Vanhan Karjalan pitäjän alueella oli sekä Mynämäen että Mietoisten talojen takamaita, joille oli perustettu eri kokoisia asumuksia. Mietoisten Ravean kartanolla oli Karjalan Suojoen kylän alueella suuret metsät, myös itse Suojoki kulki Ravean maiden läpi. Suojoessa oli pieniä koskia, joissa oli useitakin myllyjä ja sahoja. Yksi myllyistä oli Ravean mailla ja vaikka se toimikin Karjalan Suojoella, niin se kirjattiin kuuluvaksi Mietoisten Hietamäen kylään.

Ravean myllytorpparina toimi Johan Johaninpoika Lunden, s.1819. Hänellä oli vaimonaan Maria Matintytär, s.1817, Mynämäestä Juvan kylästä. Heille syntyi 1840 poika, joka sai nimen Johan isänsä mukaan. Poika Johan vihittiin avioliittoon Mynämäen Haapaisten Mattilan talon tyttären Sophian kanssa ja heille syntyi mm. kaksi poikaa Juho 1873 ja Kaarle Jalmari 1878.

Nuorempi Johan Lunden ryhtyi Suojoella kauppiaaksi ja sai myöhemmin maakauppiaan oikeudet. Hänen sekatavarakauppansa oli paikkakunnalla merkittävä yritys ja harjoitti myös leipomotoimintaa. Kauppias Johan Lunden harjoitti myös laajaa puutavaraliikettä ja rakennutti kaupunkilaisten kauppiaitten tukemana höyrysahan Mynämäki-Laitila maantien varteen, Pyheen sillan luo. Hän oli kuitenkin liian luottavainen liikekumppaneihinsa. Johan itse oli ostoissa ja muissa järjestelyissä tarkka ja laskelmallinen, mutta liikekumppanit tilittivät vientituotot hänelle mielivaltaisesti. Niinpä Johan Lunden joutui luopumaan tappiota tuottavasta sahayrityksestään.

Johan Lunden oli taloudellisilta näkemyksiltään paljon edellä muista aikalaisistaan. Hän tajusi Ravean kartanon suurten metsien arvon ja oli valmis ostamaan Ravean kartanon. Ajatus oli kuitenkin Ravean kartanon omistajalle - ylpeäluontoiselle everstinnalle - mahdoton, eikä hän suostunut myymään kartanoa torpparilleen. Kun everstinna Poppius sitten myi metsän turkulaiselle Tukki-Blombergille, niin tukkeja ajettiin viisi talvea sadan hevosen voimalla pois metsästä. Everstinna olisi ostanut Blombergilta latvat polttopuiksi 10 pennin kappalehintaan mutta Blomberg ei voinut suostua kauppaan, koska summa olisi noussut paljon suuremmaksi kuin alkuperäinen kauppahinta oli - lopulta Blomberg lahjoitti latvat everstinnalle.

Kauppias Lundenin poika, Kaarle Jalmari eli “Kalle”, oli jonkin lapsuudessa sattuneen loukkaantumisen seurauksena lievästi invalidi. Hänen vasen olkapäänsä oli huomattavasti alempana kuin toinen. Ehkä tästä syystä ruumiillinen työ ei kuulunut hänen harrastuksiinsa, mutta kylläkin kaikki vähänkin teknillinen. Kauppias osti Kalle-pojalleen polkupyörän, joka oli ensimmäinen Suojoella. Pyörä maksoi 500 mk, joka oli huima hinta tuolloin: tavallisia työhevosia sai 200 mk:lla.

Kalle auttoi isäänsä, käyden tavaran hakumatkoilla Turussa. Eräältä tällaiselta matkalta hän ei palannutkaan vaan ilmoitti Suojoelle että “hakekaa hevonen tukkukauppias Wigeliuksen tallista, olen kirjoittautunut Turun Teollisuuskouluun“. Kaarle Jalmari Lundén valmistui Turun Teollisuuskoulusta ja sukunimi sai heittomerkin e:n päälle. Kalle sai paikan konemestarina Uudestakaupungista, minne hän muutti ja perusti perheen. Hänet vihittiin avioliittoon Maria Fransiina Saarnion kanssa ja heille syntyi 1901 poika, joka sai nimekseen Nikolai. Poikaa kutsuttiin nimellä Niilo ja hänet pantiin aikanaan oppikouluun. Hän pääsi ylioppilaaksi 1921 Uudenkaupungin yhteislyseosta.

Niilo Lundén otti myöhemmin sukunimekseen Saarnio. Hän solmi avioliiton uuskaupunkilaisen tehtailija Ertman’nin tyttären Edit Malin Aleksandran kanssa. Niilo Saarnio e Lundén opiskeli lakimieheksi. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1926, sai varatuomarin arvon 1929. Hänet nimitettiin nimismieheksi Rymättylän piiriin 1926 ja Vehmaan piiriin 1928. Hän jatkoi valitsemallaan hallinnollisella linjalla. Varalääninsihteeriksi Turun ja Porin lääninhallitukseen hänet valittiin 1931. Sisäasiainministeriön nuoremmaksi hallitussihteeriksi hänet nimitettiin 1936 ja vanhemmaksi hallitussihteeriksi tammikuussa 1939. Valtionvarainministeriön hallitusneuvoksena hän aloitti kesäkuusta 1945. Valtiollisen poliisin päällikkönä hän toimi 03.11.1944-30.04.1945 välisen ajan. Lisäksi hänellä oli lukuisia puheenjohtajuuksia, sihteeriyksiä ja jäsenyyksiä erilaisissa valtion komiteoissa.

Niilo Saarnio on julkaissut yhdessä poliisikomentaja E Gabrielssonin kanssa teoksen “Poliisimiehen oikeustapauskokoelma“. Tässä yksi esimerkki siitä, mitenkä suomalaiset ovat ponnistaneet agraariyhteiskunnasta eteenpäin, muutaman sukupolven aikana luottaen ja uskoen itseensä sekä omin kustannuksin.