Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
la 8.12. Perinteiset Joulumarkkinat
<Wirmo-Seura Ry:n perinteiset Joulumarkkinat kivimakasiinilla. Käsityöläiset ja leipurit myyvät tuotteitaan. Wirmo-Seura myy kotiseututuotteita, sekä aamulla keitettyä riisipuuroa ja väskynäsoppaa.

Paikkavaraukset ja tiedustelut: Pekka Laaksonen: 0500594659

------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
Tarina Mynämäen vesistöistä


Kuuluin siihen viimeiseen Mynämäen Yhteiskoulun luokkaan, joka lähti 1958 jatkamaan lukiota johonkin muuhun lähiseudun kouluun, Mynämäelle tuli lukio seuraavana vuonna. Pääsin sisään Turun Normaalilyseoon, joka silloin sijaitsi Martin kaupunginosassa. Norssi on auskultointipaikka, ja aloittaessani kuudennella luokalla siellä seurasi osa Yhteiskoulua mukana: pastori Honkasalo ilmestyi auskultanttina istuskelemaan seinän vierelle kirkkohistorian tunneille. Muistan ajatelleeni että eikö näistä vanhoista opettajista ikinä pääse eroon!

Olin pitkän saksan lukija, ja opettajani Norssissa oli Ilmari Lahti, hyvin pidetty ja monessa mielessä legendaarinen opettaja. Lukion toisella luokalla, kevätkaudella, Lahti kysyi minulta olisinko hyvänä saksan osaajana valmis osallistumaan kirjoituskilpailuun. Oli varmaan puhetta siitä kenen järjestämä se oli, sen olen unohtanut, mutta mahdollisesti Saksan suurlähetystön tai jonkin saksalaisen kulttuuri-instituutin. Muutamia sivuja saksankielistä tekstiä, aiheen saisi vasta itse koetapahtumassa, ja jonkinlaisesta kokeesta oli kyse ja kilpailusta. Totta kai olin valmis tähän koitokseen.

Itse kilpakirjoitus tapahtui yhtenä lauantaina, Ilmari Lahti kutsui minut kotiinsa kirjoittamaan. Hän ei halunnut tuhlata viikonlopun vapaata istumalla koulussa minua vahtimassa. Oli keitetty valmiiksi kahvia, ja sain käteeni siihen astisen elämäni tuimimman kupposen missä oli varmaan puolet sokeria (”se on turkkilaista”, sanoi Ilmari Lahti) . Maistui hyvältä. Sitten esille kynät ja paperit, ja Lahti antoi suljetun kirjekuoren, jossa olisi saksankielisen tehtävän aihe.
Avasin kuoren ja luin saksankielisen aiheen: KOTIPAIKKAKUNTANI VESISTÖT. Hyvä isä, Mynämäen vesistöt, mitä? missä? Kun paniikki alkoi hellittää, tuli tietysti ensimmäisenä mieleen Mynäjoki, se ainakin kelpaa. Mutta mitä muuta märkää Mynämäestä löytyy? Muistin kuulleeni jostain Kivijärvestä, mutta en ollut sitä koskaan nähnyt enkä tiennyt siitä mitään. Ja siihen sitten loppuivatkin varsinaiset tietoni Mynämäen vetisistä paikoista. Rohkeasti ja hetkellistä paniikkiani näyttämättä päätin aloittaa tutusta joesta.


Mitä siitä sitten kerroin? Tietysti sen mistä se alkaa, noin suunnilleen, ja mihin päätyy. Kotitaloni sijaitsi aivan joen rannalla Munttisissa, ja inspiroiduin kertomaan kaikenlaista jokeen liittyvää tarinaa. Kuinka saunan rappujen edessä oli limaisia tukinuitto-ajan uppotukkeja pohjassa joita sai aina uimaan mennessä varoa, kuinka isä talvella teki avannon josta saatiin saunavettä ja johon pääsi löylyistä itsensä kastelemaankin. Kuinka talvella otettiin jäitä syvimmästä kohdasta, Poku-hevonen veti isoja jäälohkareita navetan ja kylmätilan taakse sahanpuruihin. Kuinka meillä oli ikivanha ruuhi siinä saunanrannassa, puoliksi vesilastissa aina, mutta jossa kuitenkin voi istuskella ja kuvitella olevansa suurellakin merimatkalla. Lumpeita, ulpukoita ja kaisloja saunaa vastapäätä toisella rannalla. Kerroin ravustuksesta Kuusisen Ritvan kanssa, ja kuinka Pentti-veli kerran sai katiskalla niin mahdottoman suuren hauen siitä saunan läheltä, että Ritva ja minä emme koko kesänä uskaltaneet siinä samassa paikassa käydä uimassa!

 
Tätä Mynäjoen tarinaa kirjoittaessani aloin hiljakseen tajuta, että kuka tahansa sitten tämän kirjoitukseni lukisi, konsulaatissa, kulttuurivaihto-instituutissa tai vaikka Hampurissa, ei varmasti voisi tietää edes missä Mynämäki on, saatikka osaisi sen vesistöt. Päätin inspiroida. Kivijärvestä kirjoitin sen vähän minkä tiesin, ja se oli vähän, mutta sen ympärille kehräsin kaunosieluista tarinaa järven nimestä ja ties mistä. Siitä tuli tekstiä mitä nykyään ehkä kutsuttaisiin hyväksi mainospuheeksi!


Tekstiä oli jo aika lailla, mutta sitten kirsikaksi leivoksen päälle päätin vielä ottaa Valkamajärven. Munttisissa ja Kuokkiossa asuvat tietävät mistä on kysymys. Valkamajärvelle pääsee Kuokkiontietä, ja myös Munttisista lähtevän Järventien kautta. Ennen sotia Valkamajärvi todella oli ollut pienehkö järvi, sellainen vesialue mihin esimerkiksi muuttomatkalla olevat laulujoutsenet pysähtyivät, ja oli siellä ollut kalojakin. Soutuveneellä pystyi liikkumaaan järvellä ja kalastelemaan. Sodan jälkeen oli ruvettu laskeskelemaan kuinka hienot isot laidunmaat sille alueelle saataisiin, jos järvi kuivattaisiin: satoja lehmiä laiduntamaan. Ja sitten kaivettiin valtavan isot laskuojat ja kuivattiin melkein koko järvi. Lehmistä ei näkynyt koskaan häntääkään. Kun itse tein ensimmäiset retkeni Valkamajärvelle (Valkkamajärvi, sanottiin Munttisissa), isojen ojien yli loikkimisen jälkeen tulin kohtaan, mistä näkyi ehkä pieni pläntti sinistä vettä soisen ryteikön takaa. Keväällä siellä kuitenkin saattoi nähdä laulujoutsenia muuttomatkalla, ja joutsenet olivat 50-luvun alussa ihan fantastinen ja harvinainen näky, niitä kannatti lähteä katsomaan.


Tästä Valkamajärvestä kirjoitin kiehtovan kuvauksen, suurelta osin ihan sellaisen mikä minulla oli itselläni mielikuvissa. Ei kai se mikään varsinainen kirjaimellinen ”vesistö” 50-luvun lopulla ollut, mutta sillä oli mahtava nostalginen lataus omassa mielessäni.


Ilmeisesti olin onnistunut aika hyvin Kotipaikkakuntani Vesistöjen kuvauksessa, sillä keväällä sain kyseisen kirjoituskilpailun ensimmäisenä palkintona hienon ison saksankielisen luontokirjan!

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky