Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
la 8.12. Perinteiset Joulumarkkinat
<Wirmo-Seura Ry:n perinteiset Joulumarkkinat kivimakasiinilla. Käsityöläiset ja leipurit myyvät tuotteitaan. Wirmo-Seura myy kotiseututuotteita, sekä aamulla keitettyä riisipuuroa ja väskynäsoppaa.

Paikkavaraukset ja tiedustelut: Pekka Laaksonen: 0500594659

------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Muutamia muistikuvia lapsuudesta
julk. 11.3.2013

Mynämäki on hauska paikka. Olen syntynyt siellä, käynyt Kirkonkylän kansakoulua ja Yhteiskoulun keskikoulun. Muuttanut muualle jatkamaan koulua, palannut takaisin, lähtenyt taas, palannut uudelleen. Käynyt kauempana, ja asettunut nyt kuulo- ja näköetäisyydelle asumaan. Ja on aika mielenkiintoista, kuvaavaakin, että kun joku tituleeraa minua nykyään turkulaiseksi, korjaan välittömästi että oikeastaan olen mynämäkiläinen, siis syntyjäni. On kuin jollain lailla sanoisi jotain selvästi positiivisempaa…

 

Lapsuuden Mynämäki ei ole minulle vain paikallisia metsiä, vesistöjä, metsäteitä tai pieniä hyppyrimäkiä talvisin. Mynämäki merkitsee ihmisiä, mynämäkiläisiä, ja mynämäkiläisten arkista elämää. Munttisten kylä missä synnyin sijaitsee puolivälissä Kirkonkylän ja Tarvaisten akselia, siihen ei tainnut kuulua kuin kolme taloa, Kauppila, Jaakkola ja Keppola. Lähellä oli sitten tietysti muitakin taloja, mutta siinä ympäristössä kasvoin, ja vaikka muut sisarukseni kävivät Tarvaisten koulua, minä halusin lähteä kirkolle. Matkaa oli melkein viisi kilometriä, matkantekovälineinä vuodenajasta riippuen polkupyörä, sukset, potkukelkka, tai pelkät omat jalat. Jos oli talvella tullut paljon lunta tai oli hirmuisen kylmä, minut pakattiin Kompuisen Kainon kyytiin maitoautoon, millä tulin aamuvarhaisella meijerin pihalle. Ajan ennen koulun alkua vietin Palokunnantalolla missä asuivat perheystävät Jokilat.

 

Joskus olin kamalan nolo kun piti mennä Jokilaan niin aikaisin aamulla, mutta vielä karseampaa oli, kun äiti pyysi käymään Osuuspankissa ennen koulun alkua hakemassa rahaa, mitä lie lapsilisää tai maitotiliä. Osuuspankki, tai Osuuskassa mikä sen nimi oli silloin, sijaitsi siinä talossa mikä on nykyisen linja-autoaseman vieressä, Mansikkapaikka se oli nimeltään vielä muutama vuosi sitten. Pankinjohtajana oli rouva Martta Juva, ihan ystävällinen ihminen. Siellä minä koputin oveen aamulla, ja pankinjohtaja Martta tuli avaamaan pitkässä yöpaidassa. Hän oli kyllä tietoinen siitä että olin tulossa, äiti oli soittanut, eikä tilanne varmaan hänelle ollut mitenkään hankala, mutta minä alle kymmenvuotias häpesin niin että toivoin maan minut nielevän. Tässä olin ihmisten aamurauhaa häiritsemässä, minä surkimus joka en sanaa suustani saanut!

 

Nöyrän ihailevana seisoin aina Mynämäen kirjaston pitkäaikaisen hoitajan, Unto Rindellin edessä lainaamieni kirjojen kanssa. Tänä päivänä pystyn tuntemaan kirjaston ja kirjojen tuoksun ja aivojen jostain lokerosta nousee Unto Rindell kuin kirkkaana valokuvana. Moni muukin muistaa tietysti hänet, hän henkilöityi täydellisesti kirjastoon. Pidin hänestä valtavasti, hän oli ystävällinen ujolle pikkutytölle, ja ihailin häntä koska hän sai olla siellä kirjojen keskellä, kuin maallisessa paratiisissa.

Ei hän koskaan varsinaisesti keskustellut kanssani, mutta hänellä oli tapana kuin mutista hiljakseen jotain ”hmm – mmh” kun hän merkitsi kirjat. Unto Rindell oli ensimmäinen kokemukseni kirjastonhoitajista, ja olen alkanut uskoa että siihen ammattiin hakeutuu vain miellyttäviä ihmisiä: enpä ole koskaan inhottavaa kirjastonhoitajaa kohdannut.

 

Mynämäen Kirjakauppa sijaitsi 50-luvulla Kulmalan taloa vastapäätä, kaikki vanhat mynämäkiläisethän sen muistavat. Kiipustin rappusia, sitten ovi auki, ja sisällä käännyin heti oikealle, missä pienessä nurkassa oli kaikenlaisia mielenkiintoisia lehtiä: Tex Willer, Pecos Bill, Hopalong Cassidy yms. Vaivihkaa yritin sormeilla niitä, katsoa mitä uutta oli tullut, ja koko ajan pelkäsin koska myyjä/kauppias huomaa minut, ja koska kuuluu se kamala ”Oletko ostamassa jotain?” Taisi olla Lyyli Lalla, joka piti ainakin meitä nuoria asiakkaita kurissa ja nuhteessa. En muista kuinka sellaisesta tilanteesta selvisin, ostinko hätäpäissäni pyyhekumin tai lyijykynän, vai livahdinko vain ovesta ulos. Monta vuotta jälkeenpäin kuulin, kuinka Reunasen Allin nuorempi tytär Sirkka oli samanlaisesta tilanteesta jo ennen minua selvinnyt. Hänellä oli selvä strategia: kun jäi kiinni siitä että liian kauan sormeili kirjoja, ja kuului tuo ”Ostatko jotain?”, hän sanoi salamannopeasti: ”Yksi arkki virallista paperia”. Kotona oli kuulema aina vino pino virallista paperia kaapin päällä!

 

Kansakoulutoverini Helmer Laiho kirjoitti tällä palstalla viime vuoden lopulla otsikolla Mynämäellä – vaiko Mynämäessä? Rehtori ”Pasi” Paasio pyörii haudassaan, jos joku hänen vanha oppilaansa, kunnolla opetettu, mukamas on asuvinaan Mynämäellä! Pasihan opetti, että Mynämäessä asutaan ja monta mieltä ollaan, ei montaa. Ja sydämeen mahtuu vain yksi ”ämmä”. Tosin nykyään ollaan kielen käyttöön niin vapaamielisiä, että kaikenlaiset virheet annetaan anteeksi. Mutta kuinka moni tietää, että Mynämäen murteessa on yksi mielenkiintoinen ilmaisu, mitä ei ilmene missään muualla kuin Mynämäessä. Kerran lukiessani jotain suomen kielen ja murteitten opasta johonkin tenttiin törmäsin tähän ilmaisuun, jota nimenomaan kirjassakin sanotaan yksinomaan mynämäkiläiseksi. Ja se on verbin ”käsittää” käyttö. Sehän tietysti merkitsee ”ymmärtää”. Mutta entäs kun äiti avasi aikoinaan tuvan ikkunan ja huusi minulle: ”Seija, älä käsitä niitä kanoja!” Ja minähän kiltisti lopetin sen kanojen hätyyttämisen heti.

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky