Tuskinpa vanhempani olisivat keksineet muuttaa juuri Mynämäkeen, ellei olisi tullut sota ja evakkoon joutuminen. Uusikirkkolaisten sijoituspaikaksi oli määrätty ensin Mynämäki. Sitten vielä myllättiin kerran ja olisi pitänyt muuttaa Perniöön. Tänne saapui metsäpirttiläisiä. Vanhemmat ja muutakin sukua jäi kuitenkin Mynämäkeen.

Sota oli hajottanut suvun ja kyläyhteisöt. Karjalaiset pyrittiin kyllä sijoittamaan ensin asuinpaikkoihinsa pitäjittäin ja kylittäin, mutta se onnistui vain osittain. Sukujeni kotipaikat Karjalan kannaksella olivat uusikirkko, Vpl Pyhäjärvi ja Sakkola. Isänpuoleisen suvun mynämäkiläishistoria alkaa vuodesta 1946. Äidin sukulaisia täällä ei ole.

Synnyin Mynämäessä, mutta olin alkuun kirjoilla Uudenkirkon seurakunnassa. Sen kirkkoherranvirasto piti majaansa Nousiaisissa. Luovutetun Karjalan kunnat lakkautettiin vuoden 1948 lopussa ja seurakunnat seuraavana vuonna. Virallisissa yhteyksissä sanon olevani kotoisin Mynämäestä. Epävirallisissa jutusteluissa lisään olevani karjalainen. Asuin Mynämäessä 16-vuotiaaksi. Muutamaan kertaan olen lähtenyt ja palannut, viimeksi runsas 20-vuotta sitten olosuhteiden pakosta. Kaipa nyt edelleenkin pysyn täällä. Ei minulla ole mitään Mynämäkeä vastaan. Kiinnostunut olen senkin historiasta ja menneisyydestä.

Vanhemmat ja sukulaiset olivat täällä evakossa. Tuskin kukaan heistä tunsi itseään mynämäkeläiseksi. Kodin ja kotiseudun menettämisen tragediasta oli muutama vuosi aikaa omassa lapsuudessani. Kukaan ei ääneen kaivannut Karjalaa. Päällisin puolin kaikki näyttivät selvinneen uuteen elämään. Kätketyn kaipauksen tunnistin vasta myöhemmin.

Karjalaan jouduttiin tietysti heti, kun ruvettiin puhumaan muistoista ja elämänhistoriasta. Kiinnostukseni heräsi jo lapsena. Olisin kovasti halunnut tietää, miltä näyttivät kodit, kylät ja koko pitäjä. Kuvia oli vähän. Vasta 1970-luvulla ilmestyi joukko kuvateoksia, joista selvisi paljon. Vuosikymmeniä myöhemmin tapahtui sekin suuri asia, että pääsin käymään Kannaksella. Äidin kotikylä oli pystyssä ja isän poltettu. Kokkolan kylän kuva on yhä etsinnässä.

Tunnen siis itseni karjalaiseksi. Minusta se on luonnollista, kun suvut ovat sieltä niin pitkälle taaksepäin kuin tiedetään. En ole luonteeltani ”tyypillinen karjalainen” -jos niitä onkaan. En pohdi kovasti mitä karjalaisuus on enkä välitä Karjala-mystiikasta. Tunteeni perustuu lapsuuden samastumiseen ja historian tosiasioihin. Teen usein karjalaisia ruokia. Osaan kahta lajia karjalanmurretta. Minullakin on syvä kaipaus Karjalaan.

Kävin äskettäin Uudenkirkon pitäjäjuhlissa. Kuinka ollakaan tapasin kaksi muutakin Kokkolanmäeltä lähtöisin olevaa. Heidänkin sukunimensä oli ollut Kokko.

Sinikka Kokko