Vuodesta 1943 kylässä asuneena, (poikkeuksena muutama lukukausi) olen koonnut oman ja iäkkäiden asukkaiden muistikuvien perusteella kerrontaa Salavaisten kylän ja kyläläisten elämästä. Muistelot julkaistaan neljässä osassa.

OSA 2

Entisajan  merkkejä

Metsän riistaa on aikojen alusta riittänyt. Susiakin on joskus ollut haitaksi asti. Tiedän kylässä  olleen kolme  sudenkuopaa.  Talolan riihimuseossa on säilytetty kolmiteräistä paimenen sudentorjuntasauvaa,  muistutuksena ajoista, jolloin ihmisen piti olla aina varuillaan suden kohdatessaan. Yhden sudenkuopan olemme kunnostaneet kyläläisten, metsästysseuran ja Mynämäen kunnan tuella Talolan Ritamäessä. Ritamäki on  nimensämukaisesti aikoinaan ollut riistan pyyntipaikka.   

Erilaiset  Arkeofyytti-kasvit todistavat varhaisesta asutusta.  Talolan pihapiirissä on silloin tällöin noussut esiin tulikukkaa ja unikkoa. Vanhan tuulimyllyn mäessä kasvaa  pölkkyruohoa.   Lähitalossa kasvaa keltamoa ihan vaivaksi asti.  Näitä Arkeofyyttejä on alettu havannoida kylällä.  Yleisessä keskustelussa tulokaskasveja on arvostettu niitä varhaisasutuksen merkkeinä.

Mitä tulee Salavaisten kylän geologiseen asemaan  ja maanpinnan korkeuteen etelän ja lännen suuntaan,  merivesi  on huuhdellut  Mynämäen ja Mietoisten kirkonkyliä vielä pitkään, kun täällä Salavaisissa  on kelvannut rantautua ja perustaa asumus kuivalle maaperälle (24-27m merenpinnasta).  Aaro Talolan mainitsema  ”Kirkvaha”  kylän länsipuolella mahdollisti varhaiselle asutukselle turvapaikan ja/tai uskonnollisten toimien harjoittamisalueen. 

Talolan kertomat ”Ryssän haudat” Arvelan kiinteistön (Myllymäen) itäpuolella  Hemmilän peltojen rajalla olevalla metsäalueella on todennäköisesti tutkimaton. Metsäalueella on kuoppia ja kumpareita.

Matinperkkon tölli oli Hemmilän riihen takana keskellä metsää. Onko se ollut kyläläisten ylläpitämä sotilastorppa vai huhupuhetta? Torpan paikan takaa nousee Kirkvaha, kallioinen hankalasti kiivettävä kohouma, jonka eteläpuolella on kirkkoa muistuttava korkea kivi. Sen edessä on alttarimainen laakakivi.  Perinnetiedossa kulkee myös ”Gröntalin Könsä”, asumus, jossa oli vain yksi huone. Sisäänkäynti oli jonkinlaisen  harvan ripaoven kautta. Tämä Könsän asuntotontti oli Talolan tilalta annettu ja sijaitsi nykyisen Kankariston torpan paikalla. Gröntalin kerrottiin myös olleen sotilaana ja siinä asepalvelun jälkeen itsenäisenä asuneen.

Yksittäisiä sukuja

Arvelan tontin (Myllymäeksi kutsuttu) luoteiskulmalla on  jäljellä ladelma asunnon  tulisijan pohjan kiviä ja rakennuksen seinän nurkkakiviä. Martta Arvela (Aaro Talolan sisar, toiminut opettajana Hinnerjoella eläkkeelle asti) kertoikin eläkepäivillään 1962 selvitelleensä niiden alkuperää.

Hänellä oli ollut vieraana Karjalassa virkaatekevä kirkkoherra Ilmari Laajoki.  Laajoki oli kertonut sukunsa mahdolliseti olevan lähtöisin Karjalan Laajoen kylästä.  Martta selvitti kuitenkin  tutkimuksensa osoittavan Laajoen suvun olevan juuri näiltä kylän alueilta. Rovasti Laajoki oli erittäin mielissään ja kiitollinen saamastaan tiedosta.

Martta Arvelan tutkimuksissa oli selvinnyt myös radiotoimittaja Lundenin suvun olevan Salavaisista. Hän oli koonnut Salavaisten kylän varhaisista asujaimistosta luetteloa. Maakunta-arkistossa  on merkintä vuodelta 1540 kylässä olleen asukkaita 102 henkeä. Suomen kieltä kehiteltiin ja Kiinan muuria rakennettiin tällä vuosisadalla.

Lapsuudesta ja vielä 1960-luvulta muistan Toivon Kallen, joka oli kyläläisille tuttu kiertäessääntalosta taloon. Töitä tehden siellä sun täällä ja jollei muuta, pyyteli yösijaa. Jos ei töitä talosta löytynyt, lähti seuraavaan. Hänen kotinsa oli kylän mäellä, mutta hävinnyt kruntikiviin.  Nuorena pyörimme tämän Toivon Kallen torpan kivien päällä ja ympärillä. Vanhuuden päivänsä Kalle vietti Yläneen vanhainkodissa, josta hän alkuvuosina karkaili. Muistan 1963 kesän eräänä pyhäaamuna isoäitini kävi toisentuvan rakennuksen alla olleessa vanhassa kellarissa (kylmäsäilöstä) makkaraa etsimässä. Sitä ei kuitenkaan siellä enää ollut. Kävin siihen aikaan tansseissa ja olin palannut myöhään kotiin.Isoäiti sanomaan ”Sulla taisi olla kova nälkä, kun koko makkaran olet yöllä kerralla syönyt?" Minä kiistin, etten ollut syönyt. No, isoäiti meni vielä saunaan ehkä jotain pyykkiä pesemään, kun se oli edellisillasta vielä lämmin. Hän tulikin sieltä takaisin ja sanoi ”Nyt on joku saunonut ja yöpynytkin siellä, oli polttanut sen suuren kynttilänkin melkein loppuun”. Jälkeenpäin kylällä oli Toivon Kalle nähty kiertelevän. Siitä pääteltiin, että Kalle oli kesäyönsä saunassa viettänyt ja varmaan sen makkarankin nälkäänsä syönyt.                                          

Keväisin uittomiehiä Talolassa

Kuivankosken itärannalla olleessa torpassa asuivat aikoinaan  Kuivelan Venla ja Sandra. Heistä kahdesta neiti-ihmisestä (tavan sanonta ”vanhat piiat”) kertoi Sandra Talola seuraavan jutun. ”Tukkimiehiä oli Talolan toisessa tuvassa yöpymässä jokakeväisen tukinuiton aikana. Jokivarressa asuvaa Venlaa ja Sandraa olivat jossain vaiheessa käyneet kyselemässä toivossa päästä yöpymään. Mökki kun sijaitsi lähellä jokea. Kyselijät tulivat torjutuksi tiukin sanoin. Nuo tukin uittajat olivat kuitenkin koonneet jonkinlaisen äijänuken ja salaa vieneet sen ikäneitojen kamarin oven taa, johon naiset olivat aamulla herätessään törmänneet. Samaiset miehet olivat päivällä tavanneet neidit ja tietysti kiusoitelleet, että eikös teille miesvieras kuitenkin tullut? Tuli seuraava yö ja aamun sarastaessa, olivat tukinuittajat heränneet aikamoiseen loiskahdukseen kamarinsa  oven takana. Kun ensimmäinen mies oli mennyt avaaman oven, tuoksahti sisälle vahva ihmisen ulosteen haju, ovi ja eteisen lattia olivat tahriintuneet sillä itsellään."

Kuivelan sisarukset olivat antaneet voimakastuoksuisen vastalauseen tukkilaisten  kiusoittelu- ja yöpymispyrkimyksille. Miehille koitui aikamoinen oven, seinien ja lattian pesu puhdistaessaan likaämpärin jätteet pois haisemasta. Siihen loppui tukkimiesten Kuivelan sisarusten lähentely.

Flemingin sukua?

”Kuasjärven” suunnalla metsän keskellä oli Laaksosen torppa, josta lähti toinen pojista, Risto, poliisiksi  Helsingin seudulle.  Hän oli nuorena käynyt Talolassa paimenessa.  Talolan mamma oli kysynyt yllättäen ”Tiedätkö, oletkos Flemingin sukua?  Mietoisten Saarenkartanon Flemingillä oli tapana käydä metsästämässä Salavaisten suunnalla ja oli yöpynyt  mm. Laaksosen torpalla." Risto ei tiennyt ja olikin kiinnostunut sukujuuristaan. Risto Laaksonen on kirjoittanut kirjan ”Paimenesta poliisiksi”. Paimenessa hän oli nuorena Salavaisten taloissa käynyt. Hän kehui, että Talolan mamma keitti parhainta ohrapuuroa, mitä hän eri taloissa oli saanut. Kustaava-mamman hän kuvasi tavoiltaan olleen ”Talolan matriootti”.  Tämän arvonimen vahvistivat myös muut kyläläiset.  Tämän jutun Risto Laaksonen on itse minulle puhelimessa kertonut 2009.

Itsellisiä kyläläisiä

Talolan Kustaa (Kyöniksi kutsuttiin) oli innokas hevosmies. Lapsuudestani muistan miten hänhoiteli huolella hevosiaan ja treenasi niitä kantakirjaan. Hevosiaan Kustaa harjoitutti vedättämällä puujalaksista rekeä, johon lastattiin kiviä aina seuraavalla ajokerralla enemmän. Vetomatkaa taisi olla 50-100 metriä. Veto piti jatkua pysähtymättä. Ryhdikäs kävely ja tasapainoista ravaamista piti myös harjoituttaa.  Muistan Kustaan saaneen Vippa-hevosensa tällä tavoin kantakirjaan ja siitä asianomaisen kunniataulunkin. Tilan hevosia ei saanut raskailla kuormilla rasittaa, Kustaa piti siitä vaarin.

Hemmilän Taka-alhon takana  asui Saarisen perhe, joiden viidestä lapsesta kolmesta tuli autoilijoita.

Kylässä on linja-autoiluakin harjoitettu Vilhelm  Vuotilan toimesta. Myöhemmin hänellä oli ”Pirssiauto”,  jolla hän harjoitti pirssikyytiä 1930-40-luvuilla. Anttilan Alinan ja Hannan talossa Vähäjoen rannalla oli useita vuosia postin jakelupaikka, sen minäkin lapsuudesta muistan.

Osa 3 julkaistaan juhannuksen jälkeen.