävän reunassa pitkällä penkillä, kun valvontavuorossa ollut Törrönen saapasteli käytävää edestakaisin. Kuin sopimuksesta tytöt hymyilivät hänelle kauniisti ja tuo karski Törrönen hämmästykseksemme melkein punastui.

Kivikylän linja-auto saapui aamuisin Turkuun kiusallisesti viittä yli kahdeksan ja linja-autoasemalta meni koululle vielä toiset viisi minuuttia. Kun viikonvaihteissa kävin kotona, olin hakenut rehtori Juhani Wuorelalta luvan myöhästyä maanantaisin. Jonakin vuonna maanantai alkoi matematiikan tunnilla kahdeksalta. Koputin luokan oveen, pyysin anteeksi myöhästymistä ja kerroin linja-auton aikataulusta ja että minulla on rehtorin lupa.

Käytiin seuraava keskustelu: - Mistäpäin Mynämäkeä Heino tulee? - Kivikylästä. – No, eihän siitä ole kuin kolme kilometriä Rauman tien varteen ja siitä kyllä kulkee autoja.

Mistä ihmeestä turkulainen lehtori tiesi matkan noin tarkasti? Kun kotona puhuin tapauksesta, vanhempani kertoivat, että Törrönen oli ollut aikaisemmin opettajana Mynämäen Yhteiskoulussa. Hän oli pyöräillyt innokkaasti ja ajellut kai melkein kaikki Mynämäen tiet. Matemaatikkona hän oli painanut etäisyydet noinkin tarkkaan mieleensä. En ehtinyt kertoa tätä tarinaa Kari Törröselle. Olisi ehkä selvinnyt, harrastiko myös Aila Sipilä pyöräilyä. 

Eräänä aamuna Urpo Pietilä –niminen oppilas myöhästyi ja selitti syyksi pyörän kumin puhkeamisen. – Noh, Pietilä menee paikalleen, hyväksyi Törrönen. Mennessään Pietilä mutisi hiljaa: - Tosin se oli jo eilen. Sattui sitten niin, että viikon parin kuluttua Pietilä myöhästyi jälleen ja nyt oli Törrösen vuoro räväyttää: - Onkos Pietilän pyörästä taas EILEN puhjennut kumi? Luokka räjähti nauramaan ja sutkauksestaan tyytyväinen Törrönen hörötteli muiden mukana. 

Ylioppilaskirjoitukset lähestyivät. Törrönen melkein pelästyi, kun meitä oli useita, jotka ilmoitimme kirjoittavamme pitkän matematiikan pakollisena ja jättävämme reaalin pois. Hän alkoi iltaoppikoulun yhteydessä prepata meitä ja suoritutti ylimääräisiä harjoituksia. Lehtorimme oli hermostunut ja epätoivoinen: - Ettehän te osaa mitään! Ja te onnettomat menette ja valitsette pitkän matematiikan.

Oli sovittu, että illalla kirjoitusten jälkeen saamme mennä Törrösen kotiin Tuurintielle Puolalanmäen kupeeseen kyselemään alustavia tuloksia, kun hän oli ehtinyt alustavasti silmäillä aikaansaannoksiamme. Jännittyneenä soitin ovikelloa ja lehtori tuli itse avaamaan. Minut nähdessään hän nauraa hörähteli tyytyväisenä: - Kyllä se nyt ällältä näyttää, ällältä näyttää. Tuskin siinä sen enempiä sanoja vaihdettiin, kiitin vain kauniisti. Palkitsin itseäni lähtemällä siitä paikasta elokuviin.

Matematiikan laudatur oli elämäni valinnoille ratkaisevan tärkeä, koska se varmisti myös yleisarvosanaksi laudaturin. Siihen aikaan kauppakorkeakouluun pääsi ällän papereilla suoraan sisään. Kun olen myöhemmin tavannut matematiikan lukeneita lukiolaistovereitani, olemme olleet kaikki yksimielisiä: Kaarlo Törrönen oli erinomainen opettaja.

Kari Törrönen näyttää perineen sukujensa parhaat geenit. Hän on professori erikoisalanaan atomifysiikka, mutta sen lisäksi hän on taiteen tuntija, soittaa pianoa ja hänen mieli-instrumenttinsa on saksofoni.