Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Rihmastoissa
julk. 16.11.2012

Mynämäki on monelle suvusta paikka lapsuuden muistoihin palaamiselle. Mäen vanhat puut ja polut, talojen restauroidut ja rempsahtaneet huoneet saavat sinne tulijat vaipumaan helposti menneille vuosikymmenille, mille niistä me sitten kukin haluammekaan palata.

Mynämäki on myös suvulle käytännöllisemmin paikka kaiken mahdollisen materian säilömiselle. Toiminta kohdentuu eritoteen osalle suvusta minun ullakolleni. Koko kesän heitä on kävellyt navetan ylisille hakemaan ja tuomaan tavaraa. Suku on rakas ja heidän tulo- ja paluulaatikoitaan on ollut mukava seurailla kesäsateiden saattelemana. Tänä vuonna elokuinen näky ullakolla ylitti kuitenkin sietokyvyn. Siellä ei ollut enää yhtään tyhjää neliömetriä puutarhakaluille ja muulle talvisäilöä vaativalle massalle. Leppoisa menneisyydessä oleilu on tiessään.

Lasken mielessäni tilan olevan noin 160m2. Jos käyn läpi joka viikonloppu 2m2, minulla on 80 viikonlopun työ, eli ei onnistu täksi talveksi. Pitää ottaa toinen strategia. Miten olisi rakkaus Mynämäkeen ja menneisyyteen? Voisin tehdä tilassa nomadisia vaelluksia erityisten nimittäjien mukaan. Mikä minua miellyttää? Eniten pidän kaikesta näkemästäni, jonka voin nimetä Adolfiinan ja Kustaan käyttämäksi.

Kovin nopeasti voin todeta, että heidän sata vuotta vanha osuutensa on joko alimpana röykkiöiden alla tai sitten se on lähtenyt kenties jo aikoja sitten paluulaatikoissa muualle. Adolfinalta löytyy vain tummanpunainen matkalaukku, hänellä oli tapana matkustaa, saan kuulla. Isoisänkin sukupolven tavaraa olisi vielä mielenkiintoista järjestellä. Se on vaatteita, astioita ja rikkinäisiä huonekaluja. Isoäiti teetätti leninkejään mynämäkisillä ompelijoilla ja osti kankaansa Turusta. Yhden hänen jakuistaan vien pestäväksi. Ja korkokengät otan käyttöön ihan sellaisenaan muutamaa iltaa myöhemmin. Noin 12m2 kartoitettu ja pengottu 0,5m syvyyteen.

Uusi viikonloppu, tulen maalle Holly McQuillan Aalto yliopistossa pitämältä Zero Waste Pattern Cutting kurssilta. Hän on yksi New York Timesin listaamasta kahdeksasta maailman asiantuntijasta Nolla jätteessä. Ala on vaatetus. Vaateteollisuus tuottaa suuria jätemääriä. McQuillan suunnittelee ja opettaa vaatesuunnittelua, jossa jätettä ei synny. Kangas käytetään kokonaan. Ja kangas on usein uusiokäyttöistä. McQuillanin paitoja, housuja ja hameita voi myös muunnella käytettäessä. Aukkoja on enemmän kuin vartalo niitä tarvitsee. Edellisenä päivänä hihana toiminut osa voi olla seuraavana päivänä kaula-aukkona. Minulla on uusi ullakkostrategia. Otan lapset mukaan ja keräämme sieltä vaatteita, joiden kankaat tuntuvat tai näyttävät mielenkiintoisilta. Pesemme, suunnittelemme, leikkaamme ja ompelemme ne uudelleen. Syntyy kaksi paitaa, kassi ja mekko. Ullakko tyhjeni 0,2cm noin neliömetrin alueelta.

Uusi viikonloppu, takaisin maalle, tällä kertaa en palaa tavanomaisella tunteella vanhassa talossa lepäämisestä: minulla on hätä päästä ullakolle. Tallinnassa kuuntelin oslolaista muotitoimittajaa, kestävän kehityksen promoottori Tone Tobiassonia. Hän puhui uuden tekstiilituotannon levittämistä kemikaaleista, ne kohdituvat sekä luontoon, että meihin kuluttajiin. Jotain on tehtävä. Virolainen muotoilija Reet Aus piti uusiokäyttöisistä vaatteista luennon yllään isoäitinsä mekko, hän oli huoneen tyylikkäin. Me voisimme herätä. Päätän kutsua suvun naiset vaatetapahtumaan ullakolle. Tapahtumassa me uudelleenmuotoilemme profiilimme, palaamme juurillemme ja stailaamme itsemme tulevaisuuteen. Käytännössä vien isälle kolme veljen hylkäämää takkia, äiti paikkaa ne ja otan niistä itselleni yhden käyttöön. Myöhemmin Lontoosta saapuu mies maalle vieraakseni hieno takki päällä. Kerron hänelle, että olisi paras pukea metsäretkelle päälle äidin korjaama ullakkotakki. Hän näyttää siinä yllättävän komealta. Ullakko tyhjenee kolmen vaatteen, suuren idean ja ihastuksen verran.

Seuraavan kerran palaan maalle Berliinin muotoilijatapaamisen jälkeen. Viikon aiheena oli taas kierrätys. Nyt ennenkaikkea huonekalut ja muu kodin irtaimisto. Kerään tyttärieni kanssa ullakolta laatikon Mynämäen työttömien kirpparille, käyn ostamassa Eilisestä peilin Italiaan lähtevään taidenäyttelyyni ja lopuksi päädymme sattumalta Kulmalan vanhaan kenkäkauppaan, jossa on nyt pop-up kahvila, jazz-musiikki soi ja annamme vanhat vhs-videot lahjaksi uusille yrittäjille. Illalla ajamme vielä linja-autoaseman viereiselle hyvin järjestetylle lajittelupisteelle; lasitavaraa, vaatteita, metallia…Tästä kierrätyksestä tulee puhdistautunut olo!

Seuraavien työviikkojen jälkeen syntyy maalla enää vain ideoita. Mutta ne on kehitelty konkreettisen tarpeen ja maailmalta tuodun teorian välitilaan. Ullakolla on jo liian kylmä minkäälaiselle fyysiselle toiminnalle. Ensimmäinen idea on lapsia varten. Mitä jos me samalla kun opettelemme itse tätä kierrättämistä uudelleen ohjaisimme siihen lapsemmekin? Voisiko Mynämäen torilla järjestää kesäisin lasten kirpputorin? Moni lasten lelu kelpaa kelvottoman lyhyen ajan lapselle itselleen. Entä jos sitä uuden halua voisi alkaakin tyydyttää toisen vanhalla? Kaikki lelukaupassa käyneet ymmärtävät, että kyse ei ole pelkästään muovin ja muun materiaalin uudelleenkäytöstä, vaan myös euroista. Toinen idea on enemmän aikuisille. Mitä jos meillä Mynämäessä alettaisiin järjestää tekstiili- ja huonekalualan pop-up tapahtumia? Mitä se tarkoittaa? Päiviä, jolloin paikalliset käsityöläiset tekevät korjauksia vaatteisiin ja huonekaluihin maksusta ja me toivottoman materian omistajat voimme viedä varastoistamme tavarat uudelleen muokattaviksi. Kolmas idea on Mynämäki Ullakkopäivät, joka vaatii vain sovitun päivän, kartan avoimista ullakoista ja kutsun mynämäkeläisille kierrokselle. Ullakoilla voi olla ilmaiseksi poisannettavaa ja pienillä euroilla liikkuvaa tavaraa ja sitten meillä on kaikilla kotonamme taas jotain uutta vanhaa tarpeellista – ja ullakoilla tilaa!

Nyt ullakko jää talveksi kiinni, käyn siellä vielä kerran. Haen muutaman kirjeen ja valokuvan ompelukoneen päältä. Kyllä täällä syntyi syksyn kuluessa hieman taidetta ja teoriaakin. Liitin muutaman laatikoista löytyneen valokuvan lontoolaismuusikko Tony Remyn sävellykseen ja suomalaisen kuvataiteilija Katja Juholan teokseen. Meidän näyttelymme oli esillä Pietarissa lokakuussa 2012 ja sai sieltä kutsun Delhiin. Teoksen filosofia liikkuvista juurista (Moving Roots) ja rihmastoista tuli ranskalaiselta filosofilta Gilles Deleuzelta. Mynämäen ullakolla rihmastot saivat konkreettisia visuaalisia muotoja. Ja jopa ullakon äänet siirtyivät lontoolaiseen studioon äänitettäväksi.

Käykää ullakolla, ei koskaan tiedä mihin vanha (toivotonkin) esine voi teidät viedä!

 

Mari Krappala

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky