Vuodesta 1943 kylässä asuneena, (poikkeuksena muutama lukukausi) olen koonnut oman ja iäkkäiden asukkaiden muistikuvien perusteella kerrontaa Salavaisten kylän ja kyläläisten elämästä. Muistelot julkaistaan neljässä osassa.

OSA 1

Lueskelin tässä  Aaro Talolan kirjoituksen entisen Karjalan pitäjän Salavaisten kylän menneisyydestä.  Aaro oli Talolan yhdeksästä sisaruksesta  nuorin.  Hänen kerrontansa perustui perittyyn muistitietoon sukunsa kylään sijoittumisesta, ja siitä alkaneesta  talojen sijoittumisista kylän eri puolille.  ”Pässi” päätila mainitaan Asutusarkistossa v. 1580 ja sieltä lähteneet Antti, (Anttila), Lassi (Lassila) ja Vähä-Markku (Hemmilä).

Maanmittaushallinnosta selviää, että Salavaisissa on 1883  lokakuun 18 pv. Isojaossa määritelty 4 taloa, jossa kullakin 0.333 manttaalia. Silloin on yllämainitut tilat muodostettu. Talojen maat muodostivat yhtenäisen alueen joen varteen. Tätä aluetta ei rikkoneet sarkaluontoiset kylät, kuten Mynämäessä perinteisesti. Aaron muistikuvat ajoittuvat noin 1700-1800 lukujen vaihteeseen. Suomalaisen perinnekultuurin mukaan asukkaat ovat kulkeutuneet alueille vesistöjä myötäillen. 

Salavainen-nimen keksijää ei ole tiedossa. Kuitenkin joku sen on ideoinut? Aikanaan kylien nimet johtuivat tilojen omistamien maiden mukaan.  Salavainen-nimi ei tuon tyyppistä  nimeämistä noudata, eikä kyläläisten muistitiedosta sitä löydy. Maakunta-arkiston kyläluettelossa Salavainen esiintyy v. 1540.  Kylien rajojen muodostuessa lienevät  silloiset Salavaisten maanomistajat olleet vastassa ja ilmoittaneet kuuluvansa Salavaisten kylään.  Eivätkä vanhan Wirmon kartanojen omistajat päässeet maitaan kylässä  omimaan kuten muualla entisen Karjalan alueella. Jokunen enklaavialue kylään kuuluu. Ne lienevät perua Mauno II Tavastin ajalta kuuluen Mietoisten kuntaan?

Salavainen oli muuten Karjalan kunnan kymmenistä kylistä pinta-altaan suurimpia. Tätä selviteltiin 1975-76  Karjalan kunta-/kyläsuunnitelmaa laadittaessa ja vahvistettaessa.  Tällöin valmistauduttiin  kuntaliitokseen Mynämäen kanssa. Nimenä Salavainen kuvannee kylän sijaintia aikoinaan vaikeiden kulkuyhteyksien takana, salassa/piilossa. Laajokea  myöten veneellä tai jäätä pitkin olivat  kulku-uomat  mahdollistuneet, silloin joskus.  Kelirikkoaikoina joki oli hankala kulkea sekä ylittää.  Yhteydet  suuntautuivat enimmäkseen ns. Luhdan kautta  Mynämäen-Turun suuntaan.

Tieyhteys oli vaikeaa entisen Karjalan suuntaan ennen siltojen rakentamista ja kylän keskellä olevien koskien perkausta, haarautuihan joki kylässä tulviessaan vielä 1950-luvulla kahteen osaan, jotka oli silloilla ylitettävä.

Omavaraisuutta maasta ja joesta

Yksin Talolassa (entinen Pässi) on kaksi vilja-aittaa vuosilta 1777 ja 1785 sekä riihi vuodelta 1805. Ne todistavat, että tilaa on asuttu ja maata tosissaan viljelty itsenäisesti  ennen virallista v. 1883 Isojakoa. Omavaraisuuteen on pyritty kaikessa. Talolan tilalla harjoitettiin mm. tervan ja hiilen polttoa vielä 1940-luvulla. Vieläkin on muistona haljennut suurehko kivi, joka oli kuumennut terva-/hiilihaudan päätynä. Lähistöllä oli hiiliaitta sekä talon paja, jossa taottiin kärköt, sirpit, kirveet, jalakset, vantaat, työkalut ym. raudat tilan ja naapurien jokapäiväisiin tarpeisiin.

Laajoki oli kalaisa; joessa tavattiin ennen perkauksia v. 1955 jokirapuja, simpukoita ja piisamia. Joen nimi johtui varmaan valuma-alueen laajuudesta, joka nykytiedon mukaan on vajaa 500 neliökilometriä.

Nykyisen Mynämäen kunnan kylistä Salavaisten kalastuskunnalla on pisin yhtenäisin osuus joessa. Sen toiminta on valitettavasti jäänyt alkuunsa. Joen kunnostustoimissa pitäisi jatkossa turvata  kala- ja rapukantakanta sekä vahvistaa kalastuskunnan toimivuus.

Kylän alueella joessa  on ollut ainakin kuusi koskea.  Alajuoksulta alkaen Vähäkuiva-koski,  Kuivakoski, Uperankoski, Ämmänkoski (kalliot)  Anttilan Isokoski  ja Vähäkoski. Niistä  Anttilan toisessa koskessa muistitiedon  (Aaro Talolan) mukaan  on ollut vesimylly. Kylällä pyöri myös tuulimyllyjä ainakin kaksi, Talolan Myllymäellä ja Päivärinnan tien varrella talon takana Suomisen mylly.

Kehityksen vuosia

Viljan kuivatus on tapahtunut riihissä, joissa oli kiukaat. Näitä riihiä Salavaisissa oli ainakin kolmessa talossa:  Talolassa, Hemmilässä ja Anttilassa.  Jyvien tähkästä irrottaminen suoritettiin kluputtamalla. Maatalouden tekninen kehitys lähti liikkeelle 1800-luvulla: Talolan riihen yhteyteen oli hankittu kluputusta tehokkaampi ”hevoskierto” viljanpuintilaite.

Siitä en tiedä, kauanko sillä jyviä irroitettiin ennenkuin  ”tryski ” puimakone, jota maamoottori pyöritti, taas syrjäytti sen, ehkä 1900-luvun taitteessa?  Sen entisen ”hevoskierron” perusosan olen itse purkanut 1962 riihen käyttötarkoituksen muuttuessa. Viljan kuivatus tapahtui klupuajalla ja jälkeenkin riihen lauteilla. 

Talolassa saunan yhteyteen hankittiin ”Jyvä"-saunakuivuri 1920-luvulla.  Saunan kiukaan lämpö johdettiin kennostojen läpi, jolloin vilja kuivui. Tämä menetelmä oli huomattava parannus riihikuivaukseen verrattuna.  Muutkin kyläläiset toivat Talolaan viljansa  nopeammin kuivattavaksi. Kuivausaika käytännössä oli noin yön yli kestävä.  Kiuaskuivurin saunan lauteilla idätettiin maltaita, kuivattiin perunajauhoja ja kiukaan kuumuudessa palvattiin myös lihaa.  Saunomisen lisäksi sauna oli monipuolinen tuotantolaitos maatilalla. Hemmilään hankittiin myöhemmin tälläinen kaappikuivuri.

Vaiheikkaat kulkuyhteydet

Aaro Talolan ja monien iäkkäiden kyläläisten muistikuvat  asutuksen alusta ovat yhdensuuntaiset, joten perimämuistia ei ole syytä epäillä. Pässin tilaa on asuttu ennen Talolan sukujuuriakin varhemmin. Voi mennä vaikka kampakeraamiselle aikaudelle?  Kylän läpi virtaava joki mahdollisti kulun vesitienä tälle alueelle ja tietysti pitkälle yläjuoksullekin. Veneillä ja ruuhilla pääsi nousemaan Mynälahdelta yläjuoksun suuntaan ja talvisin jäätä myöten suksilla ja kelkoilla. Muistan 1940-luvulla  talvisin nähneeni  ”hank” hevoskaravaanin (etummaisessa ja takimmaisessa reessä ajajat, välissä 3-4 hevosta jonossa), joka eteni Luhdan suunnasta jäätä pitkin joen yläjuoksulle,  Salavaisten kylän läpi ja illalla takaisin.

Mietoisten ja Mynämäen suurimmilla taloilla oli metsäalueet tuolla yläjuoksulla,  kylän pohjoispuolella, josta talvisin suoritettiin kaadettujen puiden kotiinkuljetukset. Jäätynyt joki ja maasto tarjosivat  tasaiset kulkuväylät,  pahimmat koskipaikat  kuitenkin jouduttiin kiertämään. Luhdan suunnasta kuljettiin myös soiden  ja peltoaukeiden kautta. Hangassuon, Juorlan, Tolpin sekä  Paijun peltojen kautta joelle taas. Näitä teitä sanottiin niihin aikoihin talviteiksi. Ei peltojen ja soiden yli ilman pakkasta voinutkaan kuormilla kulkea.  Tiet jäädytettiin pakkasten tultua laahaamalla  hevosella puun latvuksia tieuraa pitkin, jolloin pakkanen vahvisti kantavan kerroksen kulkea.

Joki ja järvet tärkeitä

Kylässä koskia ryhdyttiin valtion toimesta perkaamaan 1930-luvulla. Varsinkin Anttilan kosket aiheuttivat  tulvia kauaksi yläjuoksulle ja pitkälle joen sivuhaaroille. Koskien matalointi mahdollisti peltoviljelyn runsaan laajenemisen. Maa-alueita kuivattava vaikutus ylti Karjalan kirkonkylään ja Laitilan Katinhäntään asti. Joen kala, made, rapu, jokisimpukat ja piisamikannat valitettavasti hävisivät vuosikymmeniksi, (jokisimpukat ja piisamit lopullisesti). Menetys oli suuri salavaistelaisille sekä joen yläjuoksullakin kalastusta harrastaneille.

Metsien, peltojen ja soiden ojitukset, ovat muuttaneet joen veden laatua. Valuma-alueen luonnekin on muuttunut, vesi ei enää varastoidu entisiin soihin ja lampiin.

 Salavaisten kylää ympäröi neljä järveä, vai sanoisko lampea. Lännessä isoin on ”Kuasjärvi” (kyläläisten sanonta), Kuvasjärvi oikealta nimeltään. Halkaisijaltaan n. 800 metriä olrbs suolampi, syvyyttä 6-8 metriä. Pohjoispuolella kylää sijaitsi Lahnalampi, joen perkauksen johdosta pahasti kuivunut. Keskiosassa entistä lampea on hyllyävää kosteikkoa.  Avovettä on vain tulva-aikana. Idässä joen itäpuolella on Pirtjärvi. Jäljellä on vain pieni avovesi, jota ympäröi hyllyävä heinäinen kasvusto, halkaisijaltaan  avovesi muutaman kymmenen metriä. Salavaisten kylän etelä-kaakon suunnassa löytyy Valkkamajärvi, (ei kylläkään kuulu kylään) on myös kuivunut pahasti joen perkauksesta ja kasvaa sekalaista pusikkoa.

Nämä järvet ovat aikoinaan olleet varmaan kalaisia. Lahnalampikin, lahnoistaan kai saanut nimensäkin. Kuvasjärvestä voi hyvällä kalaonnella saada vieläkin isonkin hauen ja pieniä ahvenia. Järveä ympäröivä suo on aikoinaan 1970-luvulla harkitusti ojitettu, ja järvi suojeltu niin, ettei veden pinta enää laskisi.

Osa 2 julkaistaan kesäkuun 2014 alussa.