Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Sukumuistoja ja tarinoita: Anatolin kanssa perunannostossa
julk. 9.2.2015

Useimmissa perheissä ja suvuissa vaalitaan omaa historiaa kertomalla muistoja ja tarinoita. On myös sanottu, että ”ennen” joka kylällä oli ainakin yksi taitava ja hyvämuistinen kertoja, jonka tarinoihin ja perimätietoon muiden oli hyvä vedota. Hyvä kertoja havaitsee kertomisen arvoiset tapahtumat ja osaa muokata niistä sujuvasti eteneviä, tunteisiin vetoavia, riittävän uskottavia tai viihdyttäviä tarinoita. Aineksina hän voi käyttää havaintojensa ja kokemustensa lisäksi yleisesti tunnettua kertomusperinnettä.

Isääni Mikkoa pidettiin hyvänä kertojana, jonka tarinat muistetaan ”hauskoina”. Yksi niistä kertoo erääseen Mynämäen Raimelan kylän taloon työavuksi sijoitetun venäläisen sotavangin ja isän yhteisestä työurakasta jatkosodan aikana, jolloin isä oli alle 10-vuotias pikkupoika: Isä ja sotavanki, Anatoli nimeltään, olivat yhdessä perunannostossa ja työskentelivät vaiti rinnakkain. Anatoli ei nimittäin isän tietämän mukaan osannut suomea, joten hänelle ei kannattanut jutella. Jossain vaiheessa työpäivää talon emäntä tuli pellolle kahvia mukanaan ja pidettiin lepotauko. Kun siinä istuttiin yhdessä, Anatoli osoitti nuorta Mikkoa ja totesi: ”Poika laiska.”

Äidinpuoleisessa suvussani kerrotaan myös yhdestä venäläisestä sotavangista. Hän oli nimeltään Matti, kotoisin Inkeristä, ja hänet oli sijoitettu isovanhempieni taloon Munttisten kylän Kauppilaan. Matti majaili talon saunakamarissa. Talonväelle oli sanottu, että saunakamarin ikkunaan oli laitettava kalterit, jotta vanki ei karkaisi. Isoäitini Tyyne oli kuitenkin ollut sitä mieltä, että kalterit ovat turhia, koska saunakamarin ovessa ei ole lukkoa. Tietääkseni Matti ei yrittänyt karata. 

Isänisäni, Eino-pappa, kertoi tarinoita ja muistoja aina, kun perhe kokoontui yhteen viettämään juhlapäiviä. Papan kertomuksista muistan vain keskeiset aiheet; useimmiten ne käsittelivät Turun-matkojen aikana tapahtuneita kommelluksia. Pappa ajeli traktorilla tai autolla Mynämäestä Turkuun, matkalla poliisi pysäytti hänet, esimerkiksi kulkupelissä havaitun vian takia, ja sen jälkeen seurasi sananvaihto, jonka tuloksena pappa selvisi hankalasta tilanteesta. Yhden repliikin muistan: ”Mää meinasin sanno, et poik on kakstoistvuatiaast saakka ajanu autoo.” Tämä repliikki kuului tarinaan siitä, kun isäni oli Turussa suorittamassa ajokorttia ja pappa oli taustatukena matkassa. Kuten repliikistä ilmenee, se jäi sillä kertaa sanomatta. Isä selvisi ajokokeesta ja sai ajokortin.

Isänäidiltäni Katrilta olen kuullut tarinan syntymäkotini rakentamisesta: Talon rakennutti Raimelan kosken rannalle kylän mylläri 1920-luvun puolivälissä. Eino-pappani oli siihen aikaan 15-vuotias nuori mies ja mukana rakentajaporukassa. Kun tuli harjannostajaisten aika, rakennustyöläisille tarjottiin viinaryyppy, mutta Eino jätettiin ilman, koska hän oli niin nuori. Eino oli tästä aika katkera. Olen kertonut tarinaa usein ja nimenomaan hauskana tosijuttuna, vaikka mainitsenkin aina papan katkeruuden. Tapaus sattui nimittäin kieltolain aikaan, jolloin alkoholin hankkiminen oli kiellettyä muiltakin kuin alaikäisiltä.

Kaikki edellä kertomani ovat tietysti tositarinoita. Eivät ehkä kaikilta yksityiskohdiltaan eivätkä ihan kaikkien sukulaisten mielestä, mutta periaatteessa tosia. Tarinoiden viehättävyys piileekin siinä, että ne tarjoavat kertojille ja kuulijoille mahdollisuuden käsitellä vanhoja asioita aina vain uudelleen ja kiistellä siitä, mitä oikein tapahtui. Tarinoita kertomalla käsitellään myös ajankohtaisia asioita ja tapahtumia, pohditaan ihmisten välisiä suhteita sekä osoitetaan hyväksyttävän käytöksen rajoja. Lisäksi niitä voidaan kertoa pelkästään huvin vuoksi ja ajankuluksi.

Äidinisäni Santeri kertoi mielellään huviksi ja ajankuluksi; hänen erityisalaansa olivat liioittelukertomukset. Hän kertoi juttujaan lastenlapsilleen, jotka kyllä uskoivat papan ampuneen seitsemän sorsaa yhdellä laukauksella, koska ne lensivät sopivasti peräkkäin. Kirkonkylänmatkasta kertovassa tarinassa liioittelu meni kuitenkin lastenlasten mielestä liian pitkälle. Tarina kuului näin: Pappa tuli Munttisista hevoskyydillä Mynämäen kirkonkylään asioille. Oli satanut paljon, ja kaikki oli veden peitossa, niin että näkyvissä oli vain yksi tolppa, johon pappa sitoi hevosensa ja lähti hoitamaan asioitaan. Kun hän palasi, tulvavesi oli laskenut, ja pappa huomasi hevosensa roikkuvan kirkontornissa.

Tarina pyrkii esittämään jonkin yleisen totuuden tai mahdollisuuden yksittäistapauksen kautta. Tämä Aristoteleen Runousoppiin pohjautuva näkemys on edelleenkin pätevä. Isovanhempieni ja isäni tarinoista löytyy esimerkiksi seuraavia totuuksia: Hankaluuksista on mahdollista selvitä. Joissakin tilanteissa on parasta olla hiljaa. Aikuiset vahtivat nuorten moraalia ja käytöstä tarkemmin kuin omaansa.

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky