Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
ti 12.11. 18:00 Syyskokous
<OP:n kokoustilassa. Esa Laukkasen esitelmä Mynämäen markkinapaikoista.
------
ke 20.11. 19:00 AURINKOKIARROS
<Heli Laaksosen runoilta Mynämäessä (Lukio)

Lisätiedot
------
la 7.12. 10:00 – 14:00 Wanhan Ajan Joulumarkkinat
<Wirmo-Seura Ry:n perinteiset Joulumarkkinat kivimakasiinilla klo 10-14.
Lisätiedot
------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Mynämäkeen muuttaneiden karjalaisten muisteloita
julk. 19.9.2014

Toimittanut Irmeli Raunio

 

Henkilö 1

Kävimme keväällä -46 tutustumassa Mynämäkeen, jossa meille oli asioita tuttujen toimesta järjestelty. Muuta opastusta ja järjestelyä ei ollut. Olimme majoittuneena Sillanpään matkustajakodissa. Mieleen jäi ahtaat ja kiemurtelevat tiet.

Kuukauden kuluttua meitä saapui kolme miestä hevosineen ja pienen tavaramäärän kanssa. Lähdimme Pohjanmaalta illalla ja olimme aamulla Mynämäellä. Sää oli valtavan kylmä ja meidän oli tarkoitus viettää koko matka karjavaunussa hevosten kanssa. Karjavaunussa tuli hirvittävä vilu, jolloin pyysimme päästyä vuoroin konduktöörin vaunuun lämmittelemään. Konduktööri pyysi lämmittelystä kaksinkertaista maksua, mutta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua.

Muut perheenjäsenet tulivat lehmien mukana myöhemmin. Mynäjoen ylittävä silta oli huonokuntoinen ja karja oli tuotava siitä yli. Ensimmäinen sijoituspaikka oli Kaarleisissa vanha ränsistynyt sauna, jonka pinta-ala oli noin 25 neliömetriä. Tuossa mökissä meitä asui 7 henkeä. Rakensimme eläimille väliaikaiseksi navetaksi sarajan, meille osoitetulle paikalle. Kävelimme peltoja pitkin Kaarleisista hoitamaan eläimiä ja rakentamaan rakennuksia. Tie oli aluksi pelkkä metsätie läheiseen metsikköön asti, josta loppumatka piti kulkea peltoja pitkin. Talkoita pidettiin ja karjalaista talkooväkeä löytyi paljon. Pääsimmekin jo jouluna muuttamaan omaan kotiin.

Murre aiheutti välillä molemmin puolin päänvaivaa, kun ihan kaikista sanoista ei aina saatu selvää. Päänvaivaa oli myös mynämäkeläisten ja karjalaisten poikien välisestä nahistelusta, kun kävimme työväentalolla tanssimassa ja tanssitimme paikkakuntalaisia tyttöjä. Poliisikin oli paikalla pitämässä kuria. Muutoin on toimeen tultu ja suurilta ongelmilta vältytty.

Sain mynämäkeläisten keskuudessa urheilijan maineen, kun voitin täkäläisen hiihtäjän hiihtokilpailussa. Lähdimme Laitilan ja Mynämäen puolestavälistä hiihtämään tietä pitkin kohti Mynämäkeä. Mynämäen edustaja aloitti kovaa, mutta sain hänet lopulta kiinni ja menin ohi. Järvenkallion mäen kohdalla piti ottaa sukset kainaloon ja alkaa juosta, kun lumi loppui. Viimein juoksin voittajana maaliin.

Aikakaan ei ole saanut minua muuttumaan ihan mynämäkeläiseksi. Olen karjalainen.

 

Henkilö 2

Keväällä -46 väliaikaiseen sijoituspaikkaan Suonenjoelle tuli aamulla siirtoväen kansanhuollosta kirje, jossa kerrottiin tulevaksi paikkakunnaksi Mynämäki ja lähtöajaksi oli määrätty saman päivän ilta. Majapaikasta kuljettiin 18 kilometrin matka hevosen vetämissä kärryissä. Pienemmät kotieläimet tuotiin asemalle autolla.

Eläimet, ihmiset ja tavarat lastattiin samaan härkävaunuun. Eläimiä ruokittiin ja hoidettiin pysähdyspaikoilla. Matkustin kolmestaan kahden siskoni kanssa ja äitini tuli nuorimman siskoni kanssa jälkeenpäin.

Oli se aika keväästä, jolloin Mynämäellä oli kelirikko. Kun saavuimme asemalle, ei paikalle ollut järjestetty minkään näköistä opastusta eikä neuvontaa, vaan kysyin asemapäälliköltä, missä päin määräämme osoite oli. Asemapäällikkö näytti kädellä mihin suuntaan tuli lähteä. Lähdin kävellen yksin kohti määränpäätä ja perille päästyäni tapasin talon isännän. Kerroin isännälle, että olemme tulleet asemalle ja kaksi siskoani odottaa asemalla. Isäntä lähti hevosen ja muonamiehen kanssa hakemaan tavaroita, ihmisiä ja eläimiä.

Lähdimme kulkemaan ja ylitimme Mynäjoen huonokuntoista, vanhaa siltaa pitkin. Maisema näytti samankaltaiselta aukealta kuin Karjalassa, mutta niin vieraalta. Saavuimme mökkiin. Lehmät ja muut eläimet sijoitettiin isäntäväen navettaan. Mökissä oli kaksi asuntoa, joissa oli huone ja hellahuone, Asuimme kaikki viisi henkeä toisessa näistä asunnoista. Rakensimme sarajan väliaikaiseksi navetaksi eläimille. Tämän jälkeen aloimme rakentaa omia rakennuksiamme.

Paikallisen väestön kanssa emme kokeneet mitään hankaluuksia, vaikka urheilukilpailuissa mynämäkeläiset ja karjalaiset usein ottivatkin toisistaan mittaa. Silloin nuorison ajanviettoon liittyivät urheilukilpailujen lisäksi elokuvat Iskun talolla ja Mynälinnassa pidetyt juhlat.

Ajan myötä Mynämäki on muodostunut viimeiseksi kodiksi eikä siitä mihinkään pääse.

 

Henkilö 3

Lähdimme aamupäivällä Suonenjoelta kohti asemaa. Enolla oli hevonen, jonka kyytiin nousimme heinien päälle istumaan.

Lehmät tuotiin asemalle kuorma-autolla. Muita tavaroita ei ollut paljon; vain vähän astioita ja vaatteita. Makasimme pimeässä härkävaunussa, vaunun toiseen päähän rakennetuilla lavereilla. Ämpäri toimi wc:nä ja sitä yritettiin tyhjentää aina junan pysähtyessä.

Saavuttuamme Mynämäelle lähdin ensimmäisenä lehmien kanssa kohti määränpäätä. En tiennyt, missä määränpää oli, joten kuljin ryhmässä muiden kanssa. Muut jäivät matkan varrella omiin paikkoihinsa ja minä jatkoin matkaani kysellen. Kun tulin pihaan, minun käskettiin lähteä takaisin! Takaisin palatessani toiset tulivat vastaan kuorma-autolla ja jouduin taas kääntymään. Kuljin kuorma-auton perässä lehmien kanssa. Saavuttuamme pihaan, kuorma-autonkuljettaja kävi sanomassa, että perhe tulee tänne.

Isäntä osoitti meille pienen pihatuvan, jonne sijoituimme. Karja vietiin talon navettaan ja elo sujui sen jälkeen mutkattomasti. Toimin kesän emännän apulaisena; tiskasin, kannoin vettä ja osallistuin talon töihin. Muut myös muut perheeni jäsenet osallistuivat talon töihin. Kävin rippikoulua -47 ja olimme siis viikot kirkonkylällä. Viikonlopuksi pääsimme kotiin.

Muutimme pihatuvasta väliaikaiseen mökkiin, sieltä lopulliseen sijoituspaikkaan vuonna-48. Uusi kotimme oli vanha asunto, joka oli muutettu viljavarastoksi. Siellä oli suuri uuni. Lähistöllä oli saraja. Muita rakennuksia eikä kaivoa ollut.  Sukulaiset auttoivat kaivon ja navetan rakentamisessa.

Mynämäki on tuntunut vieraalta, mutta minulla ei ole ollut ongelmia paikkakuntalaisten kanssa. Tosin sota ja kaatuneet perheenjäsenet ovat vaikuttaneet paikkakuntalaisten suhtautumiseen karjalaisia kohtaan.

Sain työpaikan, jossa kävin klo 8 ja 18 välillä. Palkkani oli 50 markkaa kuukaudessa. Kansanhuollosta sain kupongin, jolla sain ostaa itselleni polkupyörän. Pyörää varten piti säästää monen kuukauden palkka. Pidin pyörästäni hyvää huolta. Pesin sitä ahkerasti ja toin sen jopa yöksi sisälle tupaan.

Mynämäestä on tullut se kaikkein tutuin paikka, johon palaan takaisin reissusta. Karjalaa ajattelen kuitenkin joka päivä! Muistan Karjala-seuran perustamisen ja muistelen myös kylällämme järjestettyjä kokouksia. Alkuaikoina en ehtinyt osallistumaan seuran toimintaan, myöhemmin kuitenkin osallistuin aktiivisesti. En varmaan koskaan ole mynämäkeläinen.

 

Henkilö 4

Lähdimme Suonenjoelta tiistaina ja olimme perillä torstaina. Vuosi oli -46, maaliskuu. Aurinko paistoi Mynämäellä.  Saimme matkustaa henkilövaunussa. Eläimet sijoitettiin härkävaunuun. Joukkomme koostui minun lisäkseni miehestäni, kaksivuotiaasta lapsestamme ja mieheni kahdesta sisaruksesta. Turun asemalla 2-vuotias pääsi kaiken touhun keskellä livahtamaan väkijoukkoon. Tyttö löytyi asemaravintolasta, jossa hän esitteli itseään Ookko Ovajana.  Pääsimme jatkamaan matkaa ja saavuimme Mynämäelle.

Sijoituspaikka oli jo tiedossa; hallintasopimuksen olimme käyneet tekemässä jo etukäteen. Kun saavuimme valtion tilan pihaan, isäntä ohjasi meidät muonamiesten taloon, jossa oli neljän perheen asunto. Meille oli varattu hellahuone ja kamari. Nukuin mieheni ja lapseni kanssa kesän ajan eteisien komerossa. Mieheni sisarukset nukkuivat kamarissa. Meidät siirrettiin saunan vintin tiloissa sijaitsevaan huoneeseen. Kesän aikana meille tuli perheenlisäystä ja tuo saunan vinttihuone oli jo kuuden henkilön käytössä. Valtion tilalle oli helppo tulla. Sekin oli helpotus, ettei meillä ollut paikallista isäntäväkeä.

Rakennuksen paikka ja piirustukset olivat tarkoin määrätyt. Navetan sentään saimme tehdä omien tarpeidemme mukaan. Kirvesmieheksi saimme metsäpirttiläisen rakennusmiehen. Rakennustarpeita ei oikein ollut ja jatkuvasti joku oli loppu tai jostakin pulaa. Hellanluukutkin piti käydä hakemassa Porista asti! Syksyllä -47 pääsimme kuitenkin omaan taloon.

Meidän lähellemme Mynämäelle muutti suuri joukko samasta kylästä kotoisin olevia karjalaisia. Kaipasimme kovin kotiin, mutta lapset ja työn suuri määrä eivät antaneet mahdollisuutta kaiken ajattelemiseen.

Minusta oli kovin outoa, että vettä ei ollut lähimaillakaan. Murre ei haitannut jokapäiväistä elämää, vaikka aiheuttikin joskus huvitusta puolin ja toisin. Paikallisten kanssa en alkuaikoina ollut hirveästi tekemisissä, mutta kyläläisten kanssa sitäkin enemmän. Meillä oli vain yksi polkupyörä ja mieheni kävi sen kanssa kirkonkylässä ja kaupassa. Junalla pääsi helposti Turkuun ja ihmiset kävivät junan kanssa Turussa töissä, koulussa ja ostoksilla.


Henkilö 5

Lähdimme junalla Suonenjoelta keväällä -46 ja saavuimme Mynämäkeen. Talutin lammasta narussa asemalta sijoituspaikalle noin neljä kilometriä ja lammas pisti koko matkan hanttiin. Asetuimme isäntätilan työtupaan, jonka lattiassa oli vain lankut. Työtupa oli ensimmäisen talven aikana todella kylmä.

Veljeni rakensi omalle paikallemme 15 neliön saunan, jossa vietimme seuraavan talven. Tässä saunassa meitä oli majoittuneena kaiken kaikkiaan 6 henkilöä. Seuraavaksi rakensimme eläimille väliaikaiseksi suojaksi sarajan ja sen jälkeen navetan. Soraa kuljetimme Laitilantien varresta kuorma-autolla navettarakennuksen työmaalle. Teimme itse navettaa varten 17 000 tiiltä. Kun saimme navetan valmiiksi, siirsimme 50 miehen voimin sarajaa noin 20 metriä ja käänsimme sen toisinpäin. Tämä aiheutti kylässä ihmetystä, hämmästystä ja kummastusta.

Pokasahalla kaadoimme hirret talon rakennukseen yhteismetsästä ja sahautimme puita Jyrkkälän sahalla. Puut olivat niin suuria, etteivät veistämättä menneet sahan läpi. Meillä oli talonrakennuksessa apuna kaksi palkattua työmiestä ja talkooporukka, jonka mukana kävimme myös muilla talonrakennustyömailla. Talo valmistui vuonna -48.

Ensimmäinen satomme epäonnistui peltojen huonon kunnon vuoksi. Kaura oli niin matalaa, että variksen piti laskeutua polvilleen saadakseen jyvän.

Paikallisten kanssa minulla ei ollut ongelmia. Naapurin pojan kanssa ystävystyin melkein heti ja naapurusto pyysi minua myös töihin. Murteesta mieleeni muistuu, kun naapurin emäntä puhui karkaavasta lehmästä ja sanoi ”alvari karaa pisi maailmaa”. No, me ihmettelimme, että kenestä Alvarista on kyse, kun ketään miestä ei näkynyt missään. Kun olin kaupassa ostamassa seltiä, ei myyjä ymmärtänyt minua ja sain kauan pohdiskella, ennen kuin muistin, että oli kyse sillistä.

Viihdyn hyvin Mynämäellä, mutta mynämäkeläiseksi en tule ikinä! Olen karjalainen!

 

Henkilö 6

Muu perhe oli saapunut Mynämäelle jo vuotta aiemmin ja minä tulin siskon kanssa Ilmajoelta Mynämäelle vapunpäivänä-48. Saimme siskon kanssa matkustaa matkustajavaunussa, koska meillä ei ollut tavaroita eikä eläimiä.

Asuttaja oli järjestellyt paikkoja ja meille oli osunut metsätila 2 kilometrin päästä lähimmästä tiestä. Teimme valituksen syrjäisestä sijainnista, mutta valituksemme ei mennyt läpi. Ajattelimme, että pellot ja metsät ovat sentään lähellä. Valtio teetti tien ja kaivatti viemärin.

Ensimmäinen sijoituspaikkamme oli erään talon pihatupa  9 kilometrin päässä lopullisesta sijoituspaikasta. Vietimme tässä pihatuvassa ensimmäisen kesän ja muutimme lopulliseen sijoituspaikkaan talveksi. Lopullisella sijoituspaikalla meillä oli pieni hellalla varustettu 12 neliön mökki sekä pieni puunavetta, johon kaksi lehmäämme juuri ja juuri sopivat. Mummomme kuoli väliaikaisen sijoituspaikan pihatupaan. Paikallisen väestön kanssa ei ollut ongelmia, vaikka isäntäpaikka ei antanut lehmien laiduntaa muualla kuin metsässä.

En oikein osannut olla yötä metsätilalla, vaan kuljin päivittäin väliaikaisen sijoituspaikan ja lopullisen sijoituspaikan välistä matkaa, ennen kuin muutimme metsätilalle pysyvästi. Koska sijoituspaikkamme oli metsän keskellä ja Karjalassa olimme asuneet järven rannalla, tuntui vesistöjen puute oudolta.

Kun kerroimme isäntäväelle, mitä Karjalaan jäi, vastasi isäntä ”vai nii oikke” ja se tuntui meistä pahalta, koska meistä se ei ollut oikein. Mutta myöhemmin ymmärsimme, että kyseessä oli isännän hokema.

Opin maanviljelijän ammatin isältäni ja olen löytänyt vaimon Mynämäeltä melkein naapurista. Nykyisiin olosuhteisiin olen tottunut ja on mukavaa, kun on oma paikka eikä tarvitse olla evakossa!

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky