Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
la 12. – ke 30.8. Wilho Sipilän Sali
1900-luvun pappilainteriööri
<Kulttuuritalo Vanha Yhteiskoulun yksi huone on sisustettu 1900-luvun alun pappilan salin interiööriksi.

Vuosina 1902-1917 Mynämäen Kirkkoherrana ja lääninrovastina, toimi Frans Wilho Sipilä. Tuona aikana he asuivat Mynämäen pappilassa.

Kulttuuritalo Vanha Yhteiskoulu
os. keskuskatu 19
23100 Mynämäki

Näyttely avoinna:
ma-to 12-19
pe 10-16
la 10-14
su suljettu

Vapaa pääsy

------
la 12. – ke 30.8. Pappila, Kirkko ja Maisema
Lauri Sipilä- Sulho Sipilä- Greta Hällfors-Sipilä
<Taidenäyttelyssä esillä Lauri Sipilän, Sulho Sipilä ja Greta Hällfors-Sipilän taideteoksia.

Paikkana Kulttuuritalo Vanha Yhteiskoulu ja Mynämen Kirjasto.

Näyttely avoinna:
ma-to 12-19
pe 10-16
la 10-14
su suljettu

Vapaa Pääsy

------
la 12.8. Wirmo-Seura Ry Laurin Markkinoilla
<Wirmo-Seura Ry:llä on Laurin markkinoiden aikaan torilla monipuolista ohjelmaa.

mm.

Maalaisten tori
Paikallisia yhdistyksiä

Lisäksi:
Wirmo-Seura Ry myy omia tuotteitaan:
mm. kotiseutufilmejä, kahvia ja pullaa ja suosittuja Mynämäki pipareita.

Kivimakasiinilla on esillä Vaku:n taiteilijoiden viime talven aikana tehtyjä maalauksia.

Varaa oma myyntipaikkasi:
050 0594659/ Pekka Laaksonen

Lastenkirppiksestä vastaa:
050 5660677/ Marja Virpi

------
su 13.8. 10:00 Kotiseutukirkko ja kirkkokahvit
<Aloitamme jumalanpalveluksella Mynämäen kirkossa klo:10:00.
Jumalanpalveluksen jälkeen siirrymme Kulttuuritalo Vanhaan Yhteiskouluun, jossa Wilho Sipilän salin esittely ja kirkkokahvit.

Tervetuloa!

------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
PAANUKATON RAKENTAMISEN JA TERVAUKSEN PERINNE
julk. 31.3.2017

 

PAANUKATON RAKENTAMISEN JA TERVAUKSEN PERINNE

 

Paanu katteena ja sen kiinnitys

Suomessa on noin 160 sellaista kirkkoa, joissa on paanukatto. Ennen sahan käyttöä paanut valmistettiin todennäköisesti lohkomalla ja veistämällä. Vanhimmat Suomesta löydetyt paanufragmentit ovat 1200 – 1300 -luvuilta. Näissä paanuissa naulan kiinnityskohta oli lähellä paanun kärkeä. Varhaisempia paanuja on kiinnitetty myös puutapeilla.

Vielä 1800 -luvulla paanut tehtiin veistämällä molemmin puolin ja kiinnitettiin takonauloilla ns. näkyvänä naulauksena, jolloin paanujen vaihto oli helpompaa verrattuna myöhemmin käytettyyn piilonaulaukseen.

Sahojen yleistymisen myötä 1800- luvun lopulta alkaen sahapaanut edullisempina korvasivat osittain veistetyt paanut. Samanaikaisesti Jokioisten naulatehtaalla alettiin valmistaa lankanauloja, joita käytettiin takonaulojen korvaajina paanun näkyvässä ja piilo naulauksessa. Paanukate muuttui ulkonäöltään teollisen tasalaatuiseksi ja todennäköisesti myös edullisemmaksi. Se, mikä edullisuudessa saavutettiin, se kestävyydessä menetettiin.
Painekyllästetystä puutavarasta valmistettuja paanuja asennettiin kirkkojen katoille 1970 -luvulla, koska vallalla oli käsitys, että kyllästetty paanu on lahoamaton ja siten ikuinen. Toisin kävi, ensimmäiset tervatut kyllästetyt paanut tuhoutuivat alle kymmenessä vuodessa.
Uusi veistettyjen paanujen laajamittaisempi valmistus alkoi vasta 1980 -luvulla. Tällöin palattiin paanukatteen perinteisiin käsityövaltaisiin menetelmiin. Takonaulojen käyttö yleistyi, mutta kustannussyistä takonaulojen sijasta käytettiin myös ruostumattomia teräsnauloja näkyvänä naulauksena.
Paanujen raaka-aineena käytetään tiukkasyistä männyn sydänpuuta tai hyvälaatuista haapaa. Tiukkasyiset männyt ovat melkein poikkeuksetta tuontitavaraa ja hyvälaatuista haapaa löytyy kuusikon keskellä olevasta haapaleimikosta. Mitkään ”pellonpiennar” haavat eivät paanupuiksi kelpaa.

Jos sahaustekniikkana käytetään läpisahausta, niin paanut on valmistettava ja asennettava katolle puun sydänpuoli ulospäin ”myötäsukaan” eli puun tyvipää tulee paanuissa ylöspäin ja latvapää alaspäin. Myötäsukaan tarkoittaa myös sitä, että paanuaihiolankusta vain toinen puoli on myötäsukainen ja toinen vastakarvainen, mikä kelpaa paanuksi vähempiarvoisiin rakennuksiin tai polttopuuksi. Paanukatetta ei saa asentaa eikä naulata liian tiukkaan. Naulojen kannat jätetään hieman irti paanupinnasta halkeilun vähentämiseksi.
Parempi sahaustekniikka on täydellinen kvarttisahaus, missä kaikki sahatut lankut tulevat täysin tukin säteen suuntaisiksi. Haittana on sahauksen hitaus ja suuri puunhukka. Etuna on korkeatasoinen ja tasalatuinen paanulankku, mistä voidaan käyttää molemmat puolet. Ainoastaan erittäin laadukkaat ja järeät tukit kannattaa sahata tällä tekniikalla.

Teollisen vallankumouksen myötä paanun valmistuksen perinne on katkennut. Tutkimuksen sekä pitkäkestoisen seurannan kautta pyritään nyt löytämään kestävämmät ja edullisemmat perinteeseen nojautuvat valmistusmenetelmät. Lohkomismenetelmä on sahausta ja veistoa edullisempi, mutta Suomessa lohkopaanujen käyttö on vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa lohkopaanujen käytöstä on hyvä esimerkki Kökarin kirkon uusittu etelälape.

Hautaterva ja sen korvikkeet paanukatteen konservointiaineena

 

Aito hautaterva on ollut vuosisatojen ajan paanukattojen suoja-aine eikä sille ole löytynyt korvaajaa tähän päivään mennessä.

Hautaterva oli suomalainen vientituote, minkä huippuajanjakso oli 1800 -luvun puolenvälin jälkeen.
Suurimpina ostajina olivat Englanti, Hollanti ja Espanja. Vuonna 1865 hautatervaa kuljetettiin Ouluun Kainuusta ja Pohjanmaalta 50 000 tynnyriä eli yli 6 miljoonaa litraa. Tervan käyttö kuihtui ennen ensimmäistä maailmansotaa.

 

Tänä päivänä hautatervaa poltetaan Suomessa alle 20 000 litraa vuodessa. Ruotsissa terva on pelkästään tuontitavaraa Suomesta, Kiinasta, Serbiasta ym.

Terva ei ole lahonsuoja eikä kyllästysaine. Terva ei juurikaan imeydy ehjään puupintaan. Usein toistuvilla tervauksilla pyritään luomaan paanun pinnalle ”krokotiilin nahkaa” muistuttava tervakalvo. Terva suojaa paanukatetta auringon ultraviolettisäteilyltä, kostumiselta ja eroosiolta.

 

Vuosisatojen ajan ongelmana on ollut tervan pysyminen paanukatolla. Paanukatteisten kirkkojen katon kaltevuus on noin 1.5:1 (56 -57 °) eli todella jyrkkä. Jo 1700 -luvulla laadittiin ohjeita käytettävistä tervan lisäaineista, joilla tervan pysymistä katolla parannettiin, härän verestä alkaen.


Kivihiilitervaa käytettiin hautatervan korvikkeena 1900 -luvun alusta 1940-luvun loppupuolelle. Kivihiiliterva oli koksin valmistuksen sivutuote ja kivihiilitervaa jatkotislaamalla saatiin kreosoottia. Kivihiiliterva oli teollinen tuote ja hinnaltaan huomattavasti hautatervaa edullisempi.
Kivihiiliterva oli väriltään mustaa, kun hautaterva on punaruskeaa. Kivihiiliterva muodosti liian kovan ja tiiviin kerroksen paanun päälle ja tästä johtuen paanut alkoivat salakavalasti lahota altapäin. Toisinaan paanun pinnalla voi olla vain parin millin kova kivihiilitervakerros ja paanu on sisältä täysin laho.
Kivihiiliterva heikentää hautatervan tarttuvuutta kymmenien vuosien jälkeenkin.

On todennäköistä, että kaikkia vanhoja paanukattoja on joskus Suomessa tervattu kivihiilitervalla. Kivihiilitervan jälkeen tulivat bitumipitoiset lahosuoja-aineet. Niitä käytettiin vielä 1970 -luvulla. Myös nämä aineet heikentävät hautatervan tarttuvuutta paanukattoon.

Hautatervan käyttö uudelleen paanukatteen konservointiaineena alkoi laajemmin 1970 -luvun lopulla.
Tervan valumista yritettiin ensin vähentää lisäämällä tervaan grafiittia, mutta melko pian tästä luovuttiin.
Hautatervan selvempi läpikuultavuus aiheutti paanukatoilla huonon värin tasalaatuisuuden, toiset paanut olivat tummempia ja toiset vaaleampia. Tervatun paanukaton värin tasalaatuisuutta pyrittiin parantamaan lisäämällä tervaan kimröökkiä eli nokimustaa. Musta katto imi itseensä kuitenkin enemmän auringon lämpöä, mikä voi johtaa paanujen eliniän lyhenemiseen.

Uusi tervausmenetelmä

1980 -luvulta 2010 -luvun alkuvuosille asti hautatervaa pyrittiin harjaamaan paanukatoille paksulti ( > 1,5 kg/m2/kerta). Soveliaat tervausajat olivat aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä lehtien putoamisen jälkeen. Kiusana olivat aamu- ja iltakasteet, koska tervattavan katon piti olla kuiva. Työaika päivässä jäi lyhyeksi ja lämmitetty terva kylmeni nopeasti viileässä ilmassa. Seurauksena paksusta jähmettyneestä tervakerroksesta oli, että tervaa valui maahan, ränneihin ja keräilyastioihin auringon lämmittäessä kattoa vielä parinkin vuoden jälkeen tervauksesta. Paksun tervakerroksen omapaino ylitti tervan tartuntavoiman ja terva valui hitaasti kohti räystästä.

 

Pohjoismaisena yhteistyönä on kehitetty uusi tervausmenetelmä puhtaalla hautatervalla ilman lisäaineita.
Ennen tervaustyötä terva lämmitetään avoimissa astioissa 70 asteiseksi ja tämä lämpötila ylläpidetään 5-8 tunnin ajan. Tämä lämmitysprosessi jatkuu koko tervaustyön ajan.
Terva kuljetetaan katolle pienemmissä erissä ja siveltävän tervan on oltava kuumaa.

Lämmityksen aikana tervasta haihtuu haitallisia aineita ja tervan viskositeetti laskee, mikä parantaa tervan tarttuvuutta paanukaton pintaan ja tervaus voidaan suorittaa lämpiminä kesäkuukausina.

 

 

Tällä menetelmällä tervan menekki on uudelle veistetylle paanupinnalle noin 0,4 – 0,5 kg/m2 ja paanujen kunnosta riippuen sahapintaiselle paanulle noin 0,5 – 0,8 kg/m2

 

Naantali 27.3.2017

Jouko Sjöberg, RI

 

 

 

Kirjallisuus

 

Pihkala, Antti Paanukatot Suomen kirkoissa ja tapuleissa Väitöskirja, Oulun yliopisto 2009

 

Källbom, Arja Tjära på trätak, Göteborgs universitet 2015

 

 

Käytännön aineisto

 

Useat keskustelut paanurakentajien Juha Förströmin ja Tom Nylundin kanssa vuosikymmenten varrella

 

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky