Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
ma 25.5. – ti 25.8. TOIMISTO
<Seuran toimisto on jälleen avoinna maanantaisin 10-14
------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
SUOMI - VENÄJÄ - VIRO YSTÄVYYSSUHTEISTA
julk. 1.2.2013

Mynämäen seudun Suomi-Venäjä-osaston vaikutus on ollut keskeistä kunnan ystävyyspaikkakunnan valinnassa Neuvosto-Eestiin/Viroon aikana, jolloin Viro uudelleen itsenäistyi. Myöhemmin osastomme valitsi Venäjältä ystävyyskohteeksi Metsäpirtin/Zaborozskoje. Mukana olleena muistelen tapahtumien kulkua.

Liityin 1970 -luvulla Suomi -Neuvostoliitto -seuran Mynämäen osastoon.

Kiinnostukseni sai sysäyksen Neuvostoliitossa asuvilta sukulaisiltani. Sukujuuriltani kun olen Inkerin suomalaisia ja enemmistö suvustani asui Venäjällä. Heistä osa oli mukana Neuvostoliitto-Suomi -seurassa. He myös kokivat ystävyys-seura työn pääasiassa silloisten valtion johtajien ministerien ja ns."isokenkäisten" osallistumisena. Niinhän se täällä Suomessakin siihen aikaan oli. Puuttui tavallisten kansalaisten yli rajan tarkkailusta vapaa yhteydenpito. Ystävyysseuratyö oli fraasien toistamista, joka kertaantui tiedottajista toiseen. Suuret kaupungit olivat ensimmäisiä ystävyyssuhteita luomassa mm. Turku ja Leningrad. Ystävyyssopimukset lisääntyivät pääasiassa kaupunkien välillä. Molempien maiden kulttuurisia tilaisuuksia tarjottiin kansalaisille. Hyvä näin, mutta pienemmille paikkakunnille ei löytynyt vertaista kumppania kuin vasta 1980- luvulla. Glasnostin jälkeen Suomi -Neuvostoliitto- seuran lakattua ja muuttuessa ystävyysseuraksi, ystävyyssuhteista kiinnostuivat nyt pienetkin paikkakunnat, Suomessa kunnat ja Neuvostoliitossa/ Venäjällä sovhoosi- ja kolhoosipaikkakunnat. Kansalaisille heräsi kiinnostus saada tietää miten kummassakin maassa eletään, harrastetaan ja suoriudutaan arkisista asioista. Nämä asiat lähentävät vain suoralla kansalaisten kesken käytävällä toiminnalla. Mynämäen osaston kokouksessa näistä asioista useastikin keskusteltiin. 1970 -80 -luvun ystävyysseuran piirikokoukset olivat sanoisko vanhan mallin komeat. Osastomme kokouksissa oli kiinnostusta Neuvostoliiton kaupungeista pienempiin kohteeseen, esim. kolhoosiin tai sovhoosiin. Eräässä Turun konserttisalissa pidetyssä piirin kokouksessa kysyin silloiselta läsnäolleelta N:liiton konsulaatin edustajalta, että onko suomalaisen kunnan mahdollista luoda ystävyyssuhde Neuvostoliitossa pienemmän alueen kuin kaupungin kanssa. Edustaja vastasi: "Kyllä niitä jo on vireillä." Niinpä osastossamme kyseltiin, mistäpäin etsitään? Sukulaisiani kun löytyi Eestistä Neuvosto- Karjalaan, heistä ehkä olisi apua paikkakunnan etsinnässä. Eesti kuului vielä silloin Neuvostoliittoon. Muistelimme vielä, että eestiläisiä kielellisesti ymmärrämme ehkä helpommin. Seuraavassa osaston kouksessa, jossa en ollut läsnä, olikin päätetty, että haetaan ystävyys-paikkakuntaa Neuvosto-Eestistä. Toimiessani Mynämäen valtuuston pj:na kunnanjohtaja Laavainen tuli maininneeksi, että olisi myös kiinnostavaa jos kunnallakin olisi ystävyyspaikkakunta Neuvostoliitossa . Niihin aikoihin sattui vieraaksemme tulemaan Eestin Pärnusta insinööri- pariskunta Niina ja Edvard Makkonen. Molemmat olivat Pärnun kaupungin liikennelaitoksen palveluksessa. Meille tullessaan he kysyivät olisiko mahdollista tutustua johonkin suomalaiseen yritykseen, joka harjoittaa kuorma- tai linja-autoliikennettä. Minä soittamaan paikalliselle kuljetusliike Majalaiselle. Tulkkia ei tarvittu vieraiden hallitessa suomen kielen. Liikenneyrittäjä Jukka Majalainen esittelikin yrityksensä toimintaa, kalustoa ja saimme vielä pullakahvitkin. Poikkesimme tervehtimässä myös kunnanjohtaja Matti Laavaista, koska muistin hänen ystävyyspaikkamielenkiintonsa. Saimme sielläkin voileipäkahvit ja ystävyyspaikkatoiveen Pärnuun vietäväksi. Pärnun kaupungin ystävyyskaupunki Suomessa oli jo Vaasa. Edvard Makkonen tunsi Pärnun maakunnan maaherra Rein Kirssin ja lupasi välittää hänelle toiveemme ystävyyspaikkakunnasta Eestistä. Asia eteni nopeaa tahtia, Neuvostoliiton muuttuminen Venäjäksi alkoi näinä vuosina 1987 - 1990. Eestiläiset arvostivat kiinnostustamme niin, että ensimmäinen delegaatio Mynämäeltä kutsuttiin Pärnun maakuntaan maaherra Rein Kirsin toimesta kesällä 1987. Maakuntahallitus tarjosi maakuntasihteeri/ esittelijä Ester Mäkärin johdolla mynämäkiläisille esittelyn maakunnan eri kuntiin. Mynämäeltä mukana olivat kj. Matti Laavainen, rehtori Rauno Julin, khj. Aila Martelius-Mäkelä ja Albert Käiväräinen. Vierailuryhmiä vaihdeltiin, v.1988 Mynämäkeen kutsuttiin ryhmä Pärnun maakun-nan edustajia Ester Mäkärin johdolla. Tuleva Eestin maatalousministeri Andres Varik ja Paikusen kunnanjohtaja Aime Käärats olivat seurueessa. Tulkkina toimi eestiläinen opettaja Anneli Romull. Ryhmän saapuessa kunnantalolle Aime tuli luokseni pari lehtiarkkia kädessään ja pyysi monis-tamaan kymmenkunta sivua näitä lehtisiä.

Lehtiseen oli koottu Eestin kielen ns. "probleemasanat", sanat ,jotka ovat suomalaisia, mutta tarkoittavat eestiksi jotain muuta. Aime antoi ymmärtää, että he vähän häpeävät jos huomaamatta käyttävät näitä problemasanoja ja me ehkä hämmästelisimme niitä kuullessamme. Vierailut puolin ja toisin koettiin onnistuneiksi. Neuvostoliiton mullistuessa Eestin/Viron tilanne näinä vuosina oli jännittävä. Oli ihmisketjut ja Toompean suojamuurit.

Niinä vuosina tapahtumien vyöry naapurimaassa jännitti kansalaisia myös Suomessa .

Mynämäen Suomi -Venäjä-seurassa tuumittiin tilannetta ja mietittiin, halutaanko osastona myös ystävyyskohdetta Eestiin. Delegaatioita vaihdettiin ja Mynämäen kunta virallistikin ystävyys-suhteet naapurimaan Paikusen kuntaan 14. 03 1991. Sopimus on uudistettu v. 2000 .

Käytin edellä Virosta nimeä Eesti, koska tiesin heidän itse pitävän siitä nimestä. Neuvostoliittoon kuuluessaan Virosta käytettiin nimeä Neuvosto-Eesti. Eestin kaakkoisen maakunnan nimi on Viro , jossa venäläiset olivat asukkaina enemmistönä, siksi Viro nimitykseen suhtauduttiin eestiläisten keskuudessa vähän vaisusti. Muistan ,kun Paikkusen kunnan hallinnon edustajat tulivat Mynä-mäkeen, kh. pj. Pentti Myllymäki kysyi :" Kumpaa nimitystä pidätte miellyttävämpänä virolaiset vai eestiläiset"? Kuin yhdestä suusta tuli vastaus , "eestiläiset". No, eivät he pahastuneet vaikka heitä virolaisiksi kutsuttaisiinkin, kyllähän he tiesivät suomalaisten perinteisesti käyttäneen Viro nimeä, nyt myös uudelleen itsenäistyneestä valtiostaan.

Sopimuksessa toimme esille, että jokainen osapuoli kustantaa kutsumansa vierailevat ryhmät.

Erilaiset järjestöt alkoivatkin yksityisten kansalaisten lisäksi kiinnostua yhteistyöstä. Ensimmäisinä panivat toimeksi viljelijät. Kerättiin tiloille jääneitä käyttökelpoisia maatalouden koneita ja laitteita ja lähetettiin ne autokuljetuksina Viroon. Myös maatiloille otettiin eestiläisiä fermereiksi/viljelijöiksi aikovia kesäksi töihin, tutustumaan suomalaiseen maatalouteen. Seuraava asia oli terveyskeskusyhteistyö. Vein itse terveyskeskuslääkärimme Anne Tuomisen kirjeen Paikusen vastaavalle terveysaseman lääkärille Anne Järvsaarelle. Mynämäen kunnan ystävyyssopimus onkin sisäistetty kuntalaisten keskuudessa moninaisin vierailuin.
Sopimus löysi toimivan muotonsa Mynämäen ja Paikusen kuntien ja kuntalaisten välille.

Myönteinen yllätys Mynämäen ystävyysseuralle oli kunnan aktiivi kiinnostus löytää ystävyyspaikkakunta Neuvosto-Eestistä. Paikuselaiset kertoivat olleensa ensimmäisiä Eestin maalaiskuntia, joka teki ystävyyssopimuksen Suomeen kuntatasolla.

Suomi- Venäjä -osastomme päättikin etsiä uutta ystävyyspaikkakuntaa, nyt Leningradin alueelta.

Osastomme johtokunnan jäsen jo edesmennyt Niilo Martelius kyseli, olisko mahdollista päästä käymään entisessä Metsäpirtissä (venäjäksi Zaborozskoje). Oli vuosi 1990 kesällä, kun luokseni tuli serkkuni Leningradista. Hän toimi tulkkina suomalais-venäläisessä rakennusfirmassa Viipurin ja Käkisalmen/Priozersk alueilla. Juttelin hänelle Marteliuksen toiveesta. Serkkuni lupasikin palattuaan viedä kutsua eteenpäin Käkisalmen kulttuuritoimen edustajalle, jonka hän tunsi. Metsäpirtti kun kuului Käkisalmen hallinnon alaisuuteen. Kuinka ollakaan samana syksynä tuli venäjänkielinen kutsu tulla pienemmällä ryhmällä käymään Metsäpirtissä. Kutsussa oli ohje miten löydämme Viipurissa tulkin ja oppaan. Niinpä pääsimme lähtemään syksyllä 16. 11.1990 , opas löytyi ja meille oli järjestetty mieliinpainuva vastaanotto Metsäpirtin kulttuuritalolle. Metsäpirtissä (Zaborozskoje) on iso laatumaitoa tuottava maito-osuuskunta, irtomaitoa myydään Viipuriin ja Pietariin, suoraan säiliöautosta. Asukkaita osuuskunnassa n. 3000.

Meille annettiin silloin ymmärtää, että olemme ensimmäinen kutsuttu suomalainen ryhmä siellä. Majoitus ryhmälle järjestyi yksityisiin perheisiin kahdeksi yöksi. Lähtöpäivän aamuna paikallinen suomea osaava opettaja ilmoitti, että he ovat aamulla perustaneet Metsäpirtti (Zaborozskoje)- Mynämäki -seuran. Muistoksi saimme maisemataulun. Kovin oli äkkinäistä, innostus heijastui läsnäolijoissa.

Me esitimmekin, että on varmaan hyvä tehdä kirjallinen sopimus miten jatkossa tapaamisista sovitaan. Jätimme sopimuskaavakkeita mitä ystävyyssopimuksissa pitää huomioida.
Muistan nuoren Andrein perheen, jonka luona yövyin. Nuori perhe oli innoissaan vierailustamme ja vielä lähtiessäni tarjosi käytössä olevaa samovaariaan minulle muistoksi. Jouduin käyttämään koko venäjänkielen taitoni, etten loukkaisi heitä, saadakseni heidät ymmärtämään, että samovaari on heille paljon tarpeellisempi. Eikä Vaalimaan tullikaan ehkä hyvällä katsoisi käytetyn samovaarin tuontia/vientiä.

Tästä käynnistä on 22 vuotta nyt v. 2012. Käyntejä osaston toimesta on kertynyt ainakin 14 matkaa. Varsinaista sopimuspaperia ei vieläkään ole allekirjoitettu. Emme ole sitä korostaneet, koska heillä tuntui olevan outoa suomalainen yhdistysmuoto ja vierailumatkat käytännössä ovat sopimuksettakin toimineet.

Marteliuksen suku on Metsäpirtistä ja he saivat ensi käynneistämme tärkeän yhteyden vuosittaisille sukujuhlien jatkumolle. Mynämäen seudulle on sijoitettu lukuisia juuri Metsäpirtistä sodan jälkeen siirtyneitä sukuja.

Ensi käynnillämme löytyi Metsäpirtin asukkaissa ymmärrystä sille, että sieltä kotinsa menettäneet ovat kiinnostuneita katsomaan entisiä kotiseutujaan. Silloisen maito-osuuskunnan eläinlääkäri mm. kertoi, että hänenkin vanhempansa on siirretty Ural-vuorten takaa sotien jälkeen Karjalaa asuttamaan ja hekin haluavat joskus sukujuuriaan käydä katsomassa. Näitä kansalaisten yhteisiä tuntoja kumpuaa esille tapaamisissamme.

Entiset metsäpirttiläiset ovat saaneet pystyttää yhteistyössä nykyisten asukkaiden kanssa entiselle hautausmaalle muistopaaden, jonka paljastustilaisuuteen osallistui kutsusta myös ystävyysseuramme edustajia.

Tutustumistapaamisia on ollut humanitaarisen avun merkeissä sekä koululaisryhmien esityksin. Tässä olemme toimineet paikallisten kyläläisten, sosialiviranomaisten ja opettajien ohjauksessa. Osastomme kutsusta metsäpirttiläisiä tuli pikkubussillinen, silloisen sovhoosin johtoa käymään meillä Mynämäessä v. 1992 marraskuussa. Muistan vierailun sen tähden, että suomen tulli vaati venäläisiltä vähintään 200 markkaa/matkustaja, vaikka me olimme kutsussa luvanneet vastata ylläpidosta vierailun ajan.

Meille viestitettiin, ettei heillä kaikilla olisi riittävästi valuuttaa mukana. Asian varmistamiseksi päätin lähteä Vaalimaan tulliin ryhmää vastaan, tietysti tarvittava rahamäärä mukana. Sain enoni tulkiksi ja tutulla kyydillä aamuvarhaisella lähdimme , jotta olisimme ajoissa Vaalimaalla.

Suomen tulliin ehdimme hyvissä ajoin ja siellä kyselin tarkistavatko he kyseisen ryhmän henkilökohtaiset rahat, että tässä ollaan niinkuin takuumiehenä. Tullin virkailija totesi, emme tarkasta, olkaa huoleti, lisäten samalla, että ovat kuulema jo venäjän tullissa, joten kohta saapuvat. Silloinen ryhmä oli varannut majoitushuoneet Turusta, koska he halusivat tutustua myös lähimpään kaupunkiimme. Kiertelimme kuntamme liikelaitoksissa, terveyskeskuksessa, maatiloilla ja tietysti Juko Oy:ssä, joka oli valmistanut maatalouskoneita myös Venäjälle. Pidimme vierailua onnistuneena.

Jälkeenpäin kuulin, että kävijät olivat matkastaan ensialkuun vaitonaisia, kunnes olivat todenneet, että miksi heille ei ole kerrottu miten rajan takana eletään.
Ryhmälle oli kai ollut yllätys rajanaapurimaan elintaso ja kehittyneisyys.
Vuosia on Metsäpirttiin turistibussit ilman kutsuakin jo päässeet ja niiden myötä olemme terveisiä sieltä saaneet. Nykyisin on tiedonkulku yli rajan helpottunut, kännykkä- ja nettikautena. Viimevuosien aikana olen saanut omaan sähköpostiini kuvauksia, kun Venäjän pääministeri Putin oli vieraillut Zaborozskojen maatalousosuuskunnassa. Tulkkinamme ollut Lida Buda on kännykällä ja sähköpostilla silloin tällöin viestinyt Metsäpirtin elosta.

Venäjän murroksen myötä n. 70-vuotinen ystävyysseuratyö Suomessa organisoitui uudelleen.

Osastojen jäsenmäärissä tapahtui voimakasta vähenemistä vaikka yhteyksien ylläpito helpottui ja moninaistui. Tulee miettineeksi, että Venäjän poliittisen kentän monipuolistuminenko haihdutti ystävyysseuran jäsenistöä Suomessa? Kuntakohtaisia osastoja lakkauttiin ja perustettiin laajempia alueita käsittäviä osastoja. Neuvottelujen jälkeen perustettiin nykyinen

Mynämäen Seudun Suomi -Venäjä -seuran osasto v. 2000.

Osastoon fuusioituivat Askaisten, Lemun, Maskun, Mietoisten, Nousiaisten ja Vehmaan osastot. Johtokuntaan kuuluu jokaisesta alueesta yksi jäsen. Mynämäellä on säilynyt osaston puheenjohtajuus.
Osastomme on vuosien mittaan tukenut kouluissa venäjän kielen opiskelijoita stipendeillä. Seuran jäsenmäärä on valitettavasti vähentynyt ja ikääntynyt. Ystävyystoimintaa ja itänaapurimme kulttuurin- sekä taloudelliset mahdollisuudet tajuavia seura-aktiiveja kuitenkin löytyy.
On korostettava, että Suomi -Venäjä- seuran toiminta laskeutui kansalaisten tasolle.
Poliittiset hokemat ovat jääneet menneisiin vuosikymmeniin. Turismin, kaupan ja liike-elämän vilkastuminen on laajentanut myös kansalaisyhteyksiä suomalaisten ja venäläisten kesken. Rohkeaa, motivoitunutta ja ystävyysseuratoiminnasta kiinnostanutta nuorenpaa jäsenistöä kuitenkin osastoomme ja seuraan toivotaan mukaan.
Vierailevissa kulttuuritapahtumissa osaston jäsenet ovat vuosittain käyneet ja saaneet lähtemään mukaansa muitakin itänaapurimme taiteilijoista kiinnostuneita . Vapaa ja avoin ystävyystyö on innostanut venäläisiä matkustamaan Suomeen lomille ja ostoksille. Vaalimaan raja-asema onkin lisääntyvässä määrin osoittautunut kuuluvansa läpikulultaan maailman vilkkaimpiin raja-asemiin. Jos Mynämäen seudun kansalaisaktiivius ystävyysseuratyöhön on jäsenmäärinä harventunut, kiinnostus lähialueesta Viipurista ja Pietarista on kuntalaisissa lisääntymyt. Kuulin erään maatilan emännän täältä vieneen läheisiään ja ystäviään linja-autokuormallisen Pietariin Moskova-hotelliin 50-vuotispäiviään juhlimaan. Kaupungin esittely oppaan kera kuului juhlaohjelmaan. Näin kiinnostus naapurimaasta kansalaisten keskuudessa luonnollisesti kehittyy saaden uusia muotoja. Syntymäpäiväjuhla ja tapahtumat jäi kaikille mieliin.

Viimeaikojen maahanmuuttoperheiden ongelmista Suomessa tarvitaan ystävyysseuramme perinteistä sitkeyttä neuvotella ja lämpimän avoimesti selvittää, miten maassamme turvataan lasten ja perheiden tulevaisuus. Pitkään jatkuneet kulttuuriperinteet ja perhepoliitiikka poikkeavat useissa maissa suomalaisesta, kuten Venäjällä, josta meillekin muuttajia tulee. Toisiamme kunnioittaen ja kansalaisten kanssakäymisellä moni asia on kuitenkin mahdollista ymmärtää rajan molemmin puolin.

Myönteisen yhteistyön jatkuvuuden takaamiseksi on hedelmällistä ystävällisessä hengessä jatkaa kanssakäymistä Venäjän ja Suomen kansalaisten kesken. Tähän pian 70 vuotta täyttävä osastomme tarjoaa mahdollisuuden.
 

Albert Käiväräinen
Mynämäen seudun Suomi-Venäjä-seuran pj. 

 
Nettiyhteydet: venajaseura.com/turku ja sivulta alueen osastot / Mynämäen osasto.

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky